Keijo

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Miksi hyökkäyksiä ei kyetty estämään? Nämä kysymykset Ranskan iskuista ovat vielä auki

Pariisin terrori-iskujen tutkinnassa on vielä lukuisia kysymyksiä, joihin etsitään vastausta. IS listasi niistä keskeisimmät.
Ovatko iskut ohi?

Ranska toipuu yhä viime viikon perjantain terrori-iskuista ja Eurooppa pelkää uusia hyökkäyksiä. On liian aikaista sanoa, että tilanne olisi rauhoittunut. Ranskan erikoisjoukkojen operaatio Pariisin Saint-Denisissä keskiviikkona pysäytti terroristijoukkion, jonka kerrotaan suunnitelleen iskuja Pariisin La Defensen liikekaupunginosaan sekä Charles de Gaullen lentokentälle.

Operaatiossa sai surmansa iskujen pääsuunnittelijaksi epäilty Abdelhamid Abaaoud. Tiettävästi yksi perjantain iskujen tekijä Salah Abdeslam on yhä kadoksissa. Hän vuokrasi yhden auton, jota hyökkäyksissä käytettiin.


Ranskan media on uutisoinut, että Pariisin terrori-iskuihin osallistui yhdeksän taistelijaa. Seitsemän heistä kuoli iskujen yhteydessä. On siis mahdollista, että Abdeslamin lisäksi ainakin yksi terroristi on vapaalla jalalla.

Saint-Denisin operaation yhteydessä pidätettiin yhteensä kahdeksan ihmistä. Heillä voi olla arvokasta lisätietoa poliisille. Asunnossa kuoli yhteensä kolme ihmistä, joista yksi ruumis kuului Abaaoudille ja yksi hänen naispuoliselle serkulleen Hansa Ait Boulachelle.

Kolmas ruumis on tunnistamatta. On arveltu, että ruumis teoriassa voisi kuulua Abdeslamille. Uusimpien tietojen mukaan hänet kuitenkin nähtiin ajamassa kohti Belgian rajaa pari tuntia hyökkäysten jälkeen. Poliisi otti hänet kiinni, kuulusteli häntä, mutta päästi lopulta lähtemään. Hänestä ei ole sen koommin saatu havaintoa.

Keitä terroristit ovat?

Kaikkia Pariisin terrori-iskujen tekijöitä ei ole vielä tunnistettu. Pääsuunnittelijaksi epäilty Abaaoud menehtyi keskiviikon operaatiossa.

Stade de Franceen iskeneistä kolmesta hyökkääjästä on tunnistettu Bilal Hadfi. Yksi hyökkääjä on ”tunnistettu” mieheksi, joka kirjautui turvapaikanhakijaksi Kreikassa lokakuun alussa. Hän käytti Syyrian passia, jossa oli Ahmad al-Mohammadin nimi. Passia ja nimeä on epäilty tekaistuiksi. Kolmas hyökkääjä on täysin tunnistamatta. Kaikki kolme kuolivat hyökkäyksessä.


Baareihin ja ravintoloihin iskenyt Ibrahim Abdeslam kuoli iskun yhteydessä, mutta hänen pikkuveljensä Salah on yhä kadoksissa. Joidenkin silminnäkijälähteiden mukaan heidän mukanaan olisi ollut kolmas mies. Hän saattoi olla Abdelhamid Abaaoud, koska hänet nähtiin myöhemmin lähellä paikkaa, johon ravintolaiskijöiden auto oli hylätty.

Bataclan-konserttisalin verilöylyn tekijöistä on tunnistettu kaksi, Omar Ismail Mostefai ja Samy Amimour. Kolmas kuollut terroristi on toistaiseksi tunnistamatta.

Toimiko Belgia terroristien päämajana?

Varmaa tietoa ei ole, mutta Ranskan viranomaiset arvelevat, että käsky terrori-iskuihin tuli Isisiltä Syyriasta käsin, mutta sen suunnittelu olisi mahdollisesti tapahtunut Belgian Brysselin Molenbeekin lähiössä. Alueella on kehno maine, sillä työttömyys on korkea, sosiaalisia ongelmia on paljon ja siellä asuu paljon maahanmuuttajia.

Abaaoud ja Abdeslamin veljekset olivat kotoisin Molenbeekista. Ainakin kolme Pariisin iskuissa käytettyä autoa vuokrattiin Belgiassa, musta Seat, musta Volkswagen Polo ja Volkswagen Golf.

Viime vuoden vaihteessa Belgiassa paljastettiin terroristisolu, joka suunnitteli iskuja poliitikkoja vastaan ja johon myös Abaaoud kuului.

Pidätyksiä on tehty sekä Ranskassa, Belgiassa että Hollannissa, mutta pidätettyjen henkilöllisyyksiä tai epäilyjä heitä vastaan ei ole paljastettu tutkintasyistä.

Torstaina kuitenkin Belgian poliisi ilmoitti pidättäneensä neljä epäiltyä Brysselin lähellä. Heistä seitsemän tunsi Bilal Hadfin, yhden Pariisin terroristihyökkääjistä.

Miten iskut valmisteltiin?

Terroristien liikkeistä on toistaiseksi vähän tietoa, samoin heidän mahdollisesti muodostamastaan laajemmasta verkostosta.

Ainakin osa hyökkääjistä oli syntynyt Euroopassa. Heitä yhdistää hiljalleen tapahtunut radikalisoituminen. Epäselvää kuitenkin on, onko heidän taustallaan vielä jokin rekrytoija ja kuinka paljon he mahdollisesti ovat saaneet Isisiltä koulutusta.


Terroristien olinpaikkoja ennen iskua on onnistuttu löytämään, mutta epäselvää on, missä ja milloin he tapasivat ja suunnittelivat iskua. Tutkijat ovat arvelleet, että he ovat käyttäneet tukikohtinaan Saint-Denisin lisäksi Bobignya ja Alfortvilleä Pariisin alueella.

Kyseessä on ollut iso logistinen haaste, kun heidän on pitänyt hankkia aseet ja rakentaa itsemurhapommit, ja kuljettaa ne Pariisiin. Pommivyöt ovat asiantuntijoiden mukaan monimutkaisia laitteita ja niiden rakentajat terrorijärjestölle arvokkaita, joten pommintekijä voi olla joku toistaiseksi tuntematon, vielä vapaana oleva henkilö.

Miksi isku epäonnistui osittain?

Stade de Francen itsemurhapommittajat eivät onnistuneet murhaamaan kuin yhteensä yhden sivullisen. Ibrahim Abdeslam haavoitti räjähtäessään vakavasti vain yhtä ihmistä.

Miksi itsemurhapommit olivat niin tehottomia? Miksi hyökkääjät eivät hakeutuneet suureen ihmisjoukkoon räjäyttäessään ne?

Vastauksia voi toistaiseksi vain spekuloida. Räjähteet ovat voineet olla liian pieniä, hyökkääjien suunnitelmissa on voinut mennä jokin pieleen ja he ovat menneet paniikkiin ja laukaisseet räjähteet esimerkiksi pitääkseen kiinni määrätystä aikataulusta.

Miksi iskua ei kyetty estämään?

Jotkut iskujen tekijät ja taustahenkilöt, kuten Abdelhamid Abaaoud, ovat todistetusti oleskelleet Syyriassa ja matkustaneet sieltä vapaasti Eurooppaan. On ihmetelty, miten Belgiassa vankeuteen tuomittu, Isisin propagandavideoilla rehvastellut ja eri tiedustelupalvelujen kiikarissa ollut erittäin vaaralliseksi tiedetty Abaaoud pääsi Pariisiin ilman minkäänlaista ennakkovaroitusta.

Ranskan sisäministerin Bernard Cazeneuven mukaan tiedustelutiedot viittaavat siihen, että Abaaoud kulki matkallaan Pariisiin Kreikan läpi. Eikö kukaan havainnut mitään? Tämä on huolestuttavin vaihtoehto, koska silloin kuka tahansa Isis-terroristi on mahdollinen seuraava kulkija. Jos joku havaitsi jotain, miksi tieto ei kulkenut Ranskaan tai Belgiaan?

Bataclanin konserttisaliin hyökännyt Samy Amimour oli jo ennestään Ranskan poliisin tutkinnan alla. Hän jätti työnsä bussikuskina lokakuussa 2012 ja hänet pidätettiin samassa kuussa kahden muun kanssa, sillä kolmikon epäiltiin matkustavan Jemeniin tositoimiin.

Heidät vapautettiin ja asetettiin valvontaan. Amimourin oli luovutettava passinsa ja ilmoittauduttava viikoittain Drancyn poliisiasemalle tutkinnan aikana. Amimour ilmoittautui asemalle lähes vuoden verran, kunnes katosi syyskuussa 2013. Isälleen hän ilmoitti lähtevänsä Etelä-Ranskaan.


Hänestä tehtiin kansainvälinen pidätysmääräys samana vuonna, mutta oletettavasti Amimour oli jo Syyriassa. Hänen oikeudenkäyntinsä piti alkaa tänä vuonna.

Amimourin tapaus on herättänyt Ranskassa keskustelua siitä, tekivätkö viranomaiset virheen. Vaaralliset tapaukset tai mahdolliset pakenijat Ranska ottaa säilöön, mutta vähemmän vaaralliset otetaan vain valvontaan.

– Tuomarit kysyvät jatkuvasti itseltään, riittääkö oikeudellinen valvonta epäiltyjen säilöntään. Mutta me emme vain voi pistää kaikkia arestiin, Ranskan päämaistraattiliiton johtaja kommentoi Reutersille.

Turkki taas oli varoittanut Ranskaa Omar Ismail Mostefaista kahdesti ennen Pariisin iskuja. Tiedusteluviranomaiset ovat paineen alla ja heidän on tarkoitus tehdä uusia yhteydenpito- ja tiedonvaihtosopimuksia.

On vaadittu myös perustamaan Euroopan laajuinen tietopankki, johon kirjattaisiin kaikkien terroriepäiltyjen tiedot. Eri maiden lainsäädännöt voivat kuitenkin asettaa esteitä tällaiselle. Tiedustelupalvelujen on myös syytetty olevan usein haluttomia jakamaan omia tietojaan eteenpäin.

Tekeytyivätkö tekijät pakolaisiksi?

Stade de Francen yksi iskijä oli sormenjälkien perusteella kirjautunut turvapaikanhakijaksi Kreikassa lokakuussa ja myöhemmin rekisteröity Kroatiassa. Miehen oikea henkilöllisyys ja kansallisuus ei ole tiedossa. Kulkiko hän Balkanin läpi Länsi-Eurooppaan pakolaiseksi tekeytyneenä? Käyttikö myös pääepäilty Abaaoud pakolaisvirtoja hyväkseen livahtaakseen Eurooppaan?

Nämä tuhannen taalan kysymykset odottavat vahvistustaan. Mikäli vastaukset ovat kyllä, Pariisin iskuilla voi olla kauaskantoinen vaikutus pakolaiskriisiin. Pysyvää, tiukempaa rajakontrollia on jo nyt vaadittu useissa maissa. Terroristien matkat asettavat lisähaasteen vapaan liikkuvuuden Schengen-sopimukselle, joka on muutenkin horjunut pakolaiskriisin vuoksi.

Muun muassa sisäministeri Petteri Orpo (kok) on väläyttänyt Schengen-alueen koordinoituja sisärajatarkastuksia, jotka auttaisivat välillisesti myös terrorismin torjunnassa.

– On selvää, että hallitsemattomaan maahanmuuttoon liittyy myös turvallisuusuhkia. Joku voi käyttää tätä hallitsematonta tilannetta terrorismitarkoituksiin.

Lähteet: BBC, Reuters, Business Insider, CNN

Näitä luetaan!

  1. 1

    Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

  2. 2

    Melrose Placesta tuttu Lisa Rinna, 53, julkaisi uskaliaan alastonkuvan – ”Naisvartalo on niin kaunis”

  3. 3

    HS: Sipoossa julmasti pahoinpidellyn pojan äiti vaatii tekoja kiusattujen auttamiseksi: ”En anna tämän enää olla”

  4. 4

    Martina Aitolehti huomannut huolestuttavan piirteen nuorissa naisissa: ”Eivät osaa mitään”

  5. 5

    Kaisa Mäkäräinen poistui vapaaehtoisesti kuumimmasta MM-spekulaatiosta – Jari Isometsä: ”Viisi on enää jäljellä”

  6. 6

    Tyttöystävänsä kuolemasta epäilty nuorukainen sai ensimmäisen rikostuomionsa jo 15-vuotiaana – pahoinpiteli tyttöjä Nokialla uutenavuotena

  7. 7

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  8. 8

    8 asiaa, jotka seksikaupan työntekijät haluavat sinun tietävän

  9. 9

    Sastamalan kuolonkolari: Näin 34-vuotias mies ajoi ennen törmäystä 17-vuotiaisiin nuoriin – katso animaatio

  10. 10

    Suomen valtiota ja tuhansia kotikoneita piinannut teinihakkeri vangittiin – petti poliisille antaman lupauksensa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  2. 2

    Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

  3. 3

    Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

  4. 4

    194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

  5. 5

    Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

  6. 6

    Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

  7. 7

    Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

  8. 8

    Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

  9. 9

    Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

  10. 10

    Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

  2. 2

    Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

  3. 3

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  4. 4

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  5. 5

    Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  8. 8

    Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

  9. 9

    Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

  10. 10

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

  2. 2

    Melrose Placesta tuttu Lisa Rinna, 53, julkaisi uskaliaan alastonkuvan – ”Naisvartalo on niin kaunis”

  3. 3

    HS: Sipoossa julmasti pahoinpidellyn pojan äiti vaatii tekoja kiusattujen auttamiseksi: ”En anna tämän enää olla”

  4. 4

    Martina Aitolehti huomannut huolestuttavan piirteen nuorissa naisissa: ”Eivät osaa mitään”

  5. 5

    Kaisa Mäkäräinen poistui vapaaehtoisesti kuumimmasta MM-spekulaatiosta – Jari Isometsä: ”Viisi on enää jäljellä”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  2. 2

    Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

  3. 3

    Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

  4. 4

    194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

  5. 5

    Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

  2. 2

    Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

  3. 3

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  4. 4

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  5. 5

    Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

  6. Näytä lisää