Niko, Niklas, Niilo

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Kapinajohtaja: Putin teki Ukrainan sodan alussa yhden virheen – sen takia Venäjä on nyt vaikeuksissa

Igor Girkinin mielestä Venäjän olisi pitänyt vallata Itä-Ukraina heti.
Itä-Ukrainan pahamaineisen ex-kapinajohtajan Igor Girkinin mielestä Venäjän olisi pitänyt vallata joukkoineen Donetskin ja Luhanskin alueet heti Ukrainan sodan aluksi viime vuonna, samalla tavoin kuin tehtiin Krimillä.

Vladimir Putin valitsi toisin, ja siksi Venäjä on nyt sotkeutunut sotaan, jota se ei voi voittaa, ja jota on vaikea lopettaa.

Girkin, joka käyttää itsestään sukunimeä Strelkov eli ”ampuja”, kertoi mielipiteensä amerikkalaisen Bloomberg-uutistoimiston haastattelussa Moskovassa, jonne hän siirtyi viime elokuussa. Sitä ennen hän oli toiminut Itä-Ukrainassa Slovjanskin alueen kapinallisten sotilaskomentajana.

Ukraina pitää Girkiniä terroristina. Hän on sekä Yhdysvaltain että EU:n pakotelistoilla toimistaan Krimillä ja Itä-Ukrainassa.

Girkin rooli Venäjän propagandassa on epäselvä. Hän näyttää usein arvostelevan Venäjän johtoa, mutta hänen epäillään kuitenkin olevan Kremlin talutusnuorassa. Ainakin hän saa lausunnoillaan Venäjän johdon näyttämään maltilliselta.

Lietsoi konfliktia

Girkin myönsi Bloombergin haastattelussa jälleen olleensa lietsomassa Itä-Ukrainan konfliktia. Hän valtasi miehineen hallintorakennuksia Slovjanskissa huhtikuussa, ja hän kerskailee joukkojensa ampuneen ensimmäiset laukaukset sodassa surmaamalla autosaattueensa pysäyttäneitä Ukrainan turvallisuuspalvelun agentteja.

Girkin väittää, että Venäjän armeijan joukkoja ei ollut mukana Donetskin ja Luhanskin alueiden valtauksessa viime kesänä. Mutta hänen mielestään niitä olisi pitänyt olla. Girkinin mukaan Putin oli jo ylittänyt länsimaiden asettaman ”punaisen linjan” Krimin miehityksellä, ja presidentin olisi pitänyt jatkaa ja liittää myös Itä-Ukraina Venäjään.

– Nyt meillä on sota, joka jatkaa kasvuaan huolimatta siitä, haluaako Venäjä sitä tai ei, Girkin sanoo.

Hän sanoi Putinin joutuneen sodan ”panttivangiksi”, millä hän tarkoittaa ilmeisesti sitä, että presidentti ei voi perääntyä enää nykytilanteessa.

Putinin lehdistöedustaja Dmitri Peskov tyrmäsi panttivankivertauksen Bloombergille ja kieltäytyi kommentoimasta Venäjän tukea kapinallisille.

Girkikin mukaan nykytilanne Ukrainassa johtuu kapinallisten yrityksestä siirtää rintamalinjaa turvallisen matkan päähän hallitsemistaan Donetskin ja Luhanskin kaupungeista. Se ei kuitenkaan hänen mukaansa enää onnistu, sillä Ukrainan joukkoja on mahdotonta kukistaa.

– Ehkä Moskova laskee Ukrainan hajoavan, mutta se ei tapahdu kovin nopeasti, Girkin sanoo.

Putinin tukija

Girkin sanoo poistuneensa Itä-Ukrainasta sen vuoksi, että hän ei olisi koskaan voinut hyväksyä poliittista ratkaisua, jota Venäjä hänen mukaansa näytti yrittävän tilanteeseen viime elokuussa.

Girkin johtaa Moskovassa Novorossija-liikettä, joka kerää tukea Itä-Ukrainaan. Hän kuuluu kovan linjan kansallismielisiin, joka tukee Putinin hallintoa. Girkin on entinen tiedustelupalvelun eversti

Girkin kiisti haastattelussa myös kapinallisten osallisuuden Malaysia Airlinesin matkustajakoneen alasampumiseen heinäkuussa Itä-Ukrainan yllä. Ukraina on syyttänyt iskusta Girkiniä, sillä tämän nimellä olevalla venäläisellä sosiaalisen median Vkontakte-sivulla kerskailtiin juuri ampumisen aikaan ukrainalaisen lentokoneen alasampumisella. Päivitys poistettiin myöhemmin.

Katso ja kuuntele oheiselta videolta Donetskin asukkaiden kärsimyksestä, joka jatkuu edelleen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    2. 2

      Donald Trumpin suojeleminen maksaa 465 000 euroa päivässä – turvajärjestelyissä ”ennennäkemättömiä haasteita”

    3. 3

      Oaklandin palossa suomalaisuhri – omaiset saaneet suruviestin

    4. 4

      Vain 34-vuotiaana menehtynyt entinen NHL:n huippukiekkoilija kuoli huumeisiin – karu historia julki

    5. 5

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    6. 6

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    7. 7

      Juuso-karhun isäntä Sulo, 75, sai kutsun Linnan juhliin – näin hän kertoi asiasta karhulle

    8. 8

      Opettaja avautuu: Ennen ehdin opettaa 90 prosenttia työajasta, nyt ehkä neljänneksen – syynä vastuuttomat vanhemmat

    9. 9

      10 huonoa tapaa, jotka pilaavat seksielämäsi

    10. 10

      Lewis Hamilton vastusti tallin määräyksiä Abu Dhabissa – pomolta uusia paljastuksia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

    2. 2

      SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

    3. 3

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    4. 4

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    5. 5

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    6. 6

      Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

    7. 7

      Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

    8. 8

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    9. 9

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    10. 10

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    2. 2

      Donald Trumpin suojeleminen maksaa 465 000 euroa päivässä – turvajärjestelyissä ”ennennäkemättömiä haasteita”

    3. 3

      Oaklandin palossa suomalaisuhri – omaiset saaneet suruviestin

    4. 4

      Vain 34-vuotiaana menehtynyt entinen NHL:n huippukiekkoilija kuoli huumeisiin – karu historia julki

    5. 5

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    6. Näytä lisää