Airi, Aira

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Pariisin iskujen ulkomaalaiset uhrit: ainakin kaksi belgialaista ja yksi portugalilainen kuolivat

Pariisin terrori-iskut
Pariisin terrori-iskuissa on kuollut ainakin kolme ulkomaalaista, kertoo uutistoimisto AFP.
Uhrien joukossa on ainakin kaksi belgialaista ja yksi portugalilainen mies, uutistoimisto AFP kertoo viranomaislausuntojen perusteella.

Belgialaisista uhreista kertoi Belgian ulkoministeri Didier Reynders tiedottajansa välityksellä. Tiedot oli saatu Ranskan viranomaisilta.

Portugalissa uhrista kertoi maan ulkopuolella asuvista kansalaisista vastaava ministeri Jose Cesario. Hän kertoi AFP:lle, että uhri oli 63-vuotias mies, joka työskenteli Pariisissa.

Portugalin uutistoimisto Lusa kertoi, että mies kuoli todennäköisesti lähellä Stade de Francen jalkapallostadionia, jonne yksi iskuista kohdistui.

Iskuissa on haavoittunut ainakin Yhdysvaltain kansalaisia, Yhdysvaltain ulkoministeriö kertoo.

Pariisin terrori-iskut

Myöhään perjantai-iltana tehtiin ainakin kahdeksan samanaikaista iskua eri puolilla Pariisia.

Ranskan presidentti Francois Hollande sanoi perjantaiyönä iskuja terroriteoiksi. Hollanden mukaan iskujen takana on äärijärjestö Isis.

Lauantaina puolen päivän jälkeen kuolonuhrien määräksi kerrottiin 128. Haavoittuneiden määräksi on kerrottu noin 200, joista kriittisessä tilassa on 99.

Yksi iskun kohteista oli Bataclan-konserttisali. Konserttisaliin tehdyn iskun uhrimääräksi on kerrottu ainakin sata.

Myös Stade de France -jalkapallostadionin ulkopuolella iskettiin. Stadionilla pelattiin Ranskan ja Saksan välistä jalkapallo-ottelua.

Tietojen mukaan kahdeksan hyökkääjää kuoli iskujen yhteydessä. Heistä seitsemän kerrotaan räjäyttäneen itsensä.

Tekijöistä ei toistaiseksi ole tietoja.

Iskujen vuoksi Ranskaan on julistettu hätätila ja rajavalvontaa on tiukennettu.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Imatralla ampumavälikohtaus: Yle: Kolme ihmistä kuollut

  2. 2

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  3. 3

    Imatran ampumavälikohtauksen silminnäkijä kertoo IS:lle: ”Näin kuinka joku vietiin raudoissa poliisiautoon”

  4. 4

    Hurja tahti jatkuu – Patrik Laine nousi takaisin maalipörssin kärkeen

  5. 5

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  6. 6

    Näillä uskomattomilla esityksillä Saara Aalto laittoi tuomarit jälleen polvilleen – katso näyttävät videot

  7. 7

    Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

  8. 8

    Arvostettu brittilehti povaa Saara Aallolle koko kisan voittoa – katsojat häkeltyivät huikeista esityksistä: ”Jos tämä olisi ollut finaali, olisit voittaja”

  9. 9

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  10. 10

    Näin leveästi elää Pohjois-Korean rahaeliitti – kännyköitä, autoja ja muotivaatteita

  11. Näytä lisää
  1. 1

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  2. 2

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  3. 3

    New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

  4. 4

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  5. 5

    Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

  6. 6

    Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

  7. 7

    Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

  8. 8

    Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

  9. 9

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

  10. 10

    MTV:n teiniäiti poseerasi uhkeana uusissa kalenterikuvissa – muistatko vielä kohut? Tienasi 1,5 miljoonaa seksivideolla vuonna 2013

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  2. 2

    Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  5. 5

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  6. 6

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  7. 7

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  8. 8

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  9. 9

    Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

  10. 10

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Imatralla ampumavälikohtaus: Yle: Kolme ihmistä kuollut

  2. 2

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  3. 3

    Imatran ampumavälikohtauksen silminnäkijä kertoo IS:lle: ”Näin kuinka joku vietiin raudoissa poliisiautoon”

  4. 4

    Hurja tahti jatkuu – Patrik Laine nousi takaisin maalipörssin kärkeen

  5. 5

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  6. Näytä lisää