Kyllikki

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Saksa määrää muslimitytöt uimatunneille - poikien uimahousuista huolimatta

Saksan korkea liittovaltion oikeusistuin on päättänyt, että muslimitytöt eivät voi uskonnollista syistä kieltäytyä koulun uimatunneista poikien kanssa.

Oikeuden tuomarien mukaan mahdolliset ongelmat tilanteessa ratkeavat sillä, että tytöt voivat käyttää uima-asuna ns. burkinia.

Kyseinen ohuesta materiaalista tehty sukelluspukumainen asu on tavallista löysempi ja peittää sekä käsivarret, jalat että hiukset.

Der Spiegelin mukaan eilen tullutta ”Burkini-tuomiota” odotettiin kiihkeästi, sillä tapausta on vatvottu Saksan oikeusistuimissa jo vuosia. Sitä pidetään tärkeänä ennakkotapauksena.

Asianomistajana tapauksessa oli nyt 13-vuotiaan marokkolaistaustaisten tytön perhe, joka halusi tytölle luvan jäädä pois poikien kanssa yhteisiltä uimatunneilta.

Kun koulu ei antanut lupaa uinnin välttämiseen, tyttö jätti yksinkertaisesti tulematta altaalle. Tämän seurauksena muuten hyvin koulussa menestynyt tyttö reputti välitodistuksessaan liikunnan.

Tytön vanhempien mukaan ongelmana oli myös se, että uimatuntien aikana tyttö joutui näkemään uimahousuisia poikia, mikä rikkoi islamin säöäntöjä ja tytön uskonnollista vapautta.

Oikeus oli kuitenkin asiasta toista mieltä ja totesi, että uskonnollinen vapaus ei ulotu muiden jokapäiväiseen pukeutumiseen tai sille altistumiselle.

Burkinit ovat nykyään melko tavallinen näky Saksan julkisissa uimahalleissa ja koulujen liikuntatunneilla. Tuomarit huomauttivat myös, että asu on neljän miljoonan muslimin maassa jo tavallinen kesäaikaan ja jos se käy muille, sen pitäisi käydä myös tytön perheelle.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Voimakas matalapaine vyöryy Jäämereltä – meteorologi: ”Voidaan päästä jopa myrskylukemiin”

    2. 2

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    3. 3

      Jaana Pelkonen avoimena Me Naisille – esikoislapsi tuo onnea, mutta elämässä on läsnä myös suuri surunaihe: ”Enää en itke joka päivä”

    4. 4

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    5. 5

      Me Naiset: Kirvesniemien Anita-tytär ja serkku Manuela Bosco harvinaisessa haastattelussa: ”Nuorempana ärsytti, kun harvinainen sukunimi tunnistettiin niin helposti”

    6. 6

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    7. 7

      Raju uutisankka Suomen hävittäjäkaupoista levisi Venäjällä – Obaman väitettiin käyttävän Suomea ”koston” välikappaleena

    8. 8

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    9. 9

      Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

    10. 10

      Apple osti kaikessa hiljaisuudessa suomalaisyrityksen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    2. 2

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    3. 3

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    4. 4

      X Factor -finalistin kotiinpaluujuhla kalpeni selvästi Saara Aallolle – Helsinki-hysteriassa moninkertainen yleisömäärä

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Sharon Osbourne ”teki kylmät” Saara Aallolle – vaikuttaako mentorin tuen puuttuminen X Factorin voittoon?

    7. 7

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    8. 8

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    9. 9

      Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

    10. 10

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Voimakas matalapaine vyöryy Jäämereltä – meteorologi: ”Voidaan päästä jopa myrskylukemiin”

    2. 2

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    3. 3

      Jaana Pelkonen avoimena Me Naisille – esikoislapsi tuo onnea, mutta elämässä on läsnä myös suuri surunaihe: ”Enää en itke joka päivä”

    4. 4

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    5. 5

      Me Naiset: Kirvesniemien Anita-tytär ja serkku Manuela Bosco harvinaisessa haastattelussa: ”Nuorempana ärsytti, kun harvinainen sukunimi tunnistettiin niin helposti”

    6. Näytä lisää