Matti, Matias

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

SPR:n avustustyöntekijä: "Tuho on valtava"

Suomen Punaisen Ristin avustustyöntekijä Johanna Klinge kuvailee taifuunin kylvämää tuhoa Filippiineillä valtavaksi.
Hayian-taifuunin Filippiineillä aiheuttamista valtavista tuhoista saatiin sunnuntaina käsitys, kun helikopterit pääsivät lentämään myrskyn pahiten runtelemille alueille saarivaltion itäosiin. Suomen Punaisen Ristin Filippiineillä asuva avustustyöntekijä Johanna Klinge kuvailee myrskytuhojen mittasuhteita valtaviksi.

- Taifuunin aiheuttama hyökyaalto on paikoin ulottunut ainakin 500 metrin päähän rantaviivasta ja tuhonnut kaiken tielleen osuneen. Paikalliset viranomaiset kertovat nähneensä helikoptereista käsin jopa satoja ruumiita.

Supertaifuuni Hayian kylvi pahinta tuhoa Itä-Filippiineillä sijaitsevalla Leyten saarella. Monissa kaupungeissa tuhot ovat laajamittaisia. Filippiinien Punaisen Ristin mukaan Taclobanissa, Palossa, Tanauanissa, Tolosassa sekä  Mayorgassa jopa suurin osa rakennuksista on kärsinyt mittavia vaurioita. Klinge vahvistaa tiedon.

- Leyten saarella rakennettu ympäristö on paikoin tuhoutunut jopa sataprosenttisesti. Tuho on valtava.

Tuhoalueilla on pulaa kaikesta

Taifuunin aiheuttamien tuhojen laajamittaisuuden vuoksi eloonjääneet, etenkin vaikeakulkuisimmilla seuduilla kärsivät alati kasvavasta hädästä ja puutteesta. Pulaa on niin väliaikaisista asumuksista kuin peruselintarvikkeista.

- Monilla apua tarvitsevilla ei ole yhtään mitään. Heillä ei ole ruokaa, puhdasta juomavettä, eikä lääkkeitä.

Klingen mukaan tuhojen laajuus ja raivaustöiden oletettu pitkittyminen lisäävät terveysriskejä ja luovat otollisen maaperän kulkutautien kehittymiselle. Hänen mukaansa tilannetta ei helpota se, että paikka paikoin ruumiita makaa vieri vieressä.

Humanitaarisen avun perillesaamista on vaikeuttanut liikenne- ja viestintäyhteyksien katkeaminen. Klinge kertoo, että esimerkiksi maan sähköverkko on kärsinyt mittavia tuhoja.

- Infrastruktuurin jälleenrakentaminen tulee olemaan merkittävä haaste.

Avustuskuljetukset valuvat Leyteen

Haasteista huolimatta Punaisen Ristin avustuskuljetukset alkoivat sunnuntaina saapua myrskyn tuhoamille alueille Leyten maakuntaan. Avustustarvikkeiden joukossa oli muun muassa vedenpuhdistamoita, polttoainetta, telttoja, lääkkeitä, moottorisahoja, kumiveneitä, ensiaputarvikkeita, hygieaniatarvikkeita sekä radioita.

Klinge kertoo, että Hayian-taifuunia on sen aiheuttamien tuhojen perusteella jo ehditty vertaamaan vuonna 2004 Intian Valtamerellä syntyneeseen tsunamiin, jonka seurauksena noin 35 000 ihmistä menetti henkensä ja puoli miljoonaa menetti kotinsa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    4. 4

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    5. 5

      Yllätyskäänne Valavuoren irtisanomisriidassa: Sarasvuo yrittää pehmittää Salonojaa kultaiseen kädenpuristukseen

    6. 6

      Venezuelan kohuhiihtäjältä yllätys: lahjoittaa isot palkintosekit kahdelle suomalaisurheilijalle!

    7. 7

      Puolalaisliiga rysäytti varastetun Mazdan korukaupan ovesta sisään – saaliin arvo lähes 900 000 euroa

    8. 8

      Brittilehti ylistää Saara Aallon olevan X Factor -kiertueen tähti – povaa uran lähtevän lentoon: ”Saara varasti show’n!”

    9. 9

      ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

    10. 10

      Janne Ahoselta loistosuoritus mäkihypyn karsinnassa – kaikki suomalaiset jatkoon!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    2. 2

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    3. 3

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    4. 4

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    5. 5

      Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

    6. 6

      Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

    7. 7

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    8. 8

      Miss Thaimaan, 22, uskomaton muodonmuutos – ”nörtistä” kuoriutui 6 kuukaudessa upea kaunotar: ”En ole ikinä seurustellut”

    9. 9

      Hengenvaarallinen villitys leviää nuorten keskuudessa ja herättää huolta: ”Halikuva muuttuu nopeasti tragediaksi”

    10. 10

      Kommentti: Antti Ruuskasen mitaliseremonia MM-hiihdoissa oli farssi!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    6. 6

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    7. 7

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    8. 8

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    4. 4

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    5. 5

      Yllätyskäänne Valavuoren irtisanomisriidassa: Sarasvuo yrittää pehmittää Salonojaa kultaiseen kädenpuristukseen

    6. Näytä lisää