Aslak

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Tunisian verilöylyssä lähes 40 tappanut ampuja teeskenteli turistia

Tunisian hotelli-isku
Aurinkoisen turistikohteen verilöylyksi muuttaneesta miehestä tiedetään tässä vaiheessa se, että hän on 23-vuotias sähköinsinööriopiskelija ja kotoisin Kairouan maakunnasta.
Tunisian suositun Soussen lomakohteen hyökkäyksestä on saatu yön ja aamun aikana uusia tietoja.

Hyökkääjä tulitti silmittömästi turisteja Imperial Marhaba -hotellissa ja hotellin läheisyydessä sijaitsevalla rannalla perjantaina noin puolen päivän aikaan. Lähes 40 ihmistä sai surmansa, suurin osa heistä Britannian kansalaisia. Tarkka tieto uhrien määrästä on vaihdellut 38:n ja 39:n välillä. Hyökkääjä on viranomaisten mukaan surmansa saaneiden joukossa.

Tunisian turvallisuudesta vastaava ministeri Rafik Chelly sanoi uutistoimisto Reutersin mukaan, että hyökkääjä ei ollut viranomaisille entuudestaan tuttu, eikä hän on ollut millään tarkkailulistalla.

Ääri-islamistinen Isis-järjestö ilmoitti lauantain vastaisena yönä Suomen aikaa olevansa iskun taustalla.

Isisin kerrotaan kirjoittaneen Twitter-tilillään, että mies oli ”kalifaatin taistelija”, joka ampui Isisin ”vihollisia ja haureuden harjoittajia”. Twitter-tilillä kirjoitettiin, että uhreiksi valikoitui niiden maiden kansalaisia, jotka ovat mukana Isistä vastaan kohdistetuissa iskuissa.

Useat maat Yhdysvaltojen johdolla ovat taistelleet ääri-islamistista ryhmittymää vastaan Syyriassa ja Irakissa kesän lopusta lähtien.

Kuolleiden joukossa on viranomaistietojen mukaan ainakin Saksan ja Belgian kansalaisia britannialaisten lisäksi. Yhden irlantilaisnaisen kerrotaan myös kuolleen.

Kuolleiden lisäksi yli 30 ihmistä sai eriasteisia vammoja tulituksessa.

Ampuja pukeutui turistiksi

Ampujan kerrotaan pukeutuneen turistiksi ja tuoneen rynnäkkökiväärin rannalle rantavarjon sisällä.

Chellyn mukaan mies saapui rannalle sen näköisenä, että hän oli menossa uimaan. Kun hän oli saapunut rannalle, hän ilmeisesti oli siellä hetken aikaa, ennen kuin avasi tulen. Daily Mail -lehden tietojen mukaan hyökkääjä olisi naureskellut ja jutellut rannalla ennen tulituksen aloittamista. Lehti kertoo, että mies olisi valikoinut uhrinsa tarkkaan ja että pääkohteena olisivat olleet juuri Britannian kansalaiset.

Brittilehti Telegraph julkaisi Twitteri-tilillään kuvan, jossa kerrotaan olevan Tunisian ampuja. Kuvat julkaistiin ensiksi Isisin Twitter-tilillä, lehti kertoo.

Jos twiitti ei näy oikein, pääset näkemään sen tästä.

Lehden haastattelema hotellityöntekijä sanoi, että mies olisi saapunut rannalle veneellä. Miehen kerrotaan liikkuneen paljain jaloin. Viranomaislähteet eivät ole vahvistaneet vielä tietoja.

Hotellin omistaja Zohra Driss varmisti lehden mukaan, että ampuja avasi tulen rannalla ja jatkoi sitten hotellin allasalueelle.

Miehen kerrotaan ladanneen Kalashnikov-rynnäkkökiväärinsä useita kertoja.

Poliisi pidätti alueella heti verilöylyn jälkeen useita ihmisiä, mutta heidän mahdollisesta osallisuudestaan tapahtumiin ei ole annettu tietoja. Poliisin kuulemat silminnäkijät ovat tähän mennessä kertoneet nähneensä vain yhden miehen aseen kanssa.

Viranomaisten mukaan ampujalla oli mukanaan myös ainakin yksi pommi, jonka hän oli kiinnittänyt itseensä.

Lähteet: Reuters, AFP, Guardian, Daily Mail, Telegraph

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    2. 2

      IS selvitti: tällainen on venäläinen eliittiprikaati Suomen rajan pinnassa – kyky yllätysiskuihin

    3. 3

      Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

    4. 4

      Lahden MM-avajaisten liukas lava teki tepposet suomalaisille huipputanssijoille – ”Perseelleenhän tuo homma meni”

    5. 5

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    6. 6

      Krista Pärmäkoski asetettiin mahdottomaan tilanteeseen – ”Veikö johto varman mitalin?”

    7. 7

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    8. 8

      Isisin seksiorjaksi joutunut kertoo hirvittävistä kokemuksistaan: ”Sama mies raiskasi minut joka päivä”

    9. 9

      ”Maailman täydellisin nainen” Kelly, 37, paljastaa luomukurvinsa kiusoittelevassa kylpykuvassa: ”Täydellinen tiimalasivartalo”

    10. 10

      Kuvat laskuvarjojääkäreiden harjoituksesta saavat ihon kananlihalle – suksivat varusteineen avantoon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    3. 3

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    4. 4

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    5. 5

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    6. 6

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    7. 7

      Video: Kajaanin hyppyrimäki räjähti näyttävästi

    8. 8

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    9. 9

      Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

    10. 10

      Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    2. 2

      IS selvitti: tällainen on venäläinen eliittiprikaati Suomen rajan pinnassa – kyky yllätysiskuihin

    3. 3

      Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

    4. 4

      Lahden MM-avajaisten liukas lava teki tepposet suomalaisille huipputanssijoille – ”Perseelleenhän tuo homma meni”

    5. 5

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    6. Näytä lisää