Selma

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Karmea näky toistuu yhä uudestaan: Helikopterit tuovat lisää AirAsia-uhreja

Ainakin 34 uhria löydetty. Aika käy vähiin lento-onnettomuuden uhrien tunnistamisen suhteen.
Merestä raportoidaan löytyneen tähän mennessä ainakin 34 ruumista. Pelastushelikopterit ovat tuonet sunnuntain aikana useita vainajia merestä maalle.

Onnettomuudesta on nyt kulunut viikko, joten viranomaiset pelkäävät, että pitkään vedessä olleita uhreja alkaa jo olla vaikeaa tunnistaa.

– Kilpailemme aikaa ja säätä vastaan, Indonesian etsintä- ja pelastusviranomaisen apulaisjohtaja Tatang Zainudin kertoo BBC:n mukaan.

Suurimman osan uhreista arvioidaan jääneen loukkuun koneen sisälle.

Poliisin mukaan sunnuntaiaamuna oli suunnitelmissa tunnistaa ainakin kuusi ruumista ja iltapäivällä mahdollisesti kuusi lisää, kertoo uutistoimisto Reuters.

Indonesiasta ja Venäjältä on lähetetty kymmeniä sukeltajia laajennetulle etsintäalueelle. Viranomaistietojen mukaan nyt aiotaan keskittyä vedenalaisiin etsintätoimiin, ja valmiudessa on jopa 95 sukeltajaa.

Toiveissa on, että ruumiit saataisiin mahdollisimman nopeasti pois merestä.

Sään toivotaan paranevan

Etsintöjä jarruttaa edelleen kehno sää, ja jopa viisimetrisiksi yltävät aallot ovat vaikeuttaneet kuvaamista turmapaikalla.

Etsintöjen johtajan mukaan kaksi sukeltajaa, jotka kävivät viidennen kappaleen löytöpaikalla, joutuivat sääolosuhteiden vuoksi kääntymään miltei heti takaisin.

Sään on kuitenkin ennustettu olevan paranemaan päin.

Indonesian Surabayasta Singaporeen matkalla ollut lentokone katosi tutkasta viime sunnuntaina ja päätyi mereen arviolta 40 minuuttia lähtönsä jälkeen.

Lentokoneella ei ollut lupaa lentää reitillä turmapäivänä. Koneessa oli 162 ihmistä.

Onnettomuuden syytä ei tiedetä, eikä koneen mustia laatikkoja ole löydetty. Indonesian ilmatieteen laitos arvioi tuoreessa raportissaan, että jään muodostuminen on voinut aiheuttaa koneeseen moottorivaurion sen lennettyä keskelle myrskyä.

Lähteet: Reuters, BBC

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aalto saapui Suomeen! Paikalla runsaasti innokkaita faneja

    2. 2

      Poliisi: Imatran kolmoissurman taustalla todennäköisesti syrjäytyminen ja mielenterveysongelmat

    3. 3

      ISTV suora lähetys juuri nyt: Saara Aalto Suomessa!

    4. 4

      5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

    5. 5

      Fanit tyrmistyivät Lady Gagan X Factor -esityksestä – ulkonäkö muuttunut merkittävästi: ”Kuka tuo on?”

    6. 6

      Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

    7. 7

      Imatran epäilty ampuja yritti tappaa toisen nuoren miehen maaliskuussa 2013 – ”Vain naksahti päässä”

    8. 8

      6 poikkeuksellista piirrettä Imatran kolmoissurmasta – professori: ”Tuntuu, että tuossa ei ole oikein mitään järkeä”

    9. 9

      AL: Viiden lapsen yh-äiti sai neloset – paikallinen yrittäjä tarjoutui apuun

    10. 10

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    3. 3

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    4. 4

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    5. 5

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    6. 6

      Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

    7. 7

      Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

    8. 8

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    9. 9

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    10. 10

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aalto saapui Suomeen! Paikalla runsaasti innokkaita faneja

    2. 2

      Poliisi: Imatran kolmoissurman taustalla todennäköisesti syrjäytyminen ja mielenterveysongelmat

    3. 3

      ISTV suora lähetys juuri nyt: Saara Aalto Suomessa!

    4. 4

      5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

    5. 5

      Fanit tyrmistyivät Lady Gagan X Factor -esityksestä – ulkonäkö muuttunut merkittävästi: ”Kuka tuo on?”

    6. Näytä lisää