Tuija, Tuire, Vanessa

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Uusia selityksiä Putinista: Miksi ei mennyt Etelämantereelle?

Vladimir Putinin piti tehdä tammikuussa uusi uroteko ja käydä jäisellä Etelämantereella, mutta matka ei toteutunutkaan.
Vladimir Putinin piti tehdä tammikuussa uusi uroteko ja käydä jäisellä Etelämantereella, mutta matka ei toteutunutkaan.

Venäjän presidentin lehdistösihteerin mukaan matka Etelämantereen tutkimusasemille on kuitenkin toteutumassa, mutta ajankohtaa "todennäköisesti siirretään".

- Asemalla käynnin ajankohtaa ei ollut sovittu, mutta Vladimir Putin jatkaa luonnonsuojelutehtäviään, Dmitri Peskov selitti Izvestija-lehdelle.

Samalla Peskov kiiruhti kuitenkin korostamaan, ettei Putin ole suinkaan luopunut rakkaista urheiluharrastuksistaan, kuten esimerkiksi jääkiekosta.

- Vladimir Putin jatkaa aktiivisia harrastuksiaan. Kesällä hän tulee ehkä sukeltamaan. Ja hän jatkaa harvinaisten eläinten suojelua, Peskov luetteli lehdelle.

Huomiota herättää kuitenkin se, että Putin ehti julkisuudessa jo suostua menemään Etelämantereelle nimenomaan tammikuussa. Venäjän mediassa matkan siirtyminen on kuitenkin uutisoitu sivulauseessa: pääotsikot on tehty siitä, että Putin aikoo tulevaisuudessa mennä Etelämantereelle ja hän jatkaa aktiivisia harrastuksiaan.

Chilen presidentti Sebastián Piñera ehdotti syyskuussa Putinille, että he kävisivät yhdessä tutustumassa Chilen ja Venäjän tutkimuskeskuksiin Antarktiksella.

- Haluaisin kutsua teidät Euroopan ja Latinalaisen Amerikan huippukokoukseen, joka pidetään Santiagossa tammikuun lopulla, jolloin meillä on kesä. Samalla voitte käyttää tilaisuutta hyväksenne ja käydä Venäjän ja Chilen tutkimusasemilla Etelämantereella, Chilen presidentti sanoi Putinille.

- Se on hyvä ehdotus, mielelläni, Putin vastasi Segodnja-lehden mukaan.

Piñeran mainitsema Santiagon huippukokous pidettiin jo viikonloppuna ja Suomesta siihen osallistui pääministeri Jyrki Katainen. Putin ei kokoukseen osallistunut.

Venäjällä on arvuuteltu kovasti Putinin terveydentilaa sen jälkeen, kun hänet nähtiin syksyllä ontumassa julkisuudessa. Myös useita hänen ulkomaanmatkojaan on peruttu tai siirretty myöhempään aikaan. Viime aikoina Putin on kuitenkin esiintynyt julkisuudessa korostetun hyvävointisen oloisena.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

    2. 2

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    3. 3

      Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

    4. 4

      Jari Isometsä hämmästelee hiihtotähti Kowalczykin valmentajan puheita: ”Ei sitä paljon typerämmin voi nähdä”

    5. 5

      JVG:n Jare löysi tyttöystävän – VilleGalle: ”Jarella on hyvä meininki himassa”

    6. 6

      Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

    7. 7

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    8. 8

      Viisuvoittaja Loreenin räväkkä esitys varasti huomion – rinta lipui ulos topista: ”Miksi naiset eivät saisi olla puolialastomana?”

    9. 9

      Playboyssakin poseerannut ensimmäinen somekaunotar Christine Dolce on kuollut vain 35-vuotiaana

    10. 10

      Video: Harvinainen tapaus Suomessa – Maalivahtien kuuma nyrkkitappelu keskiympyrässä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    2. 2

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    3. 3

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    4. 4

      Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

    5. 5

      ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

    6. 6

      Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

    7. 7

      Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

    8. 8

      Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – rekat poikittain tiellä, mukana myös henkilöautoja

    9. 9

      Tullin rakastettu huumekoira Dani tassutteli eläkkeelle – teki vielä viimeisenä työpäivänään löydön

    10. 10

      Ratamoottoripyöräilyn huippulahjakkuus lopetti uransa vain 22-vuotiaana – syyksi paljastui karmea hyväksikäyttö

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

    2. 2

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    3. 3

      Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

    4. 4

      Jari Isometsä hämmästelee hiihtotähti Kowalczykin valmentajan puheita: ”Ei sitä paljon typerämmin voi nähdä”

    5. 5

      JVG:n Jare löysi tyttöystävän – VilleGalle: ”Jarella on hyvä meininki himassa”

    6. Näytä lisää