Onni, Sisu

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Ruotsalaispormestari repäisi oman versionsa van Dammen spagaatista - katso video

Action-tähti Jean-Claude van Dammen eeppinen rekkaspagaatti on kerännyt useita kopioijia, joista viimeisin on ruotsalaisen pikkukaupungin pormestari.

Volvon mainosta, jossa van Damme levittää jalkansa, on katsottu YouTubessa jo yli 50 miljoonaa kertaa. Höganäsin pormestarilla katselukertoja on vasta noin 50 000 tuhatta.

- Kaupungin viestintäosasto lähetti minulle videon alkuperäisestä Volvo-mainoksesta vain hieman ennen kuin suuntasimme kuvaspaikalle. En ymmärtänyt sitä heti, pormestari Péter Kovács selitti Local-sivustolle.

- Sitten he sanoivat: Teet saman, mitä Jean-Claude Van Damme teki. Niin minä sitten tein.

Videossa kahden pakettiauton välissä seisova pormestari puhuu kunnan kohtaamista haasteita samalla, kun hän vakuuttaa johdon ”seisovan tukevilla jaloilla” ja katsovan tulevaisuuteen. Eräässä kohtaa näyttää kuin pormestarilla olisi kyyneleet silmissä.

- Ei se sattunut, kaikki kysyvät sitä. Jos tie olisi ollut hieman leveämpi, olisin mennyt spagaatissani loppuun asti, Kovács vitsaili.

Pormestarin mukaan kostuminen silmissä ei myöskään johtunut kyynelistä, vaan paikalla vaan tuuli kovaa.

Kovacs kehuu runsaan 25000 asukkaan kaupunkia paratiisiksi, joka on onnistunut kaivosteollisuuden loppumisen jälkeen menestymään. Se on valittu jo kolmena vuonna taloudellisesti parhaiten hoidetuksi kunnaksi Ruotsissa.

Pormestarilla on jo jatkosuunnitelma valmiina näyttelijäuran jatkumiselle.

- Pitäkää silmät auki joulun tienoilla, Kovács sanoo.

Kuka suomalainen voisi tehdä oman versionsa tempusta? Kommentoi alla!

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

    2. 2

      Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

    3. 3

      Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

    4. 4

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    5. 5

      Donald Trump kommentoi vihdoin Oscar-gaalan tapahtumia – ”Surullista”

    6. 6

      Kiusallinen paljastus Oscar-kulisseista – kirjekuorten jakaja twiittasi Emma Stonen kuvan hetkeä ennen väärän kuoren antamista

    7. 7

      Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

    8. 8

      Joillakin uni tulee minuuteissa – näillä vinkeillä olet yksi heistä

    9. 9

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    10. 10

      Hai vei koiran vain viiden metrin päässä rannasta Sydneyssä – ”Se oli hirveää”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    2. 2

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    3. 3

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    4. 4

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    5. 5

      Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

    6. 6

      Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

    7. 7

      Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

    8. 8

      Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

    9. 9

      Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

    10. 10

      Nokian murhaepäily: 17-vuotiaan tytön kuolinsyy selvisi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

    2. 2

      Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

    3. 3

      Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

    4. 4

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    5. 5

      Donald Trump kommentoi vihdoin Oscar-gaalan tapahtumia – ”Surullista”

    6. Näytä lisää