Niko, Niklas, Niilo

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Putin nosti lapsiasiat taas esille Niinistön Venäjän-vierailun alla

Presidentti Vladimir Putin ilmaantui viikonloppuna yllättäen puhumaan "Venäjän vanhempien seminaariin", jonka esiintyjäksi oli kutsuttu myös suomalaisdosentti Johan Bäckman.
Kremlin laajasti sponsoroima lapsiseminaari pidettiin lauantaina Moskovassa, vain pari päivää ennen presidentti Sauli Niinistön Venäjän vierailua. Niinistö matkustaa Moskovaan maanantaina ja palaa takaisin Suomeen keskiviikkona.

Venäläismedian mukaan Vladimir Putinin ei alunperin pitänyt tulla lainkaan henkilökohtaisesti paikalle, mutta hän piti lopulta tilaisuutta niin tärkeänä, että muuttikin ohjelmaansa ja tuli puhumaan seminaariin.

Putin varoitteli kuulijoita laajasti länsimaalaistyyppisestä lastensuojelusta ja vakuutti, ettei Venäjällä oteta käyttöön samanlaista tuhoisaa lapsioikeutta.

- Täytyy varoa sokeaa vieraan esimerkin kopioimista. (Lastensuojelussa) on plussia, mutta myös paljon miinuksia. Ja meidän laaja yleisömme tietää niistä miinuksista, jotka ovat koskettaneet venäläisiä perheitä ulkomailla. On paljon esimerkkejä, jolloin normaaleilta, rakastavilta ja työtätekeviltä vanhemmilta riistetään vanhempainoikeudet. Joskus perheiden elämään sekaannutaan yksinkertaisesti absurdilla ja loukkaavalla tavalla, Putin ryöpytti mainitsematta kuitenkaan mitään maata nimeltä.

Venäjän televisiossa huomioitiin kuitenkin, että paikalle oli kutsuttu puhumaan myös suomalainen dosentti Johan Bäckman. Hän sai kertoa omia näkemyksiään siitä, miten Suomen viranomaiset polkevat venäläisten äitien ja lasten oikeuksia.

NTV-televisiokanavan uutisessa muistutettiin, että juuri Suomesta tulee usein uutisia siitä, kuinka venäläisiltä perheiltä otetaan pois lapset.

- Bäckman kutsuu sitä sodaksi venäläisiä perheitä vastaan, NTV:n toimittaja sanoi uutisjutussaan.

Seminaarissa vaadittiin myös venäläisten lasten adoptioiden kieltämistä kaikilta ulkomailta, kun nyt kielto koskee toistaiseksi vain Yhdysvaltoja. Putin ei suoranaisesti ottanut tähän kantaa, mutta sanoi, että Venäjän pitää tehdä kaikkensa, jotta venäläisiä lapsia adoptoivat jatkossa nimenomaan venäläiset perheet.

Lapsikiistoja ei mainita virallisesti erikseen Niinistön tulevan Venäjän-vierailun ohjelmassa, mutta on oletettavaa, että ne nousevat tavalla tai toisella esille.

Venäjällä on viime aikoina levitetty useita virheellisiä uutisia muun muassa petroskoilaistaustaisesta perheestä, joka on venäläisen käsityksen mukaan joutunut tuoreimmaksi suomalaisen lastensuojelun uhriksi. Vaikka perhettä koskevia tietoja on yritetty korjata julkisuuteen jopa Venäjän ulkoministeriön taholta, virheelliset väitteet ovat jatkaneet kiertoaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Katso kuva Jenni Haukion elegantista silkkipuvusta – juhlavasti violetissa

    2. 2

      Jonna Tervomaan nännikohu ja Ilkka Kanervan taintuminen – Linnan juhlien 5 erikoisinta hetkeä vuosien varrelta

    3. 3

      Ensimmäiset vieraat saapuivat Linnan juhliin – sotaveteraani Osman, 95: ”Täytyyhän nyt daami olla mukana”

    4. 4

      Oaklandin tulipalossa kuolleen suomalaisen Hannan isä: ”Suru on ihan järjetön”

    5. 5

      Kuvat ja video rajusta välikohtauksesta: Vastarintaliikkeen mielenosoittajaa lyötiin – poliisi taltutti hyökkääjän

    6. 6

      Suora lähetys juuri nyt – IS seuraa Linnan juhlia hetki hetkeltä: Nooralotta Nezirillä lähes 90 000 euron korut

    7. 7

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    8. 8

      Simon Cowell tukee Saara Aaltoa: ”Ulkomaalaisen voitto osoittaisi, että show ja yleisö ovat suvaitsevaisia”

    9. 9

      Anni Sinnemäki sokeerasi t-paidassa, Hjallis talloi Leena Harkimon mekolle – Muistatko nämä kohut vuoden 2000 Linnan juhlista?

    10. 10

      Soihtukulkue lähti liikkeelle Töölöntorilta – IS seuraa hetki hetkeltä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    2. 2

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    3. 3

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    4. 4

      Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

    5. 5

      Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

    6. 6

      Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

    7. 7

      Brittimedia hehkuttaa Saara Aallon Helsingin-keikkaa: ”Eeppinen kotiinpaluu!”

    8. 8

      Juuso-karhun isäntä Sulo, 75, sai kutsun Linnan juhliin – näin hän kertoi asiasta karhulle

    9. 9

      Erja-vaimon reaktio Toni Vilanderin Ferrarin kyydissä on näkemisen arvoinen – ”Tän jälkeen sä et aja enää yhtään kisaa!”

    10. 10

      Kansanedustaja Sanna Marin, 31, astelee tyrmäävänä Linnaan – esittelee iltapukunsa upeissa kuvissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Katso kuva Jenni Haukion elegantista silkkipuvusta – juhlavasti violetissa

    2. 2

      Jonna Tervomaan nännikohu ja Ilkka Kanervan taintuminen – Linnan juhlien 5 erikoisinta hetkeä vuosien varrelta

    3. 3

      Ensimmäiset vieraat saapuivat Linnan juhliin – sotaveteraani Osman, 95: ”Täytyyhän nyt daami olla mukana”

    4. 4

      Oaklandin tulipalossa kuolleen suomalaisen Hannan isä: ”Suru on ihan järjetön”

    5. 5

      Kuvat ja video rajusta välikohtauksesta: Vastarintaliikkeen mielenosoittajaa lyötiin – poliisi taltutti hyökkääjän

    6. Näytä lisää