Matti, Matias

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Yliäänihyppääjän ei kannata miettiä tätä: moni Red Bull -uskalikko menehtynyt

ENNÄTYSYRITYS
Moni Red Bullin sponsoroimista extreme-urheilijoista on päässyt hengestään.
Maailman tunnetuin basehyppääjä Felix Baumgartner, 43, odottaa tälläkin hetkellä, että pääsisi tekemään kauan odottamansa laskuvarjohypyn 36,6 kilometrin korkeudesta.

Alun perin maanantaiksi kaavailtu hyppy on siirtynyt jo useampaan otteeseen huonon sään vuoksi. Seuraavaa yritystä on kaavailtu sunnuntaille. Olivat olosuhteet mitkä hyvänsä, yliäänihyppy stratosfääristä voi koitua itävaltalaisen huimapään kuolemaksi.

Hengenvaarallista hyppyä sponsoroi näkyvästi energiajuomayhtiö Red Bull. Otollista hyppyhetkeä odottava Baumgartner tuskin haluaa miettiä tällä välin monen muun Red Bull -uskalikon kohtaloa.

Suksilla tehdyistä basehypyistä tunnettu kanadalaissyntyinen Shane McConkey, 39, sai surmansa maaliskuussa 2009.

Hän kuoli hypättyään yli 600 metriä korkealta jyrkänteeltä, koska ei onnistunut avaamaan laskuvarjoaan 12 sekuntia kestäneen vapaapudotuksen aikana. Laskuvarjon avaaminen viivästyi, koska McConkey ei ehtinyt irroittaa ajoissa suksiaan ilmassa ollessaan.

Onnettomuus sattui Red Bullin sponsoroiman filmin kuvauksissa Pohjois-Italiassa.

Yhtä lailla Red Bullin sponsoroima ranskalainen Antoine Montant, 30, menehtyi lokakuussa 2011.

Hänen ruumiinsa löydettiin Ranskan Alpeilta, jossa hän oli ollut tekemässä base-hyppyjä. Kuoleman syynä olivat ilmeisesti laskuvarjon toimintaan liittyvät ongelmat.

Lähes 15 vuotta Red Bullin siipien suojassa ollut sveitsiläinen Ueli Gegenschatz, 38, kuoli menetettyään kontrollin hypätessään tornista Zürichissä.

Baumgartnerin on tarkoitus rikkoa 52 vuotta voimassa ollut vapaahypyn maailmanennätys. Hänet on määrä laukaista matkaan heliumpallon avulla ilmaan nostetusta avaruuskapselista.

Yhtenä päämääränään Baumgartnerilla on äänivallin rikkominen ensimmäisenä ihmisenä ilman lentokonetta.

Baumgartner on aikaisemmin rikkonut ennätyksiä tekemällä sekä maailman matalimman että korkeimman basehypyn.

Red Bull ei ole näkyvästi esillä ainoastaan basehypyissä. Yhtiö sponsoroi muun muassa mäkihyppyä, temppumotocrossia, taitolentoa ja kalliouimahyppyjä. Kaiken tämän päälle firmalla on kaksi formulatallia.

Menehtyneestä extreme-urheilijasta Shane McConkeysta on tehty dokumenttielokuva, joka saa ensi-iltansa ensi vuonna. Voit katsoa trailerin tästä:

Ota kantaa

Onko ennätyshyppy stratosfääristä typerää hengellä leikkimistä?

Kyllä 75% Ei 25%
Ääniä yhteensä 37160
  • Yliäänihyppy

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

    2. 2

      ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

    3. 3

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    4. 4

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    5. 5

      Venezuelan kohuhiihtäjältä yllätys: lahjoittaa isot palkintosekit kahdelle suomalaisurheilijalle!

    6. 6

      Petter Northug raivoaa venäläiselle naishiihtäjälle: ”Olisin aloittanut tappelun”

    7. 7

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    8. 8

      Puoli kiloa päivässä ei olekaan tarpeeksi: Nämä kasvikset torjuvat syöpää ja sydänsairauksia

    9. 9

      Syyte: Lottovoittajalta huijattiin 1,2 miljoonaa, oikeudessa kysyttiin voiton suuruutta: ”Jotain 80 000 euroa”

    10. 10

      Patrik Laine saamassa huippuluokan bonukset – viekö vihattu sääntö palkasta jopa puoli miljoonaa?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    2. 2

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    3. 3

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    4. 4

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    5. 5

      Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

    6. 6

      Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

    7. 7

      Miss Thaimaan, 22, uskomaton muodonmuutos – ”nörtistä” kuoriutui 6 kuukaudessa upea kaunotar: ”En ole ikinä seurustellut”

    8. 8

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    9. 9

      Kommentti: Antti Ruuskasen mitaliseremonia MM-hiihdoissa oli farssi!

    10. 10

      Hengenvaarallinen villitys leviää nuorten keskuudessa ja herättää huolta: ”Halikuva muuttuu nopeasti tragediaksi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    6. 6

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    7. 7

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    8. 8

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    9. 9

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    10. 10

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

    2. 2

      ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

    3. 3

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    4. 4

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    5. 5

      Venezuelan kohuhiihtäjältä yllätys: lahjoittaa isot palkintosekit kahdelle suomalaisurheilijalle!

    6. Näytä lisää