Kyllikki

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Myrsky vei sähköt liki 50 000 asukkaalta Ruotsissa

Etelä-Ruotsissa viime yönä raivonnut myrsky katkoi sähköt kymmeniltätuhansilta kotitalouksilta.
Aamun koittaessa yli 40 000 sähköyhtiö E.ONin asiakasta oli yhä vailla sähköä. Jotkut asiakkaat voivat joutua odottamaan sähkön palauttamista pari kolme päivää, arvioidaan yhtiöstä.

Myrsky häiritsi pahoin liikennettä. Koko Etelä-Ruotsin junaliikenne pysäytettiin illalla, mutta sittemmin junat ovat alkaneet jälleen kulkea. Myös tieliikenne häiriintyi, kun puita kaatui teille. Suurimmat tiet ovat kuitenkin liikennöitävässä kunnossa, kertoo Trafikverket.

Tanskaan johtava Juutinrauman silta, samoin Öölannin silta suljettiin, mutta kumpikin on sittemmin avattu.

Gorm-myrsky saavutti yöllä hirmumyrskyn voimakkuuden. Tuulen nopeus oli enimmillään 39 metriä sekunnissa.

Länsirannikolla ja Skånessa myrsky oli pahimmillaan varhain aamuyöllä. Länsirannikolta se liikkui kohti Gotlantia, ja sieltä sen on ennustettu jatkavan edelleen matkaa koilliseen.

Suomessa Ilmatieteen laitos on varoittanut myrskytuulista Suomenlahden länsiosassa ja Pohjois-Itämeren itäosassa. Tuuli saattaa yltyä jopa 23 metriin sekunnissa, ja Itämerelle odotetaan jopa nelimetrisiä aaltoja.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    2. 2

      Isä julkaisi Facebookissa avoimen kutsun tyttärensä 15-vuotispäiville - juhlat karkaamassa täysin lapasesta

    3. 3

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    4. 4

      Suomen 50 halutuinta osoitetta – löytyykö omasi listalta?

    5. 5

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    6. 6

      Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

    7. 7

      10 tieteellisti todistettua syytä harrastaa seksiä päivittäin

    8. 8

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    9. 9

      ”Loheton lohi” on tämän hetken suurin ruokahitti – tärkeä ainesosa ostettiin loppuun kaupoista

    10. 10

      Kirjailija päätti ”kostaa” kissalleen – herättää pahaa aavistamattoman kisun joka aamu samalla tavalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    2. 2

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    3. 3

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    4. 4

      X Factor -finalistin kotiinpaluujuhla kalpeni selvästi Saara Aallolle – Helsinki-hysteriassa moninkertainen yleisömäärä

    5. 5

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    6. 6

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    7. 7

      Sharon Osbourne ”teki kylmät” Saara Aallolle – vaikuttaako mentorin tuen puuttuminen X Factorin voittoon?

    8. 8

      Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

    9. 9

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    10. 10

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    2. 2

      Isä julkaisi Facebookissa avoimen kutsun tyttärensä 15-vuotispäiville - juhlat karkaamassa täysin lapasesta

    3. 3

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    4. 4

      Suomen 50 halutuinta osoitetta – löytyykö omasi listalta?

    5. 5

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    6. Näytä lisää