Keijo

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Intia kieltää YK:n syytökset seksuaalirikosten laajasta levinneisyydestä

Intia on torjunut YK:n tutkijan syytökset siitä, että seksuaalirikokset ovat laajalle levinneitä maailman suurimmassa demokratiassa.
Intia kutsui tutkijan analyysia yksinkertaistetuksi ja väitti, että se on täynnä laajamittaisia yleistyksiä.

Intian suuressa pohjoisessa osavaltiossa Uttar Pradeshissa on nähty väkivallan ja seksuaalirikosten aalto, johon kuuluu muun muassa 12- ja 14-vuotiaiden tyttöjen raiskaus ja murha. Tämä on nostattanut valtaisan kansallisen raivon.

Yhdistyneiden kansakuntien Rashida Manjoo, joka esitteli erityistä naisiin kohdistuvan väkivallan raporttia, sanoi YK:n ihmisoikeusneuvostolle, että väkivalta naisia kohtaan on systemaattista ja jatkuu "kohdusta hautaan".

- Lukemattomien keskustelukumppanien mukaan naisiin kohdistuva fysikaalinen, seksuaalinen ja psykologinen väkivallan käyttö yksityisellä elämänalueella on laajalti sallittua valtion ja yhteisön toimesta, Manjoo kirjoitti.

Intian vastauksessa, joka julkaistiin neuvoston internet-sivuilla, Intia kutsui syytöksiä perättömiksi. Maan mukaan Manjoo oli tehnyt "toteennäyttämättömiä ja laajamittaisia yleistyksiä".

- Emme ole samaa mieltä leimasta, jonka mukaan "väkivalta naisia kohtaan Intiassa olisi systemaattista", Intia sanoi.

- Sellainen yleistävä kommentti haiskahtaa erittäin ennakkoluuloiselta mielentilalta.

Intian pääministeri Narendra Modi sanoi keskiviikkona, että naisten kunnioittamisen ja suojelemisen tulisi olla etusijalla 1,25 miljardin ihmisen Intiassa.

- Hallituksen tulee toimia, Modi sanoi rikkoen viimein hiljaisuutensa koskien rikosaaltoa.

Manjoon mukaan Intian tulisi yrittää nostaa tietoisuutta sellaisista käytännöistä, kuten happohyökkäyksistä naisia vastaan, jotka kieltäytyvät kosinnoista, ja niin sanotuista kunniamurhista, joissa perhe surmaa naisen, koska he uskovat, että hän on häpäissyt heidät esimerkiksi kieltäytymällä järjestetystä avioliitosta. Samoin tietoisuutta tulisi nostaa naisten teloituksista, joiden syyksi on annettu se, että nainen on leimattu noidaksi.

Manjoon raportti vaihteli kärkkäästä tuominnasta raiskausuhrien alistamisesta nöyryyttäviin testeihin, siihen, että hän kehotti Intiaa määrittämään avioliitossa tapahtuvan raiskauksen rikokseksi. Manjoo kehotti Intiaa myös kumoamaan lain, jonka määrittelee yhteisymmärrykseenkin perustuvan samaa sukupuolta olevien seksuaalisen kanssakäymisen rikokseksi.

Kunniamurhista hallitus sanoi, että se antoi Intian lakikomissiolle harkinnan jälkeen raportin, jossa ehdotettiin laillisia suuntaviivoja käytännön kampittamiseksi.

Intia sanoi, että "noitavainot" eivät ole kansallinen ilmiö, ja että valitukset tutkitaan aina. Maan mukaan Manjoon olisi tullut tiedottaa hallitusta, jos hän tiesi tiettyjä tapauksia, joissa oli ollut valitus mutta ei tutkintaa.

Intian vastaus Manjoon raporttiin listasi 16 syytöstä, joiden Intia väitti olevan perättömiä.

Näitä perättömiä syytöksiä Intian mukaan olivat väitteet siitä, että seksuaalinen väkivalta olisi maassa laajalle levinnyttä, että turvallisuusjoukkojen jäsenet olisivat syyllistyneet joukkoraiskauksiin, että naisten ja tyttöjen ihmiskauppa Intiasta olisi laajalle levinnyttä ja että poliisi ja viranomaiset syrjisivät ihmisiä tietyistä kasteista.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kimmo, 47, heräsi yöllä karmeaan jysähdykseen – rekan lava syöksyi läpi talon seinästä: ”Ajattelin, että nyt sortuu torppa”

    2. 2

      WhatsAppiin tärkeä uudistus - saattaa muuttaa sen käytön täysin

    3. 3

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    4. 4

      MTV: Äiti ratkesi ryyppäämään ruotsinlaivalla – henkilökunta joutui ottamaan lapset hoiviinsa

    5. 5

      Hurjat rakkauskilot: Vaimo jättää Askon WhatsApp-viestillä yhtäkkiä: ”Miksei soittanut ja kysynyt, voidaanko nähdä?”

    6. 6

      Rakastunut Olli Lindholm kertoo ensi kertaa: Tällainen on uusi naisystävä Eveliina, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

    7. 7

      Miksei MM-Lahden laduissa vedetty kotiinpäin? ”Suomella olisi ollut loistava sauma taktikoida”

    8. 8

      Saara Aalto esittelee prinsessaleikkejä Maria Veitolalle – juontaja pakenee ulos: ”Sisällä tapahtuu pöyristyttäviä asioita”

    9. 9

      Nokialaista miestä epäillään 17-vuotiaan tyttöystävänsä murhasta – Poliisi: Epäilty esti uhrin hengityksen ilmastointiteipillä

    10. 10

      Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    2. 2

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    3. 3

      194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

    4. 4

      Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

    5. 5

      Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

    6. 6

      Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

    7. 7

      Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

    8. 8

      Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

    9. 9

      Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

    10. 10

      Rakastunut Olli Lindholm kertoo ensi kertaa: Tällainen on uusi naisystävä Eveliina, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    3. 3

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

    9. 9

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kimmo, 47, heräsi yöllä karmeaan jysähdykseen – rekan lava syöksyi läpi talon seinästä: ”Ajattelin, että nyt sortuu torppa”

    2. 2

      WhatsAppiin tärkeä uudistus - saattaa muuttaa sen käytön täysin

    3. 3

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    4. 4

      MTV: Äiti ratkesi ryyppäämään ruotsinlaivalla – henkilökunta joutui ottamaan lapset hoiviinsa

    5. 5

      Hurjat rakkauskilot: Vaimo jättää Askon WhatsApp-viestillä yhtäkkiä: ”Miksei soittanut ja kysynyt, voidaanko nähdä?”

    6. Näytä lisää