Kyllikki

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Näin Franciscus otettiin vastaan Roomassa - "Paavin pitäisi olla kiinnostunut nuorista"

Pietarinaukio muuttui keskiviikkoiltana juhlivien ihmisten mereksi. Ihmiset olivat saapuneet Vatikaaniin ympäri maailman ylistämään uutta paavia ja heillä oli selkeät näkemykset illan valinnasta.
Uuden paavin, Franciscus I:n valintaa juhlittiin riemukkaissa merkeissä Vatikaanissa keskiviikkona.

– Olen niin onnellinen! Olen niin tunteideni vallassa, että voin tuskin puhua, botswanalainen nunna Veronica tiivisti tunteensa.

Osa odottajista suhtautui ymmärtäväisesti siihen, että paavin valinnassa kesti kaksi vuorokautta.

– Emme voi odottaa mikroaaltouunipaavia, yhdysvaltalainen Adrian Britton tokaisi.

– Se on pitkä prosessi. Nämä miehet koettavat huolellisesti päättää, kenestä tulee heidän seuraava johtajansa, hän jatkoi juuri ennen paavin nimen julkistamista.

Tämänkertainen paavinvaali oli kuitenkin suhteellisen nopea verrattuna aikaisempiin konklaaveihin. Konklaavi kesti esimerkiksi 1980- ja 1990-luvuilla keskimäärin kolme päivää.

Edellisen paavin Benedictus XVI:n valinta selvisi neljännellä äänestyksellä.

Odotukset ovat kovat

Mutta mitä uudelta paavilta odotetaan? Siihen maailman eri kolkista saapuneet juhlijat vastasivat eri tavoin.

– Tulevan paavin olisi hyvä olla kiinnostunut nuorista ja tehdä enemmän yhteistyötä seurakuntien kanssa, tanskalainen Kristian Brink kertoi.

Laaja-alaisuuttakin Franciscukselta kaivataan, sekä maallisten asioiden ymmärrystä.

– Uuden paavin tulisi ottaa huomioon kaikki mielipiteet kirkon sisällä ja olla kenties hieman ymmärtäväisempi maalisissa asioissa, amerikkalainen Patricia Seidenberger pohti.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    2. 2

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    3. 3

      Trump nimitti showpainin johtajan vetämään valtion virastoa

    4. 4

      Isä julkaisi Facebookissa avoimen kutsun tyttärensä 15-vuotispäiville - juhlat karkaamassa täysin lapasesta

    5. 5

      Suomen 50 halutuinta osoitetta – löytyykö omasi listalta?

    6. 6

      Jokaisen ysäripopin ystävän toive saattaa toteutua – Esiintyvätkö supertähdet vihdoin yhdessä?

    7. 7

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    8. 8

      ”Loheton lohi” on tämän hetken suurin ruokahitti – tärkeä ainesosa ostettiin loppuun kaupoista

    9. 9

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    10. 10

      Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    2. 2

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    3. 3

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    4. 4

      X Factor -finalistin kotiinpaluujuhla kalpeni selvästi Saara Aallolle – Helsinki-hysteriassa moninkertainen yleisömäärä

    5. 5

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    6. 6

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    7. 7

      Sharon Osbourne ”teki kylmät” Saara Aallolle – vaikuttaako mentorin tuen puuttuminen X Factorin voittoon?

    8. 8

      Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

    9. 9

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    10. 10

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    2. 2

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    3. 3

      Trump nimitti showpainin johtajan vetämään valtion virastoa

    4. 4

      Isä julkaisi Facebookissa avoimen kutsun tyttärensä 15-vuotispäiville - juhlat karkaamassa täysin lapasesta

    5. 5

      Suomen 50 halutuinta osoitetta – löytyykö omasi listalta?

    6. Näytä lisää