Niko, Niklas, Niilo

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Pientä poikaa haukuttiin tytöksi – halusi silti kasvattaa pitkät hiukset USA:n syöpälasten peruukkeja varten

Suurisydäminen floridalaispoika lahjoitti hiuksensa kaksi viikkoa sitten hyvään tarkoitukseen.
Floridalainen Christian McPhilamy, 8, kiinnostui kovasti nähtyään kuusivuotiaana televisiomainoksen, joka käsitteli lasten syöpiä.

Christian kysyi silloin heti äidiltään, mistä on kyse. Sen jälkeen hän alkoi etsiä asiasta lisätietoa ja löysi hyväntekeväisyysjärjestön, joka toimittaa peruukkeja syövästä kärsiville lapsille.

– Kerroin hänelle, että siellä voi lahjoittaa hiuksensa syövästä kärsiville lapsille... tehdä peruukin omista hiuksista. Ja hän sanoi ”minä haluan tehdä niin”, 28-vuotias äiti Deeanna Thomas muistelee.

Joulukuussa 2012 ilmaan heitetty ajatus ei ollut ohikiitävä, vaan Christian todella alkoi kasvattaa hiuksiaan.

Pitkähiuksinen poika sai kuulla ikäviä kommentteja muilta lapsilta ja jopa aikuisilta, jotka eivät tienneet hyvästä tarkoituksesta.

– Jotkut ihmiset yrittivät kutsua minua tytöksi, kertoo Christian.

Se veti mielen matalaksi, mutta hän ei missään vaiheessa halunnut lopettaa kesken. Urakka kesti kaksi ja puoli vuotta.

Jos yllä oleva twiitti ei näy, voit käydä katsomassa sen täältä.

Kaksi viikkoa sitten Christian leikkautti 30-senttiset hiuksensa pois. Ennen leikkuuta hiukset jaettiin neljään osaan.

Kakkosluokkalainen seurasi tarkasti netistä lukemiaan ohjeita, pussitti hiukset ja lähetti ne Children with Hair Loss -järjestölle.

– Se täytti minut ilolla ja ylpeydellä. Se oli mahtavaa, minun pieni poikani, 30-vuotias isäpuoli Scott Norris ylpeilee.

– Hänen hiuksensa, ennen leikkuuta suoristimme ne kuvia varten, mutta ne olivat giganttisen suuret, kiharaiset ja pitkät.

Jakamisen ja auttamisen ilo lähtee Christianin ja 3-vuotiaan pikkusiskon Avalynn Norrisin kasvatuksesta.

– Olemme yrittäneet kasvattaa heidät sillä ajatuksella, ettei kyse ole ainoastaan teistä. Kyse on kaikista. Kaikki auttavat kaikkia, ja kaikki ovat mukana yhteiskunnassa, äiti pohtii.

Christianin tarina on levinnyt laajalti sosiaalisessa mediassa. Häntä kehutaan muun muassa ”pieneksi sankariksi”.

– Voin vain toivoa, että joku pojistani tekisi edes puoliksi yhtä mahtavan jutun kuin tämä, sanoo eräs vanhempi.

Christianin opettaja Lisa Van Dam on aiemminkin nähnyt pojan kantavan kortensa kekoon yhteiskunnan eteen. Hänen mielestään teko oli vaikuttava.

– Christianilla on suuri sydän!

Jos yllä oleva twiitti ei näy, voit käydä katsomassa sen täältä.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

  2. 2

    Poliisi epäili yhteyksiä mielenosoituksiin: takavarikoi laivamatkustajilta satamassa teräaseita

  3. 3

    Huhut räjähdysherkän parin paluusta yhteen voimistuvat – Mercedes vahvisti epäilyt

  4. 4

    Raskaana oleva Jaana Pelkonen ei tingi tyylistään – korkeissa koroissa Linnaan: ”Mitä suurempi maha, sitä korkeammat korot”

  5. 5

    Brittimedia hehkuttaa Saara Aallon Helsingin-keikkaa: ”Eeppinen kotiinpaluu!”

  6. 6

    Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

  7. 7

    9 asiaa, jotka vain introvertti ymmärtää

  8. 8

    26-vuotias epäilty otettu kiinni – poliisia ammuttu päähän Tanskassa

  9. 9

    Kimi Räikkönen möläytti – yleisö puhkesi suosionosoituksiin

  10. 10

    Kansanedustaja Sanna Marin, 31, astelee tyrmäävänä Linnaan – esittelee iltapukunsa upeissa kuvissa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

  2. 2

    Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

  3. 3

    Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

  4. 4

    Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

  5. 5

    IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

  6. 6

    Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

  7. 7

    5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

  8. 8

    Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

  9. 9

    Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

  10. 10

    Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  5. 5

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  6. 6

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  7. 7

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  8. 8

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  9. 9

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  10. 10

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

  2. 2

    Poliisi epäili yhteyksiä mielenosoituksiin: takavarikoi laivamatkustajilta satamassa teräaseita

  3. 3

    Huhut räjähdysherkän parin paluusta yhteen voimistuvat – Mercedes vahvisti epäilyt

  4. 4

    Raskaana oleva Jaana Pelkonen ei tingi tyylistään – korkeissa koroissa Linnaan: ”Mitä suurempi maha, sitä korkeammat korot”

  5. 5

    Brittimedia hehkuttaa Saara Aallon Helsingin-keikkaa: ”Eeppinen kotiinpaluu!”

  6. Näytä lisää