Niko, Niklas, Niilo

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Mystinen tulipallo välähti Bangkokin taivaalla –”Suuri todennäköisyys, että kohde oli peräisin ulkoavaruudesta”

Thaimaa
Useat ihmiset havaitsivat Thaimaan pääkaupungin, Bangkokin, taivaalla maanantaiaamuna kirkkaan välähdyksen, jonka alkuperää ei tuoreeltaan kyetty vahvistamaan.
Vaikka kirkas tulipallo valaisi kirkasta taivasta vain ohikiitävän hetken, outo taivaanilmiö tallentui lukuisten paikallisten kojelauta- ja kypäräkameroihin. Monet heistä jakoivat näkemänsä välähdyksen sosiaalisessa mediassa, mikä käynnisti välittömästi spekulaatiot ilmiön aiheuttajasta.

Osaa arvioihin otti myös CNN, jonka aiheesta tekemässä verkkoartikkelissa pohdittiin, oliko kysymyksessä asteroidi, säähavaintopallo tai avaruusromu.

CNN:n haastattelema asiantuntija arvioi kysymyksessä olleen ulkoavaruudesta maan ilmakehään saapunut kohde.

– On olemassa suuri todennäköisyys, että tänä aamuna nähty objekti on peräisin ulkoavaruudesta, apulaisjohtaja Sarah Poshyachinda Thaimaan tähtitieteellisestä tutkimuslaitoksesta kertoo CNN:lle.

Hän arvioi tulipallon aiheuttajaa ilmakehässä, noin 100 kilometrin etäisyydellä maanpinnasta palaneeksi asteroidiksi.

– Arvelen sen olleen muutaman kilogramman painoinen.

Poshyachinda kuitenkin korostaa, ettei ilmakehässä nähdystä tulipallosta ole vielä tarpeeksi todisteita, jotta sen aiheuttaja voitaisiin nimetä sataprosenttisella varmuudella.

Esimerkiksi Bangkok Postin haastattelema asiantuntija arvioi tulipallon aiheuttajaksi sääpalloa. Lisäksi joillakin verkkosivustoilla on pidetty mahdollisena, että ilmakehään olisi pudonnut avaruusromua, joka olisi aiheuttanut tulipallon.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    2. 2

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    3. 3

      Vain 34-vuotiaana menehtynyt entinen NHL:n huippukiekkoilija kuoli huumeisiin – karu historia julki

    4. 4

      Oaklandin palossa suomalaisuhri – omaiset saaneet suruviestin

    5. 5

      Donald Trumpin suojeleminen maksaa 465 000 euroa päivässä – turvajärjestelyissä ”ennennäkemättömiä haasteita”

    6. 6

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    7. 7

      Juuso-karhun isäntä Sulo, 75, sai kutsun Linnan juhliin – näin hän kertoi asiasta karhulle

    8. 8

      Opettaja avautuu: Ennen ehdin opettaa 90 prosenttia työajasta, nyt ehkä neljänneksen – syynä vastuuttomat vanhemmat

    9. 9

      5 syöpää, jotka voi erottaa paljaalla silmällä

    10. 10

      10 huonoa tapaa, jotka pilaavat seksielämäsi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

    2. 2

      SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

    3. 3

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    4. 4

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    5. 5

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    6. 6

      Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

    7. 7

      Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

    8. 8

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    9. 9

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    10. 10

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    2. 2

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    3. 3

      Vain 34-vuotiaana menehtynyt entinen NHL:n huippukiekkoilija kuoli huumeisiin – karu historia julki

    4. 4

      Oaklandin palossa suomalaisuhri – omaiset saaneet suruviestin

    5. 5

      Donald Trumpin suojeleminen maksaa 465 000 euroa päivässä – turvajärjestelyissä ”ennennäkemättömiä haasteita”

    6. Näytä lisää