Kyllikki

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Entisen EastEnders-näyttelijän puoliso pidätettiin – epäillään perheensä murhasta

Ex-näyttelijä Sian Blaken, 43, Britanniasta paennut puoliso on löydetty ja pidätetty. Häntä epäillään puolisonsa ja kahden poikansa murhasta.
Arthur Simpson-Kent, 48, on ollut pääepäiltynä puolisonsa Sian Blaken ja pariskunnan kahden pojan henkirikostutkimuksessa. Hän poistui kuitenkin Britanniasta pian sen jälkeen, kun poliisi oli puhuttanut häntä tapaukseen liittyen.

Ghanan poliisi jäljitti ja pidätti Simpson-Kentin lauantaina maan länsiosasta. Hän oli paennut Ghanaan lentoteitse Skotlannin kautta. Pidätyksestä kertoo uutistoimisto Reuters.

Simpson-Kent luovutetaan Britanniaan, jossa jutun tutkinta jatkuu. Scotland Yard tutkii tapausta kolmoismurhana. Juttu on saanut Britanniassa runsaasti mediahuomiota.

Sian Blaken ja kahden pienen pojan ruumiit löydettiin noin viikko sitten. Ruumiit oli haudattu Blaken Lontoossa sijaitsevan talon puutarhaan. Perhe oli ollut kadoksissa joulukuun puolestavälistä lähtien.

Blake tunnettiin parhaiten roolistaan EastEnders-brittisarjassa. Hän näytteli sarjassa 1990-luvulla laulaja Frankie Pierreä.

Yllä olevalla videolla epäilty Arthur Simpson-Kent tuodaan Interpolin tiloihin Ghanassa.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Tästä syystä Therese Johaugin toiminta ei ikinä kävisi päinsä Suomessa – ”Ei jumalauta”

  2. 2

    Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

  3. 3

    Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

  4. 4

    Autoilun verotus kiristyy 16 prosenttia: Tarkista kuinka paljon joudut autosi käytöstä maksamaan ensi vuonna

  5. 5

    Poliisi käynnistää liikenteen tehovalvonnan ensi viikolla – erityistarkkailussa myös jalankulkijat

  6. 6

    Brittimedia: Saara Aalto laulaa finaalissa kaikkien aikojen Queen-klassikon yhdessä supertähti Adam Lambertin kanssa

  7. 7

    Arttu Wiskari avoimena rakkauselämästään Annassa: Joutui pahasti petetyksi – ”Pystyisin antamaan anteeksi, jos...”

  8. 8

    Muistatko ”Minskin varpusen”? Tältä alkoholismin selättänyt Olga Korbut, 61, näyttää nyt

  9. 9

    Tähän kauhujen bunkkeriin ruotsalaislääkäri vangitsi naisen – poliisi löysi viitteitä järkyttävistä suunnitelmista

  10. 10

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  2. 2

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  3. 3

    Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

  4. 4

    Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

  5. 5

    X Factor -finalistin kotiinpaluujuhla kalpeni selvästi Saara Aallolle – Helsinki-hysteriassa moninkertainen yleisömäärä

  6. 6

    Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

  7. 7

    Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

  8. 8

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  9. 9

    Kihlasormus lensi Linnan jatkoilla – Heikki Lampelan ja Hanna Kärpäsen illalle dramaattinen päätös: ”Rapatessa roiskuu”

  10. 10

    Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  5. 5

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  6. 6

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  7. 7

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  8. 8

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  9. 9

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  10. 10

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Tästä syystä Therese Johaugin toiminta ei ikinä kävisi päinsä Suomessa – ”Ei jumalauta”

  2. 2

    Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

  3. 3

    Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

  4. 4

    Autoilun verotus kiristyy 16 prosenttia: Tarkista kuinka paljon joudut autosi käytöstä maksamaan ensi vuonna

  5. 5

    Poliisi käynnistää liikenteen tehovalvonnan ensi viikolla – erityistarkkailussa myös jalankulkijat

  6. Näytä lisää