Nestori

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Näkyykö Putinin käsi Montenegron väkivaltaisissa mielenosoituksissa?

Montenegro haluaa pikavauhtia Natoon ja syyttää Venäjää väkivaltaisiksi kääntyneistä mielenosoituksista.

PIENESSÄ balkanilaisessa Montenegron tasavallassa on puhjennut levottomuuksia, joiden virallinen päätarkoitus on protestoida maan pääministeriä vastaan ja vaatia hänen eroaan sekä uusia vaaleja.

Montenegron pääministeri Milo Djukanovic on istunut vallassa eri tehtävissä vuodesta 1991 lähtien, joten osa kansasta syyttää häntä sen vuoksi muun muassa korruptiosta ja diktatuurin pystyttämisestä.

Vaikuttaa kuitenkin siltä, että Djukanovicin persoona on vain osa mielenosoitusten taustasyistä.

OMAN erikoisen lisänsä Montenegron tilanteeseen tuo se, että maan nykyjohto toivoo saavansa joulukuussa Pohjois-Atlantin puolustusliitolta Natolta virallisen kutsun sotilasliiton jäseneksi. Jos näin kävisi, Montenegro saattaisi liittyä Natoon jo vuonna 2016.

Kyse olisi ensimmäisestä kerrasta, kun Nato ottaisi uusia jäseniä sen jälkeen, kun lännen ja Venäjän välit kiristyivät äärimmilleen Krimin valtauksen jälkeen keväällä 2014. Venäjä on viime aikoina myös ilmoittanut useaan otteeseen, että se pitää mitä tahansa Naton laajenemisliikettä provokaationa itseään vastaan.

Pääministeri Djukanovic ilmoitti vastikään erittäin selväsanaisesti, mistä Montenegron nykyiset levottomuudet hänen mielestään johtuvat.

– Ei ole mitään epäilystä siitä, etteikö Venäjällä ole ollut ja on edelleen aktiivinen rooli protestien järjestämisessä vallanpitäjiämme vastaan Podgoricassa, Djukanovic sanoi HRT-televisiokanavalle viitaten pääkaupungissa viimeksi viikonloppuna nähtyihin mielenosoituksiin.

– Tarkoitus on pysäyttää Montenegron matka kohti eurooppalaista ja euroatlanttista integraatiota, hän sanoi.

Montenegro ei ole vielä myöskään Euroopan unionin jäsen, mutta se käy parhaillaan jäsenyysneuvotteluja.

Djukanovic syytti levottomuuksista Moskovan lisäksi myös serbinationalisteja, jotka saavat hänen mukaansa tukea Serbiasta.

LEVOTTOMUUKSISSA on tähän mennessä loukkaantunut kymmeniä poliiseja ja mielenosoittajia, kun protestoijat ovat heitelleet poliiseja soihduilla ja ilotulitteilla ja poliisi on vastannut muun muassa kyynelkaasulla.

Venäjän ulkoministeriö on varoittanut Montenegroa useita kertoja Nato-jäsenyydestä sanoen muun muassa, että se ”ei johtaisi maan yhtenäistymiseen eikä kukoistukseen”.

Venäjän kannalta Montenegro on erittäin symbolinen valtio pienestä koostaan huolimatta, sillä maa oli aiemmin osa entistä Jugoslaviaa ja siellä on suuri serbiväestö, joka on perinteisesti nähnyt itsensä nimenomaan Venäjän liittolaisena.

Venäjä kantaa lännelle yhä kaunaa myös siitä, että Nato pommitti Serbiaa ja Montenegroa 1999 Kosovon sodan aikana – mistä käynnistyi Kosovon itsenäistyminen Serbiasta ilman Venäjän suostumusta. Nyt myös Montenegron nykyjohto näyttää haluavan mieluummin länsiyhteistyötä.

Montenegrossa vaikuttaa myös venäläisyhteisö, joka on sijoittanut rahojaan maan kiinteistöihin ja liike-elämään.

KREML ilmoitti olevansa tyrmistynyt syytöksistä, joiden mukaan Venäjällä olisi jotain tekemistä Montenegron levottomuuksien kanssa.

– Monien maiden huvituksena on etsiä kaikkialta jotain pirua ja jatkaa siten Venäjän demonisoimista. Mutta me laskemme kuitenkin sen varaan, että terve järki ja selväpäiset arviot voittavat, presidentti Vladimir Putinin lehdistöpäällikkö Dmitri Peskov sanoi Ria Novostille.

Kremliä lähellä oleva Venäjän media onkin korostanut viime päivinä ponnekkaasti sitä, että Montenegrossa on käynnissä aito kansannousu maan nykyisiä vallanpitäjiä vastaan.

Venäjän tiedeakatemian Balkan-tutkija Jelena Guskova vakuuttaa, ettei Venäjällä ole roolia mielenosoituksissa.

– Protestiliike on yksinomaan nykyisiä vallanpitäjiä vastaan. Se ei ole Nato-vastainen, vaan maan sisäinen. Djukanovic on johtanut maan oman diktatuurinsa alle ja hän yrittää kääntää selkänsä Venäjälle ilman, että hän edes kysyy kansaltaan, Guskova selitti Kommersant-lehdelle.

Samaa linjaa toisteli moskovalaisen MGIMO-diplomaattiakatemian asiantuntija Kirill Koktysh Kremliä lähellä olevassa Vzgljad-lehdessä.

–Montenegron eliitille on tärkeää säilyttää omat asemansa, ja siksi he näkevät kaikessa Putinin käden, Koktysh sanoi.

Oheisella videolla Montenegron poliisi hajottaa 5000 ihmisen mielenosoitusjoukkoa kyynelkaasulla.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Trump tölväisi heti demokraattien uutta puheenjohtajaa – sai tymäkän vastauksen

    2. 2

      Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

    3. 3

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    4. 4

      Kuvat: Vähäpukeinen Salkkarit-kaunotar räväytti fetissihenkisenä – esiintyi sidottuna suorassa Putous-lähetyksessä

    5. 5

      Väentungos aiheutti ikävän tilanteen MM-Lahden iltakisoissa – osa katsojista sai pahoinvointikohtauksia eikä päässyt katsomoon

    6. 6

      Putous-yllätys raivostutti suosikkihahmojaan äänestäneen somekansan – kukaan ei pudonnutkaan: ”Haiskahtaa epäilyttävältä”

    7. 7

      Lahden MM-ruuhkaan juuttunut Satu, 43, pettyi – istui kisajärjestäjien bussissa, kun Krista hiihti hopeaa: ”Kokemus olisi ollut antoisampi kotisohvalta”

    8. 8

      Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

    9. 9

      Haluatko miljonääriksi: Jani, 60, teki erikoisen valinnan ja putosi – olisitko osannut kysymyksen lastenelokuvasta?

    10. 10

      Auto törmäsi paraatiin New Orleansissa – yli 20 loukkaantunut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    2. 2

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    3. 3

      Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

    4. 4

      MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

    5. 5

      Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

    6. 6

      Rannalle ajautui outo ”karvamöykky” Filippiineillä – villit spekulaatiot alkuperästä alkoivat välittömästi

    7. 7

      Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

    8. 8

      Olli Lindholm löysi Vain elämää -ohjelmasta yllättävän ystävän: ”Michael Monroe sanoi, että pyöri sen seurassa”

    9. 9

      Pariskunta putosi jäihin Espoossa: Sukeltajat etsivät turhaan yli tunnin – sitten tuli helpottava tieto

    10. 10

      Katso video: Aira Samulin, 90, näyttää miten tanssitaan discoa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Trump tölväisi heti demokraattien uutta puheenjohtajaa – sai tymäkän vastauksen

    2. 2

      Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

    3. 3

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    4. 4

      Kuvat: Vähäpukeinen Salkkarit-kaunotar räväytti fetissihenkisenä – esiintyi sidottuna suorassa Putous-lähetyksessä

    5. 5

      Väentungos aiheutti ikävän tilanteen MM-Lahden iltakisoissa – osa katsojista sai pahoinvointikohtauksia eikä päässyt katsomoon

    6. Näytä lisää