Airi, Aira

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Historian tuhoisin ebola-epidemia riehuu Länsi-Afrikassa

VIRUS
WHO:n mukaan Ebola-virukseen on kuollut 467 ihmistä. Yhdentoista Afrikan maan terveysministerit ovat kokoontuneet arvioimaan tilannetta Ghanan pääkaupunkiin Accraan.
Maailman terveysjärjestön WHO:n mukaan Ebola-virukseen on voinut kuolla jo 467, joista suurin osa on Guineassa. Kaikista kuolemista varmistettuja on 291 ja loput ovat joko todennäköisiä tai epäiltyjä. Kaiken kaikkiaan tapauksia on 759.

WHO:n tilastojen mukaan nyt riehuva epidemia on kaikkien aikojen tuhoisin.

Kymmenen Länsi-Afrikan maan ja lisäksi Ugandan terveysministerit ovat kokoontuneet hätäkokoukseen Ghanan pääkaupungissa Accrassa arvioidakseen tilannetta. Reutersin mukaan ministerit kertoivat keskiviikkona, että Länsi-Afrikan mailta puuttuu keinot taistella epidemiaa vastaan ja syvä kulttuurillinen epäluulo estää epidemian saamista kuriin.

– Liberiassa meidän suurimmat haasteemme ovat kieltäminen, pelko ja paniikki. Kansalaisemme ovat erittäin peloissaan taudista, kertoi Bernice Dahn, Liberian varaterveysministeri, Reutersille.
 
– Ihmiset pelkäävät, mutta eivät myöskään usko taudin olemassaoloon. Sen takia ihmiset sairastuvat ja yhteisön jäsenet piilottavat ja hautaavat heidät vastoin kaikkia annettuja ohjeita.

Hautajaisrituaaleihin kuuluu esimerkiksi vainajan peseminen, mikä altistaa ebolalle.

Punaisen Ristin työntekijöitä uhattiin Guineassa

Tappava tauti on herättänyt pelkoa Länsi-Afrikassa ja esimerkiksi apua tarjoavien järjestöjen pääsyä joihinkin yhteisöihin on yritetty estää, Punaisen Ristin ja Punaisen puolikuun kansainvälinen liitto IFRC tiedotti keskiviikkona.

– Meillä oli hiljattain selkkaus Guéckédoussa, epidemian keskuksessa Guineassa, jossa ihmisillä oli puukot ja he piirittävät yhden Punaisen Ristin tunnuksella merkityn ajoneuvon, kertoo toiminnanjohtaja Aliou Boly järjestön tiedotteessa.

– Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun meillä on tällainen tilanne, ja tuskin on viimeinen. Toisin kuin joissain tiedotusvälineissä on sanottu, emme kuitenkaan joutuneet lopettamaan toimintaamme. Sen sijaan puhuimme yhteisöjen kanssa selvittääksemme tilanteen. Koulutus on avainasemassa sairauden pysäyttämiseksi.

Liberiassa IFRC:n palveluksessa työskentelevä suomalainen Heidi Isohanni kertoi Ilta-Sanomille viime lauantaina, millaista arki tautialueella on.

Myös IFRC osallistuu hätäkokoukseen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Toimittaja näki esiintymislavalta suoraan surmapaikalle: ”Näin mitä oli tapahtunut, mutta yleisö ei”

    2. 2

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    3. 3

      Palohälytys keskeytti Talentin finaalin - ”Syynä Helastisen pyroefektit”

    4. 4

      AL: Viiden lapsen yh-äiti sai neloset – paikallinen yrittäjä tarjoutui apuun

    5. 5

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    6. 6

      Seurakunnan leirikeskus paloi maan tasalle Sipoossa

    7. 7

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    8. 8

      F1-pomo järkyttyi Rosbergin ratkaisusta – nimesi oman suosikkinsa mestarin korvaajaksi

    9. 9

      Britit varmoja Saara Aallon finaalipaikasta – Chandelier-esitys räjäytti potin: ”X Factorin kaikkien aikojen paras esitys”

    10. 10

      Oaklandin tanssiklubista tuli kuolemanloukko – vain kolme uhria saatu tunnistettua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    3. 3

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    4. 4

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    5. 5

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    6. 6

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    7. 7

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    8. 8

      Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Viranomaisvahvistus: Kolme ihmistä kuollut

    9. 9

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    10. 10

      Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    5. 5

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    6. 6

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    7. 7

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    8. 8

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Toimittaja näki esiintymislavalta suoraan surmapaikalle: ”Näin mitä oli tapahtunut, mutta yleisö ei”

    2. 2

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    3. 3

      Palohälytys keskeytti Talentin finaalin - ”Syynä Helastisen pyroefektit”

    4. 4

      AL: Viiden lapsen yh-äiti sai neloset – paikallinen yrittäjä tarjoutui apuun

    5. 5

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    6. Näytä lisää