Oona, Netta, Aune

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Siperiassa maahan ilmestyneet uudet jättireiät hämmentävät tutkijoita

Uusille mysteerikuopille Venäjän Siperiassa ei ole löytynyt vielä selitystä.
Vajaa pari viikkoa sitten Siperiasta löytyi massiivinen, ilmeisesti noin 80 metriä leveä reikä Jamalin niemimaalla. Reikä sijaitsee pellolla Bovanenkovossa, ja se löytyi kun öljy-yrityksen työntekijät lensivät alueen yli helikopterilla.

Valtava kuoppa hämmentää tutkijoita, eikä sen syntysyystä ole päästy vielä yksimielisyyteen.

Nyt The Siberian Times uutisoi, että Siperiasta on löytynyt kaksi uutta, mystistä reikää.

Ensimmäinen kahdesta uudesta kraaterista on Tazin alueella, lähellä Antipajutan kylää. Kuoppa on halkaisijaltaan noin 15 metriä.

- Lensin helikopterilla tarkastelemaan tätä putkea lauantaina 19. heinäkuuta, kertoo paikallisen duuman jäsen Mikhail Lapsui The Siberian Timesille.

- Myös (kuopan) ulkopuolella on maa-ainesta, aivan kuin se olisi lentänyt sinne maanalaisen räjähdyksen seurauksena.

Paikallisten mukaan reikä olisi muodostunut jo syyskuun 27. päivä vuonna 2013, ja sen synnyn kuvailusta on useita toisistaan eroavia versioita.

Marina Leibman, päätutkija Maan kryosfääri-instituutista kertoo URA.RU -internetsivulle seuraavaa:

- Olen kuullut toisesta kuopasta Jamalissa Tazin alueella ja nähnyt kuvat. Epäilemättä meidän täytyy tutkia kaikki tämän kaltaiset muodostumat. On tarpeellista pystyä ennustamaan niiden esiintyminen. Jokainen uusi kuoppa tarjoaa lisätietoa tutkijoille.

Toinen uudemmista kuoppalöydöksistä sijaitsee Taimyrin niemimaalla, Kransojarkin alueella. Tämän reiän löysivät poropaimenet. Paimenet melkein putosivat kuoppaan, joka sijaitsee laidunreitillä. Paimenet ottivat kuvia kuopasta, ja kuvat lähetettiin tutkijoille Norilisk Taimyr Explorers' Clubille.

Taimyrin kuopan arvioidaan olevan syvyydeltään 60 - 100 metrin välillä ja se on halkaisijaltaan yli neljä metriä. Kuoppa on lehden mukaan täydellisen kartion muotoinen.

Kuopat aiheuttaneet villejä teorioita

Kuoppien synnystä on noussut useita eri teorioita alkaen meteoriiteista ja harhautuneista ohjuksista jopa avaruusolentoihin asti.

Ensimmäisen reiän mysteerin selitykseksi subarktinen tutkimuskeskus tarjosi syytä, jonka mukaan kuoppa olisi syntynyt ilmastonmuutoksen aiheutettua kaasujen lämpenemistä. Teoria ehdottaa, että kaasut olisivat sekoittuneet maanpinnan alla veden ja suolan kanssa. Lopulta kaasut olisivat räjähtäneet samppanjapullon korkin tavoin aiheuttaen kuopan maahan.

The Siberia Timesin mukaan tutkijat eivät kuitenkaan ole suostuneet vahvistamaan teoriaa ilman parempaa tutkimusta.

Myöskään myöhemmin löytynyttä kuoppaa tutkineet geologit, ekologit ja historioitsijat eivät ole lehden mukaan päässeet yhteisymmärrykseen kuopan synnystä.

- Se ei ole ihmisten tekemä, mutta se ei myöskään näytä olevan luonnollista muodostumaa, sanotaan yhdessä paikallisessa tutkimuskertomuksessa.

Katso kuvat mystisistä kuopista täältä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    2. 2

      George W. Bushin taistelu kertakäyttösadetakin kanssa varasti huomion Trumpin virkaanastujaisissa – internet sekosi kuvasarjasta

    3. 3

      Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

    4. 4

      Esko Aho Trumpin valtaannoususta Ylellä: ”Vaihdos oli rajumpi ja pelottavampikin”

    5. 5

      Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

    6. 6

      Miksi Trump vannoi valansa käsi kahdella Raamatulla?

    7. 7

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    8. 8

      Juha Mieto joutui antamaan periksi nykyajalle – yhdestä periaatteesta hän ei kuitenkaan luovu ikinä

    9. 9

      Kumppaniaan pettänyt listaa: ”Olisinpa tiennyt nämä asiat ennen kuin petin”

    10. 10

      EK10: Pettynyt Latvala: ”En tiedä mikä on pielessä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi hetki hetkeltä: Trumpin ensimmäinen päivä presidenttinä huipentui tanssiaisiin

    2. 2

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    3. 3

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    4. 4

      Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

    5. 5

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    6. 6

      Kiusallinen sekaannus Melania Trumpin ja Michelle Obaman välillä – presidenttiparit pyörivät Valkoisen talon portailla hämmentyneinä

    7. 7

      Haapaveden tragedian sotaveteraani taisteli oikeudessa sairauskorvauksesta – ”Loppuun saakka terävä pää”

    8. 8

      Sarjahukuttajan puhelin hälyttää, mutta missä? Poliisin paikannusyritys jäi tuloksettomaksi

    9. 9

      Kumppaniaan pettänyt listaa: ”Olisinpa tiennyt nämä asiat ennen kuin petin”

    10. 10

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    3. 3

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    4. 4

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    10. 10

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    2. 2

      George W. Bushin taistelu kertakäyttösadetakin kanssa varasti huomion Trumpin virkaanastujaisissa – internet sekosi kuvasarjasta

    3. 3

      Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

    4. 4

      Esko Aho Trumpin valtaannoususta Ylellä: ”Vaihdos oli rajumpi ja pelottavampikin”

    5. 5

      Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

    6. Näytä lisää