Eija

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

FBI pelasti 367 pitbullia koiratappeluringistä : ”Tekijät kuuluvat alimpaan helvettiin”

Yhdysvalloissa on suoritettu maan toiseksi suurin koiratappeluihin keskittynyt ratsia.
Ratsia suoritettiin yhteistyössä FBI:n, Alabaman syyttäjänviraston, paikallispoliisin sekä Yhdysvaltalaisen eläinsuojelujärjestö ASPCA:n kanssa, kertoo CNN.

Ratsia käynnistettiin yhtä aikaa neljässä eri osavaltiossa, Texasissa, Georgiassa, Mississipissä ja Alabamassa. Sen aikana pidätettiin 11 henkilöä sekä ASPCA otti huostaansa yhteensä 367 pitbull-tyyppistä koiraa.

- Tämä on ollut todella surullinen päivä sekä minulle, että Alabaman osavaltiolle, toteaa osavaltion piirisyyttäjä George L. Beck Jr.

- Uskon, että jos Dante eläisi vielä nykypäivänä ja kirjoittaisi Infernonsa uusiksi, hän toteaisi, että nämä tekijät kuuluvat alimpaan helvettiin lapsia hyväksikäyttävien ihmisten kanssa, Beck jatkoi viitaten Dante Alighierin Jumalaiseen näytelmään.

- Tänään lopetimme satojen hyväksikäytettyjen koirien kärsimyksen, toteaa ASPCA:n puheenjohtaja Matt Bershadker.

Järjestö vei koirat tilapäisiin suojiin, joiden sijaintia ei ole kerrottu mediassa. Heidän mukaansa useat koirat olivat löytäessä laihoja ja riutuneita.

- Eräällä tarhalla oli 114 koiraa, suurin osa niistä oli kytketty raskaisiin ketjuihin. Ne istuivat yli 30 asteen paahteessa, kirppuisina, vailla raikasta vettä ja ruokaa näköpiirissäkään. Jotkut yksilöt eivät päässeet juomaan minkäänlaista vettä ollenkaan, ja monilla oli näkyvillä koiratappeluista aiheutuneita arpia ja haavoja, ASPCA kertoi tiedotteessaan.

Tiedotteessa myös kerrotaan, että joillain koirilla oli vaaralliset, hätäisesti rojusta ja muovista kokoonkyhätyt hökkelit ainoina paikkoina paeta keskipäivän paahdetta. Osa koirista oli kytketty ketjuilla autonrenkaisiin tai betoniharkkoihin, joita ne kiskoivat perässään yrittäessään löytää vettä. Eräällä tarhalla järjestön edustajat löysivät naaraskoiran pentuineen, niin ikään vailla ruokaa ja vettä.

Epäillyt joutuvat vastaamaan yli 30 syytekohtaan oikeudessa.

FBI takavarikoi epäillyiltä ratsian yhteydessä yhteensä puoli miljoonaa dollaria käteisvaroja. Viranomaisten mukaan epäillyt olivat lyöneet vetoa useiden tuhansien dollarien edestä joka ottelussa.

- Nämä koiratappeluiden järjestäjät hyväksikäyttävät, näännyttävät ja tappavat koiriaan omasta mielestään ”huvin” vuoksi, eli vain siksi että he voivat katsoa ja lyödä vetoa siitä. Heidän käytöksensä on todella kuvottavaa ja sitä ei voi hyväksyä, ja heitä tullaan rankaisemaan lain koko voimalla, piirisyyttäjä Beck vakuutti.

Hänen mukaansa jos epäillyt tuomitaan, heitä odottaa ”erittäin pitkät” vankilatuomiot.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    2. 2

      Sastamalan kuolonkolarin 17-vuotiaita muistettiin suruhartaudessa ja nuorisotalolla – ”Kaikki ovat pää alhaalla”

    3. 3

      Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

    4. 4

      JVG oli kolmella abiristeilyllä peräkkäin – VilleGalle, 29, huomannut muutosta nuorison käytöksessä

    5. 5

      Marco Bjurström arvioi Tanssii tähtien kanssa -parit – ”Huikea pari, jonka läsnäolo oli poikkeuksellisen vakuuttavaa”

    6. 6

      Poliisi IS:lle: Tila-auto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

    7. 7

      Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

    8. 8

      Kirsi Alm-Siiran muodokkaat sääret villitsivät Helena-Ahti Hallbergin: ”Vau, mitkä kintut sulla on!”

    9. 9

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    10. 10

      Nokian tapon yrityksestä epäilty 18-vuotias valehteli poliisille: kengät eteisessä herättivät huomion – ”Tyttö on edelleen sairaalassa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    2. 2

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    5. 5

      Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

    6. 6

      Kari, 69, sai tylyn päätöksen ajokortista – näin hän ratkaisi asian edukseen

    7. 7

      Poliisi IS:lle: Tila-auto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

    8. 8

      Poliisi epäilee henkirikosta – teinityttö ja -poika kuolivat nokkakolarissa Sastamalassa

    9. 9

      Poliisi epäilee: Mies yritti tappaa vaimonsa Kittilän Levillä – pariskunta ilmeisesti lomamatkalla

    10. 10

      Tässä on vedenpitävä todiste SM-liigan maaliskandaalista: ”Miten joku voi kuvitella, että tuo on maali?”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

    3. 3

      Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

    4. 4

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    5. 5

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    6. 6

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    7. 7

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    8. 8

      Mies teki klassisen virheen aamutuimaan – lattiat menivät pilalle

    9. 9

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    10. 10

      Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    2. 2

      Sastamalan kuolonkolarin 17-vuotiaita muistettiin suruhartaudessa ja nuorisotalolla – ”Kaikki ovat pää alhaalla”

    3. 3

      Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

    4. 4

      JVG oli kolmella abiristeilyllä peräkkäin – VilleGalle, 29, huomannut muutosta nuorison käytöksessä

    5. 5

      Marco Bjurström arvioi Tanssii tähtien kanssa -parit – ”Huikea pari, jonka läsnäolo oli poikkeuksellisen vakuuttavaa”

    6. Näytä lisää