Tatu, Daniel, Taneli

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Kirkon ulkomaanavun työntekijä kuoli ebolaan

Kirkon ulkomaanavun liberialainen työntekijä Marthaline Sirleaf menehtyi ebolaan Länsi-Afrikassa alkuviikosta.
Länsi-Afrikan toimiston alue-edustajan Leena Lindqvistin mukaan siivoojana työskennellyt Sirleaf oli yksi aluetoimiston pitkäaikaisimmista työntekijöistä.

– Saimme suruviestin hänen menehtymisestään maanantaina, Lindqvist kertoo Ilta-Sanomille.

Kirkon ulkomaanavun työntekijä Sirleaf päätti jäädä kotiin marraskuun 12. päivä, kun hänen perheenjäsenellään nousi korkea kuume. Tauti osoittautui ebolaksi, ja koko asuinrakennuksen asukkaat siirrettiin eristykseen. Aluetoimisto sai vahvistuksen Sirleafin sairastumisesta marraskuun 28. päivä, jonka jälkeen hänet kuljetettiin ambulanssilla ebolahoitokeskukseen.

Kirkon ulkomaanavun työntekijöillä ei ollut fyysistä kontaktia Sirleafiin marraskuun 12. päivän jälkeen, joten muut heistä eivät ole voineet saada tartuntaa.

– Meillä on ollut koko ajan varotoimenpiteet, joiden ansiosta tartuntavaara työtehtävissä on pystytty eliminoimaan. Kaikilta meidän tontillemme tulevilta mitataan kuume. Lisäksi jokaisen pitää pestä käsiään ja välttää toisten koskettelemista, hän selvittää.

Paikallisilla työntekijöillä suurempi riski sairastua

Kirkon ulkomaanavun Länsi-Afrikan aluetoimistolla on yhteensä viisitoista työntekijää, joista ulkomaalaisia on kolme: kaksi suomalaista ja yksi ranskalainen. Kaksitoista työntekijöistä on liberialaisia. Lisäksi toimistolla on kaksi paikallista työntekijää Sierra Leonessa.

Linidqvistin mukaan työntekijät eivät ole olleet työn kautta missään vaiheessa tekemisissä ebolapotilaiden kanssa, joten sairastumisen todennäköisyys on hyvin pieni.

– Meillä ulkomaalaisilla työntekijöillä ei ole riskiä saada ebolavirusta, mutta paikallisilla riski on suurempi. He elävät yhteisöissä, joissa kaikki ihmiset eivät ole vastuuntuntoisia ebolaa ehkäisevissä varotoimenpiteissä, Lindqvist selvittää.

Ebolaepidemialla on ollut suuria vaikutuksia koko yhteiskuntaan. Tartuntojen myötä koulut on laitettu kiinni, ruoan hinta on moninkertaistunut ja maan kehitys on pysähtynyt. Toivoa tilanteen paranemisesta antaa se, että tartuntojen määrä on vähentynyt lokakuusta lähtien.

– Marraskuun 3. päivä koko maassa todettiin vain yksi tartunta. Se on valtavan hienoa, Lindqvist iloitsee.

Kirkon Ulkomaanavun henkilökunta vietti maanantaina Monroviassa ja tiistaina Helsingissä hiljaisen hetken Sirleafin muistoksi.

Ebolaan on sairastunut Länsi-Afrikassa noin 16000 ihmistä ja tautiin on kuollut noin 5700 ihmistä. Ebolaa on esiintynyt Liberiassa, Sierra Leonessa ja Guineassa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nico Rosberg paljasti haaveensa täysin uudesta urasta – ”Jonain päivänä...”

    2. 2

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    3. 3

      Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

    4. 4

      Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

    5. 5

      Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

    6. 6

      Sebastian Ahon ja Teuvo Teräväisen joukkuekaverilta harvinainen haastattelu – yhä tabu NHL:ssä?

    7. 7

      Kova F1-siirto vireillä – Bottaksen Williams tekemässä jättikaappauksen Mercedekseltä

    8. 8

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    9. 9

      Voittamaton raskaan sarjan maailmanmestari tyrmäsi taas – ottelu Klitschkoa vastaan sai sinetin!

    10. 10

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    2. 2

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    3. 3

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    4. 4

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    5. 5

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    6. 6

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto kisaa X Factorin voitosta! ”Olen niin kiitollinen”

    7. 7

      Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

    8. 8

      Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

    9. 9

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    10. 10

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    5. 5

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    6. 6

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    7. 7

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    8. 8

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    9. 9

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    10. 10

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nico Rosberg paljasti haaveensa täysin uudesta urasta – ”Jonain päivänä...”

    2. 2

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    3. 3

      Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

    4. 4

      Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

    5. 5

      Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

    6. Näytä lisää