Selma

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Egyptiläiset marssivat kaduille - armeija antoi varoituksen

Protestit
Egyptin liput heiluivat ja kansallislaulut raikuivat maassa perjantaina, kun sekä Egyptin armeijan tukijat että syrjäytetyn presidentin Mohamed Mursin kannattajat valtasivat kadut. Armeija kehotti kannattajiaan terrorismin vastaisiin protesteihin.
Molemmat osapuolet olivat kutsuneet kannattajiaan suurmielenosoituksiin. Armeijan komentaja Abdel Fattah al-Sisi kehotti ihmisiä osoittamaan tukensa "armeijan taistelulle" terrorismia ja väkivaltaa vastaan.

Armeijaa tukevat mielenosoittajat kerääntyivät Kairon Tahririn aukiolle perjantaina. Al-Sisin kuvia kantaneet protestoijat sanoivat tulleensa osoittamaan mieltään terrorismia vastaan, kertoi heitä haastatellut egyptiläinen Ahram Online -lehti.

Aukiolla olleen Al Jazeeran toimittajan mukaan tunnelma oli juhlava, mutta samaan aikaan ilmassa oli pelkoa siitä, että protestit voivat kääntyä väkivaltaisiksi kahtia jakautuneessa maassa.

Mursin syrjäyttämisen jälkeisissä protesteissa on kuollut jo noin 200 ihmistä.

Armeija kehotti protesteihin

Mursin tukijat puolestaan osoittivat mieltään esimerkiksi Kairon Rabaa al-Adawiya -aukiolla. Protestoijat ovat olleet kaduilla siitä asti, kun presidentti syrjäytettiin kuun alussa. He vaativat Mursin palauttamista valtaan.

– Me emme pelkää armeijaa ja meillä on laillinen oikeus tehdä mitä vain, Mursia tukeva mielenosoittaja sanoi.

Armeijan kärsivällisyys alkoi kuitenkin olla lopussa. Se ilmoitti torstaina antavansa Mursia tukevalle Muslimiveljeskunnalle lauantaihin asti aikaa tehdä poliittinen sovinto. Se uhkasi kääntää aseensa niitä kohti, jotka tekevät väkivaltaa.

Tieto Mursin pidätyksestä perjantaina lisäsi jännitystä. Entinen presidentti pidätettiin syytettynä yhteistyöstä palestiinalaisen Hamas-järjestön kanssa tammikuussa 2011, jolloin Mursi ja muita Muslimiveljeskunnan johtohenkilöitä pakeni vankilasta. Paon ohessa heidän väitettiin tappaneen työntekijöitä ja muita vankeja.

Ahram Onlinen mukaan Mursin vastustajat Tahririlla alkoivat sen sijaan hurrata, kun aukiolle asennetut kaiuttimet kertoivat ex-presidentin pidätyksestä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Täysyllätys Saara Aallon kotona! Vanhemmat kohtasivat tyttärensä ensi kertaa kuukausiin: ”Lähtö tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta”

    2. 2

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    3. 3

      Janni Hussi intiimissä topless-kuvassa – loikoilee pelkät sukkahousut jalassa vuoteella

    4. 4

      Poliisilla uusi teoria Helsinki-Vantaan hengitystieoireista – Virtasiko lentoaseman ilmaan paprikasumutetta?

    5. 5

      Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

    6. 6

      Kommentti: Onko Suomi huomannut, mitä Saara Aalto on maallemme tehnyt?

    7. 7

      Hiihdon unelmaparin suhde ohi: ”Emme asu enää yhdessä”

    8. 8

      Ensimmäiset kuvat: Häkeltynyt Saara Aalto saapui jättiyleisön eteen – ”Olen ihan sekaisin nyt”

    9. 9

      Nainen käveli portaat joka päivä kuukauden ajan – yllättyi lopputuloksesta

    10. 10

      5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    3. 3

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    4. 4

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    5. 5

      Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

    6. 6

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    7. 7

      Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

    8. 8

      AL: Viiden lapsen yh-äiti sai neloset – paikallinen yrittäjä tarjoutui apuun

    9. 9

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    10. 10

      Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Täysyllätys Saara Aallon kotona! Vanhemmat kohtasivat tyttärensä ensi kertaa kuukausiin: ”Lähtö tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta”

    2. 2

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    3. 3

      Janni Hussi intiimissä topless-kuvassa – loikoilee pelkät sukkahousut jalassa vuoteella

    4. 4

      Poliisilla uusi teoria Helsinki-Vantaan hengitystieoireista – Virtasiko lentoaseman ilmaan paprikasumutetta?

    5. 5

      Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

    6. Näytä lisää