Tatu, Daniel, Taneli

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Tilanne kiristyy Ukrainassa - tällainen on Venäjän kaksoisstrategia

Maanpuolustuskorkeakoulun tutkijan mukaan näyttää selvästi siltä, että tilanne on kiristymässä.
Ukrainan armeijan mukaan 32 venäläistä panssarivaunua on ylittänyt rajan Venäjältä Itä-Ukrainaan. Sotilasliitto Nato ilmoitti tutkivansa Ukrainan armeijan raporttia. Naton mukaan Venäjä on lisännyt joukkojen ja sotilaskaluston määrää rajalla aivan hiljattain. Venäjä ei ole vahvistanut, eikä kommentoinut väitteitä.

Maanpuolustuskorkeakoulun tutkija Tommi Koivula näkee Ukrainan viime aikaisissa tapahtumissa merkkejä siitä, että syyskuun alussa Minskissä sovittu aseleposopimus on raukeamassa ja osapuolten välit ovat kiristymässä.

− Sotilaallista voimaa halutaan varmaan käyttää painostamisen instrumenttina. Näin muistutetaan sen olemassaolosta ja kerrotaan, että näitä käytetään, jos tilanne ei etene parempaan suuntaan, Koivula miettii.

Näin pyritään harhauttamaan ristiriitatilanteessa ja luomaan hämmennyksiä, epäselvyyksiä ja monitulkintaisuuksia tähän tilanteeseen

Virallisesti Venäjä on yhä kieltänyt, että se olisi sodan osapuoli Ukrainassa. Koivulan mukaan ainakin heinä- elokuussa näyttö oli aika vakuuttavaa siitä, että venäläissotilaita oli tuolloin runsaasti Ukrainassa.

− Ukrainassa ja Itä-Ukrainassa on aika paljon kansainvälisiä tarkkailijoita ja kyllä siitä aika nopeasti saadaan tietoa, jos näitä tankkeja todella on mennyt sinne, niin kuin tällä hetkellä näyttää menneen, Koivula sanoo.

Venäjällä kaksoisstrategia

Tutkijan mukaan Venäjä on pelannut koko ajan kaksoisstrategiaa: julkisesti se kieltää kaiken, mutta monet lähteet todistavat toista.

− Venäjän johdon linja näyttää olleen se, että tehdään yhtä ja kerrotaan julkisuuteen toista. Näin pyritään harhauttamaan ristiriitatilanteessa ja luomaan hämmennyksiä, epäselvyyksiä ja monitulkintaisuuksia tähän tilanteeseen, Koivula pohtii.

Tämä on viesti niin omille kansalaisille kuin kansainvälisellekin yhteisölle, että mitään ei olla tekemässä, mutta samaan aikaan lähetetään rajan yli tankkeja ja sotilaita.

− Luodaan tahallisestikin hämminkiä ja epäselvyyttä tähän tilanteeseen. Euroopan ja Naton tasolla kun pohditaan sanktioita, niin aina tulee epäselvyyttä, että onko tässä nyt riittävästi syytä vai onko tilanne jotenkin olennaisesti epäselvä. Tässä saattaa olla tällaisiakin strategisia päämääriä sekä omille kansalaisille että kansainväliselle yhteisölle, Koivula tuumaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Maailman pisin tunneli avattiin matkustajaliikenteelle – 11 miljardin urakka valmistui etuajassa

    2. 2

      Saara Aalto sai jättimäisen tukijan – yksi kaikkien aikojen kitaristeista mykistyi suomalaisen esityksestä: ”Satumaista!”

    3. 3

      Senaatintorin läpi yöllä kävellyt havahtui vieraaseen käteen taskussaan – nappasi miehen kiinni

    4. 4

      Mercedeksen F1-johtajilta selvää puhetta Valtteri Bottaksen tilanteesta

    5. 5

      Saara Aallolle sataa tukea: maailmankuulu amerikkalaistähti julistaa rakkauttaan suomalaislaulajalle

    6. 6

      X Factor -tuotannolla paljon vaatimuksia Saara Aallon vanhemmille – pyyntöjen toteutus vaati ison työn: ”Lontoosta soittelee kuusi ihmistä”

    7. 7

      GPS-navigaattori harhautti motoristin karuun paikkaan – piti mennä rannalle, ammuttiin slummissa

    8. 8

      Kuorma-autoilija protestoi ohitusta – ohittajan ällistyttävä vastareaktio päättyi kolariin

    9. 9

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    10. 10

      Katso Vuosaaren turma-asunnon pohjapiirros – täältä kohtalokas palo sai alkunsa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    2. 2

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    3. 3

      Saara Aalto sai jättimäisen tukijan – yksi kaikkien aikojen kitaristeista mykistyi suomalaisen esityksestä: ”Satumaista!”

    4. 4

      Saara upeasti jatkoon! Kilpailee tänään koko X Factor -kilpailun voitosta

    5. 5

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    6. 6

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto kisaa X Factorin voitosta! ”Olen niin kiitollinen”

    7. 7

      Saara Aalto meikissä hetki ennen finaalia – Honey G paljasti kulissien takaisella videolla kasvonsa

    8. 8

      Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

    9. 9

      Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

    10. 10

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    7. 7

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    8. 8

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    9. 9

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    10. 10

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Maailman pisin tunneli avattiin matkustajaliikenteelle – 11 miljardin urakka valmistui etuajassa

    2. 2

      Saara Aalto sai jättimäisen tukijan – yksi kaikkien aikojen kitaristeista mykistyi suomalaisen esityksestä: ”Satumaista!”

    3. 3

      Senaatintorin läpi yöllä kävellyt havahtui vieraaseen käteen taskussaan – nappasi miehen kiinni

    4. 4

      Mercedeksen F1-johtajilta selvää puhetta Valtteri Bottaksen tilanteesta

    5. 5

      Saara Aallolle sataa tukea: maailmankuulu amerikkalaistähti julistaa rakkauttaan suomalaislaulajalle

    6. Näytä lisää