Niko, Niklas, Niilo

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Ranskan kommandojen varjo-operaatio päättyi nolosti

Ranska lähetti kommandoryhmän pelastamaan vuonna 2009 vangiksi jäänyttä salaista agenttiaan Somaliasta.
Lauantaina saatujen tietojen mukaan operaatio epäonnistui pahanlaatuisesti: Agentti Denis Allexin uskottiin kuolleen ja lisäksi Ranska menetti ainakin yhden sotilaan yhteenotossa.

Isku terrorijärjestö al-Qaidaa vastaan Somalian Shabaabissa ajoittui samalle päivälle kuin Ranskan ilmaiskut islamistikapinallisia vastaan länsiafrikkalaisessa Malissa.

Allexin pelastusoperaatiosta ei kuitenkaan etukäteen pidetty juuri meteliä.

- Kommandot iskivät paikkaan, jossa Allexia pidettiin, ja he kohtasivat heti voimakasta vastarintaa, Puolustusministeri Jean-Yves Le Drian kuvaili epäonnistunutta iskua.

Le Drian sanoi, että iskut eivät liittyneet toisiinsa.

Ranska otti vakavasti islamistien kostouhan 

Ranskan presidentti Francois Hollande määräsi lauantaina vahvistamaan turvallisuutta julkisissa liikennevälineissä ja rakennuksissa. Huoli kansalaisista johtui sotilasoperaatioista Afrikassa Malissa ja Somaliassa.

Malissa islamistikapinallisten järjestö uhkasi kostaa Ranskalle sen puuttumisen länsiafrikkalaisen maan taisteluihin. Vaarassa olisivat ranskalaiset panttivangit ja Ranskan kansalaiset kaikkialla islamilaisessa maailmassa.

- Hollande tuntuu haluavan panttivankien kuolemaa, kapinallisjärjestö Ansar Dinen edustaja Sanda Ould Bouhama sanoi Reutersille.
Järjestöllä on läheiset välit al-Qaidan pohjoisafrikkalaiseen siipeen (AQIM), jolla on ranskalaisia panttivankeja Afrikassa.

Malissa asuvia tuhansia Ranskan kansalaisia on kehotettu lähtemään maasta. Pääkaupunki Bamakoon on Ranskan mukaan siirretty joukkoja suojelemaan siellä asuvia ulkomaalaisia.

Islamistikapinalliset syrjäyttivät viime vuoden maaliskuussa Malin pohjoisosan tuaregikapinalliset, jotka olivat taistelleet oikeuksiensa puolesta hallitusta vastaan.
 
Risuja ja ruusuja Ranskalle

Ranskan puuttuminen Malin taisteluihin näytti kääntäneen voimasuhteet nopeasti. Eteläosaa uhanneiden islamistikapinallisten eteneminen pysäytettiin.

Lisäksi Malin hallituksen joukot saivat hallintaansa strategisesti tärkeän Konnan kaupungin. Taisteluissa kuoli yli sata kapinallista ja hallituksen sotilasta, kertoivat malilaisviranomaiset lauantaina.

Venäjän Afrikan-lähettiläs Mihail Margelov sivalsi Ranskaa sanoen, ettei muiden pitäisi ratkaista maanosan ongelmia ilman YK:tä ja Afrikan unionia. Diplomaattilähteiden mukaan YK:n Mali-operaatio voisi alkaa vasta syksyllä.

Länsi-Afrikan valtioiden yhteistyöelin Ecowas lähettää joukkoja Maliin lähipäivinä. Nigerian teknistä apua tarjoavat joukot ovat jo maassa.
Malilaiset kiittivät Ranskaa tuesta. Kolmekymppisen Moussa Touren mielestä Ranska pelasti Malin, ja samaan mielipiteeseen yhtyi maan sisäministeri Dioncounda Traore.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    2. 2

      Vain 34-vuotiaana menehtynyt entinen NHL:n huippukiekkoilija kuoli huumeisiin – karu historia julki

    3. 3

      Oaklandin palossa suomalaisuhri – omaiset saaneet suruviestin

    4. 4

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    5. 5

      Donald Trumpin suojeleminen maksaa 465 000 euroa päivässä – turvajärjestelyissä ”ennennäkemättömiä haasteita”

    6. 6

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    7. 7

      Lewis Hamilton vastusti tallin määräyksiä Abu Dhabissa – pomolta uusia paljastuksia

    8. 8

      Juuso-karhun isäntä Sulo, 75, sai kutsun Linnan juhliin – näin hän kertoi asiasta karhulle

    9. 9

      10 huonoa tapaa, jotka pilaavat seksielämäsi

    10. 10

      Opettaja avautuu: Ennen ehdin opettaa 90 prosenttia työajasta, nyt ehkä neljänneksen – syynä vastuuttomat vanhemmat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

    2. 2

      SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

    3. 3

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    4. 4

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    5. 5

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    6. 6

      Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

    7. 7

      Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

    8. 8

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    9. 9

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    10. 10

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    2. 2

      Vain 34-vuotiaana menehtynyt entinen NHL:n huippukiekkoilija kuoli huumeisiin – karu historia julki

    3. 3

      Oaklandin palossa suomalaisuhri – omaiset saaneet suruviestin

    4. 4

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    5. 5

      Donald Trumpin suojeleminen maksaa 465 000 euroa päivässä – turvajärjestelyissä ”ennennäkemättömiä haasteita”

    6. Näytä lisää