Anna, Anne, Anu

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

7-vuotias löysi uuden dinosauruslajin – kyseessä mahdollisesti Tyrannosaurus rexin vegaaniserkku

Hirmuliskot
Yli 145 miljoonaa vuotta sitten eläneen kasvissyöjäliskojen lauma löytyi Patagoniasta.
Chileläinen Diego Suárez, 7, koki hiljattain jotakin, josta suurin osa hänen ikäisistään pojista ja tytöistä vain haaveilee. Suárezin löytämä luunpala on mitä ilmeisimmin peräisin entuudestaan tuntemattomasta dinosauruslajista, kertoo New York Times. Poika oli geologivanhempiensa kanssa tutkimassa kiviä Patagoniassa, kun 145 miljoonaa vuotta vanhat hirmuliskon jäänteet osuivat hänen käteensä.

Suárezilla on vähintään kaksi syytä olla ylpeä löydöstään. Uusi teropodien lahkoon kuuluva dinosauruslaji nimettiin nuoren löytäjänsä ja tämän kotimaan mukaan Chilesaurus diegosuareziksi. Sen lisäksi löytö ei oikeastaan ollut yksi vaan useampia liskoja. Kaikkiaan muinaisia eläimiä löytyi paikalta kymmenkunta. Niistä neljän luuranko oli säilynyt lähes kokonaisena, joten niiden perusteella uuden lajin löytyminen pystyttiin vahvistamaan.

– Chilesaurus diegosuarezi on ensimmäinen kokonainen Chilestä löydetty jurakaudella elänyt dinosaurus ja se on kokonaisuudessaan ja anatomisesti malliesimerkki terapodidinosauruksista eteläisellä pallonpuoliskolla, totesi dinosauruksen löytymisestä alkuperäisen artikkelin Nature-lehteen kirjoittanut tohtori Fernando Novas.

Teropodien lahkoon kuuluvat dinosaurukset olivat kaksijalkaisia, yleensä lihaa syöviä, terävähampaisia liskoja. Niiden takajalat olivat pitkät ja eturaajat pienet. Liitukaudella uskotaan tosin eläneen myös kasvinsyöjäteropodeja, joista Chilesaurus diegosuarezi on hyvä esimerkki. Liharuokavaliolla eläneistä teropodeista tunnetuin lienee Tyrannosaurus rex.

Diego Suárezin löytämä lisko oli muuten vartaloltaan hieman saman mallinen kuin Tyrannosaurus rex. Se todennäköisesti liikkui kahdella voimakkaalla takajalallaan ja sen eturaajat olivat pienet kuten rexillä. Kooltaan se oli huomattavasti pienempi, vain kalkkunan kokoinen. Sen pieni pää oli pitkän kaulan varassa ja sen hampaat olivat enemmänkin lehtien riipimiseen kuin lihan repimiseen soveltuvat.

Kaikkien aikojen isoimpia maaeläimiä olleet dinosaurukset katosivat maapallolta noin 65 miljoonaa vuotta sitten eli ennen kuin ihmislaji ehti kehittyä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    2. 2

      Naapuri järkyttyi Vuosaaren yöllisestä tragediasta – ”He olivat reippaita lapsia”

    3. 3

      X Factor -finaalin kappaleet julki – Saara Aalto esittää 80-luvun jättihitin

    4. 4

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    5. 5

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    6. 6

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    7. 7

      Hämmästyttävä keksintö panee puhelimella soittamisen uusiksi

    8. 8

      Ylirasittunut Simon Cowell sairastui juuri ennen X Factor -finaalia – tuomari saattaa jättää lähetyksen väliin

    9. 9

      Tennistähti Henri Kontisen Emilia-rakas, 23, on häikäisevä ilmestys – mallikaunotar julkaisee rohkeita kuvia Instagramissa

    10. 10

      Poliisi kertoi lisää Vuosaaren tragediasta: nuorin uhri 2-vuotias, suurimmat tuhot saunassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    2. 2

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    3. 3

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    4. 4

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    5. 5

      Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

    6. 6

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    7. 7

      Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

    8. 8

      Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

    9. 9

      Aktiivisen työttömän tuloista lähtee ensi vuonna jopa 200 €/kk – ”Työttömän taloudessa järkyttävän suuri summa”

    10. 10

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    10. 10

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    2. 2

      Naapuri järkyttyi Vuosaaren yöllisestä tragediasta – ”He olivat reippaita lapsia”

    3. 3

      X Factor -finaalin kappaleet julki – Saara Aalto esittää 80-luvun jättihitin

    4. 4

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    5. 5

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    6. Näytä lisää