Airi, Aira

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Sieppaajan poika isänsä talosta: "Oli paikkoja, joihin ei saanut mennä"

Clevelandin kauhujen talon omistajan poika on kertonut haastattelussa väkivaltaisesta ja salailevasta isästään.

Poika Ariel ”Anthony” Castro otti järkyttyneenä vastaan tiedon siitä, että hänen isänsä Ariel Castron epäillään pitäneen kolmea nuorta naista kellarissa vankina kymmenen vuoden ajan.

- Hän ei ansaitse elää enää omaa elämäänsä. Hän ansaitsee joutua kalterien taakse loppuelämäkseen. Olen kiitollinen siitä, että he ovat hengissä, Ohion Columbuksessa pankkiirina toimiva poika sanoo Daily Mailille.

Anthony Castron, 31, mukaan hänen pikkusiskonsa Arlene oli siepatun Gina DeJesusin paras ystävä ja näki tämän viimeisenä ennen katoamista. Siksi onkin todennäköistä, että Gina ei olisi osannut varoa kaverinsa isää.
 
Väkivaltainen isä

Pojan mukaan hän piti epäsäännäöllisesti yhteyttä isäänsä Ariel Castroon, joka erosi pojan ja tämän kolmen siskon äidistä 1990-luvulla. Poika kertoo isän olleen väkivaltainen sekä lapsiaan että vaimoaan kohtaan.

Eron jälkeen hän vieraili isänsä luona lyhyesti muutaman kerran vuodessa.

- Talo oli aina lukossa. Siellä oli paikkoja, joihin ei saanut mennä, lukkoja kellarissa, vintillä ja autotallissa.

Anthony kertoo viimeksi huhtikuussa käyneen lyhyen keskustelun kadonneesta Amanda Berrystä isänsä kanssa. Poika oli sanonut uskovansa, että nainen ollut kuollut, koska hänestä ei pitkään kuulunut mitään.

- Niinkö? Oletko sitä mieltä? isä oli vastannut.

Poikaa ei päästetty sisälle taloon ollenkaan tuolloin.

Anthonyn mukaan hänellä ei ole tietoa, millainen rooli hänen kahdella pidätetyllä sedällään on tapauksessa. Hänen mukaansa miehet ovat jo pitkään olleet alkoholisteja.

- Isäni on heistä vahvin ja parhaimmassa kunnossa. Setäni ovat heikkoja ja he ovat juoneet itsensä hirveään kuntoon.

Castron mukaan hän ei kuitenkaan usko, että naiset olivat olleet isän talossa koko kymmentä vuotta.

Pidätetty Onil-setä asui myös yksin omassa talossaan, joka on Castron mukaan saattanut olla naisten säilytyspaikka jossain vaiheessa. Toinen sedistä Pedro asui Anthony Castron mukaan veljesten äidin kanssa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    3. 3

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    4. 4

      X Factor -tuomari yllätti puhumalla suomea – Saara Aalto hämmästyi: ”Minulla on viesti kaikille suomalaisille....”

    5. 5

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    6. 6

      Lähes kaikki haluavat Nico Rosbergin paikalle – Mercedeksen tallipomo paljasti, onko Kimi Räikkönen soittanut

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Öinen kolmoissurma järkyttää Imatralla – ”Kamala tapaus”

    9. 9

      Linnea Alho luki 14-vuotiaana lehdestä, että isoisä oli ampunut poliisin – kirjoitti tapauksesta romaanin

    10. 10

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    3. 3

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    4. 4

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    5. 5

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    6. 6

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    9. 9

      Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Viranomaisvahvistus: Kolme ihmistä kuollut

    10. 10

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    2. 2

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    7. 7

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    8. 8

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    9. 9

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    3. 3

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    4. 4

      X Factor -tuomari yllätti puhumalla suomea – Saara Aalto hämmästyi: ”Minulla on viesti kaikille suomalaisille....”

    5. 5

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    6. Näytä lisää