Sampsa

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Soiden sotaan

VAROITUS! Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonenkuljetuksesta ja juonenkohtia yksilönkuljetuksesta:
”Kyllä sitä upoksissa voi olla, jos on kidukset. Ihminen oli alkuansa kala. Kyllä sen on tunnustanut kapitalistinenkin...”

Tuntemattoman sotilaan Lahtisen enemmän siteeraamisen voikin hyvin lopettaa tähän. Kapitalismi ei näet poikkeuksellisesti olekaan tässä yhteydessä se pääasia.

Alikersantti Lahtinen on toisen maailmansodan tapahtumien fiktiivisiä hahmoja, mutta miksi tyytyä sepitteeseen, kun tarjolla on todellisenkin elämän sankareita.

Toisin kuin jälkimodernistit (älkää kysykö) ovat julistaneet, suuret kertomukset eivät suinkaan ole kuolleet. Ne elävät ja voivat hyvin muun muassa Venäjällä.

Niin kuin tuttu tarina Anatolista, Anabolista ja Aladobista, kolmesta mopopojasta.

Onnettomien sattumusten vuoksi veljestroikka oli jo osittain pudonnut järjestäytyneen yhteiskunnan ulkopuolelle.

Sattui kuitenkin niin onnellisesti, että Yön susien johtava alfanaaras huomasi poikien tilanteen, otti heidät hoivaansa, ja kasvatti kolmikosta venäläisen nykymittapuun mukaan kunnollisia ja isänmaallisia kansalaisia.

Venäjä, suuri maa, suuret sodat. Keskikokoisia ei ole, ja pieniä kutsutaan rajaselkkauksiksi, esimerkkinä pieni luoteinen vuosina 1939–1940.

Suuresta isänmaallisesta sodasta kertovassa sarjassa Kansa taisteli – Miehet olivat uppeluksissa julkaistiin vastikään presidentti Vladimir Putinin muistelus omasta isästään.

Isä palveli yleisliittolaisen turvallisuuspalvelun suuressa isänmaallisessa tuhoojaosastossa, joka joutui vihollisen salakavalasti yllättämäksi.

Tietyssä mielessä on siis aivan oikeutettua sanoa, että ruokopillin ansiosta Voitonpäivän lippu liehuu.

Isä pakeni häntä takaa-ajavien verenhimoisten fasistien kynsistä neuvokkaasti hyppäämällä suohon, jossa pojan mukaan istui piileskelemässä muutamien tuntien ajan.

Putin uskoo isän pelastuneen elämälle hengittämällä suossa kaislaruo’on läpi, mikä on selvääkin selvempi viittaus totaaliseen upoksissa oloon.

Oivallisena draamanrakentajana Putin itse lopettaa varsinaisen muisteluksensa tähän jännityskohtaan, alan ammattikielellä cliffhangeriin.

Me emme kuitenkaan ole sidottuja siihen, vaan voimme jatkaa selviytymistarinaa eteenpäin.

Kertomusta jouduttaaksemme ohitamme kuitenkin kysymyksen, kuinka hetteisessä suossa pystyy ylipäätään upoksissa istumaan, ja jatkamme pysähtymättä kohti loppuratkaisua.

Pieni hetki...

Jos tämä olisi televisio-ohjelma, nyt kuuluisi taustalla matalaääninen synteettinen musiikki.

Vielä hetki... No nyt!

Kun takaa-ajajien äänet ja jäljittävien koirien räksytys olivat häipyneet ja välitön vaara oli siten ohi, isä-Putin veti itsensä tyynesti tukasta suosta ylös!

Tietyssä mielessä on siis aivan oikeutettua sanoa, että ruokopillin ansiosta Voitonpäivän lippu liehuu.

Ja ilman muuta, toki ruokopillin tahdissa marssiakin voi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Sharon Osbourne ”teki kylmät” Saara Aallolle – vaikuttaako mentorin tuen puuttuminen X Factorin voittoon?

    2. 2

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    3. 3

      Uusi käänne 71 henkeä vaatineessa lento-onnettomuudessa – pidätys

    4. 4

      HS: Remonttimiehet pilasivat Sadun asunnon – yli 20 000 euron painajainen

    5. 5

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    6. 6

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    7. 7

      Saara Aalto tapaa tänään fanejaan Lontoossa – britit jo aivan täpinöissään: ”Mark, en ole tulossa tänään töihin”

    8. 8

      Venäjän tappiot Syyriassa kasvavat – eversti sai surmansa kranaattitulessa

    9. 9

      Patrik Laine NHL:n ykkönen kolmessa kategoriassa

    10. 10

      Robin, 18, kiemurteli toimittajien tentissä Linnan jatkoilla – boolia nautittu: ”En ihan kahdeksaksi ole kouluun menossa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    2. 2

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    3. 3

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    4. 4

      Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

    5. 5

      Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

    6. 6

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    7. 7

      Linnan juhlien paljastavimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

    8. 8

      Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

    9. 9

      Kuvat ja video rajusta välikohtauksesta: Vastarintaliikkeen mielenosoittajaa lyötiin – poliisi taltutti hyökkääjän

    10. 10

      Poliisi otti kiinni kolme ihmistä 612-kulkueen aikana, anarkistit yrittivät häiritä, uusnatsien kimppuun käytiin... IS seurasi mielenosoituksia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    7. 7

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    10. 10

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Sharon Osbourne ”teki kylmät” Saara Aallolle – vaikuttaako mentorin tuen puuttuminen X Factorin voittoon?

    2. 2

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    3. 3

      Uusi käänne 71 henkeä vaatineessa lento-onnettomuudessa – pidätys

    4. 4

      HS: Remonttimiehet pilasivat Sadun asunnon – yli 20 000 euron painajainen

    5. 5

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    6. Näytä lisää