Matti, Matias

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Nick, 36, kuoli Helenin, 49, käsivarsille – ”Kerroin rakastavani häntä”

Bataclan-konserttisalissa terrori-iskun aikaan ollut Helen Wilson yritti pelastaa ystävänsä Nick Alexanderin hengen.
Eagles of Death Metal -yhtyeen myyjänä työskennellyt britti Nick Alexander, 36, kuoli perjantai-iltana terroristien luoteihin Bataclan-konserttisalissa.

Alexander kuoli Pariisissa asuvan amerikkalaisen ystävänsä Helen Wilsonin, 49, viereen.

– Hänet ammuttiin eteeni, kertoi Wilson sairaalasta Telegraphille.

Ampuminen alkoi perjantai-iltana noin varttia ennen kymmentä, bändin soittaessa. Aseiden äänet sekoittuivat aluksi musiikkiin.

– Kuulimme joitain ääniä ulkopuolelta ja ihmiset alkoivat juosta. Emme tienneet mistä on kyse, kertoo Wilson.

– Sitten viisi tai kuusi miestä tuli sisälle konekiväärien ja haulikoiden kanssa ja alkoivat ampua ihmisiä. Se oli kaaos, hän jatkaa.

– Jos joku yritti juosta, he ampuivat, joten pysyimme lattialla. Pelkäsin, kun kuulin askeleen takaani. He ampuivat kaikkia.

– Nick oli edessäni kun makasimme maassa. Joku liikahti, he kääntyivät ympäri ja alkoivat ampua meitä.

Haavoittui reisiin

Wilson haavoittui kun luodit osuivat hänen molempiin reisiinsä.

– Hänen (Nickin) selkänsä oli minuun päin, enkä nähnyt mitä oli tapahtunut. Yritin pitää hänet hereillä juttelemalla ja antamalla tekohengitystä. He (asemiehet) olivat tavallaan syrjässä ja he ampuisivat, jos joku pitäisi ääntä.

– Sitten hän ei pystynyt enää hengittämään. Pidin häntä sylissäni ja kerroin rakastavani häntä. Hän oli elämäni rakkaus, kertoi Wilson.

”Olimme yhdessä monta vuotta sitten”

– Nick ja minä olimme yhdessä monta vuotta sitten, mutta se ei toiminut. Silloin tällöin törmäsimme toisiimme erikoisissa paikoissa. Hän soitti minulle edellisenä iltana ennen onnettomuutta ja kertoi olevansa Pariisissa, joten menin tapaamaan häntä. Suuri osa iltaa kului siihen, kun juttelimme menneistä. Olin todella onnellinen nähdessäni hänet, ja nyt tämä tapahtui, kertoi Wilson.

Kun pelastustyöntekijät saattoivat Wilsonin ulos rakennuksesta, hän ei enää nähnyt Alexanderia. Wilson pääsi hoitoon Saint-Antoinen sairaalaan.

Alexanderin tyttöystäväksi itseänsä Twitterissä kuvaillut nainen julkaisi kuvia hänestä ja Alexanderista. Twiiteissä luki ”Olet ja tulet aina olemaan elämäni rakkaus” ja ”Nuku hyvin rakas prinssini”.

Alexanderin perheen julkistamassa tiedotteessa kerrotaan, että tämä oli kaikkien paras kaveri ja teki rakastamaansa työtä.

– Nick ei ollut vain veljemme, poikamme ja enomme, vaan hän oli kaikkien paras kaveri – antelias, hauska ja hurjan lojaali, hänen perheensä sanoi lausunnossaan.

– Nick kuoli rakastamassaan työssä ja saamme suurta lohtua siitä, kuinka paljon hänen ystävänsä ympäri maailmaa vaalivat hänen muistoaan.
  • Pariisin iskut

Näitä luetaan!

  1. 1

    Trump ihmetteli taas Chicagon veritekoja: ”Mitä siellä tapahtuu – tilanne on riistäytynyt täysin käsistä”

  2. 2

    Kim Jong-namin salamurhassa käytetty aine tunnistettu

  3. 3

    Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

  4. 4

    Miss Thaimaan, 22, uskomaton muodonmuutos – ”nörtistä” kuoriutui 6 kuukaudessa upea kaunotar: ”En ole ikinä seurustellut”

  5. 5

    Suomalaiskuvaajan huvittava otos leviää maailmalla – kertoo nyt, miksi presidentin Lennu-koira katsoo suoraan kohti kameraa

  6. 6

    Pariskunta ajoi aura-auton nostamaan ”valkoiseen muuriin” Sonkajärvellä – ”Todella pelottavaa”

  7. 7

    Isisillä barbaarinen taktiikka – AFP: Lapsia ja vammaisia kahlitaan nyt räjähdeajoneuvojen rattiin

  8. 8

    Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

  9. 9

    Lentokone laskeutui hurjannäköisesti Englantiin kovassa sivutuulessa – videota ei suositella lentopelkoisille

  10. 10

    Ranskan ihmis-Ken hylkäsi Barbie-tyttöystävänsä – nainen värjäsi hiuksensa tummaksi, Ken järkyttyi: ”Se oli viimeinen pisara!”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

  2. 2

    Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

  3. 3

    Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

  4. 4

    Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

  5. 5

    Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

  6. 6

    Isisin seksiorjaksi joutunut kertoo hirvittävistä kokemuksistaan: ”Sama mies raiskasi minut joka päivä”

  7. 7

    Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

  8. 8

    51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

  9. 9

    Lehdet tyrmäsivät tosi-tv-kaunottaren arveluttavan gaalamekon – leopardiasu paljasti arkiset alushousut

  10. 10

    Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  3. 3

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  6. 6

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  7. 7

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  8. 8

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  9. 9

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  10. 10

    Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Trump ihmetteli taas Chicagon veritekoja: ”Mitä siellä tapahtuu – tilanne on riistäytynyt täysin käsistä”

  2. 2

    Kim Jong-namin salamurhassa käytetty aine tunnistettu

  3. 3

    Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

  4. 4

    Miss Thaimaan, 22, uskomaton muodonmuutos – ”nörtistä” kuoriutui 6 kuukaudessa upea kaunotar: ”En ole ikinä seurustellut”

  5. 5

    Suomalaiskuvaajan huvittava otos leviää maailmalla – kertoo nyt, miksi presidentin Lennu-koira katsoo suoraan kohti kameraa

  6. Näytä lisää