Nestori

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Yön uutiset: Obama piti historiallisen puheensa, Iran otti kiinni Yhdysvaltain laivaston sotilaita...

Lue tästä yön nopea uutiskooste.

Obama: Isis ei uhkaa Yhdysvaltojen olemassaoloa

Äärijärjestö Isis ei uhkaa Yhdysvaltojen olemassaoloa, sanoo Yhdysvaltain presidentti Barack Obama. Obama sanoi liittovaltion tilaa käsittelevässä puheessaan, että uhan liioitteleminen vain tukee Isisin propagandaa.

Obama vaati kongressia vihdoin antamaan hyväksynnän sotilaallisen voiman käytölle Isisiä vastaan. Yhdysvallat tekee jo ilmaiskuja Isisiä vastaan Syyriassa ja Irakissa, mutta operaatio perustuu edelleen valtuutukseen, jonka kongressi antoi terrorisminvastaiseen sotaan 2000-luvun alussa. Lue lisää täältä.

Iran otti kiinni Yhdysvaltain laivaston sotilaita

Iran otti kiinni kaksi Yhdysvaltain laivaston partioalusta ja niiden miehistöt Persianlahdella eilen. Alukset olivat ilmeisesti kulkeutuneet Iranin aluevesille. Niissä on yhteensä kymmenen merivoimien sotilasta.

Yhdysvaltain ulkoministeri John Kerry on ollut asiasta yhteydessä iranilaiseen kollegaansa Javad Sharifiin. Amerikkalaissotilaat pääsevät jatkamaan matkaansa aamun valjettua, kertovat lähteet Yhdysvaltain hallinnosta. Lue lisää täältä.

DN: Tukholma suojeli ahdistelukohun keskiössä olevan festivaalin mainetta

Tukholman kaupunki on tiennyt ahdistelukohun keskiössä olevan nuorisofestivaalin ongelmista jo 2000-luvun alusta lähtien, kertoo sanomalehti Dagens Nyheter.

Lehden mukaan kaupunki ei halunnut tehdä ahdistelutapauksista suurta numeroa suojellakseen järjestämänsä We are Sthlm -festivaalin mainetta. Lehti on nähnyt festivaalien työntekijöille annetut ohjeet, joissa varoitettiin ylireagoimasta tapauksiin, koska siitä voisi koitua haittaa tapahtumalle. Lue lisää täältä.

YK pyytää yli seitsemää miljardia Syyria-apuun

YK pyytää kansainväliseltä yhteisöltä miljardiapua Syyrian sodasta kärsiville. YK:n mukaan se tarvitsee tänä vuonna runsaat seitsemän miljardia euroa auttaakseen syyrialaisia.

Avuntarvitsijoita on 22,5 miljoonaa. Heistä suurin osa, yli 13 miljoonaa on maansisäisiä pakolaisia Syyriassa. Lue lisää täältä.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Trump tölväisi heti demokraattien uutta puheenjohtajaa – sai tymäkän vastauksen

  2. 2

    Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

  3. 3

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  4. 4

    Kuvat: Vähäpukeinen Salkkarit-kaunotar räväytti fetissihenkisenä – esiintyi sidottuna suorassa Putous-lähetyksessä

  5. 5

    Väentungos aiheutti ikävän tilanteen MM-Lahden iltakisoissa – osa katsojista sai pahoinvointikohtauksia eikä päässyt katsomoon

  6. 6

    Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

  7. 7

    Putous-yllätys raivostutti suosikkihahmojaan äänestäneen somekansan – kukaan ei pudonnutkaan: ”Haiskahtaa epäilyttävältä”

  8. 8

    Auto törmäsi paraatiin New Orleansissa – yli 20 loukkaantunut

  9. 9

    Meksiko varoittaa nyt Yhdysvaltoja – aikoo vastata Trumpin muurihankkeeseen tullimaksuilla

  10. 10

    Lahden MM-ruuhkaan juuttunut Satu, 43, pettyi – istui kisajärjestäjien bussissa, kun Krista hiihti hopeaa: ”Kokemus olisi ollut antoisampi kotisohvalta”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

  2. 2

    Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

  3. 3

    Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

  4. 4

    MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

  5. 5

    Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

  6. 6

    Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

  7. 7

    Rannalle ajautui outo ”karvamöykky” Filippiineillä – villit spekulaatiot alkuperästä alkoivat välittömästi

  8. 8

    Olli Lindholm löysi Vain elämää -ohjelmasta yllättävän ystävän: ”Michael Monroe sanoi, että pyöri sen seurassa”

  9. 9

    Pariskunta putosi jäihin Espoossa: Sukeltajat etsivät turhaan yli tunnin – sitten tuli helpottava tieto

  10. 10

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  6. 6

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  9. 9

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  10. 10

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Trump tölväisi heti demokraattien uutta puheenjohtajaa – sai tymäkän vastauksen

  2. 2

    Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

  3. 3

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  4. 4

    Kuvat: Vähäpukeinen Salkkarit-kaunotar räväytti fetissihenkisenä – esiintyi sidottuna suorassa Putous-lähetyksessä

  5. 5

    Väentungos aiheutti ikävän tilanteen MM-Lahden iltakisoissa – osa katsojista sai pahoinvointikohtauksia eikä päässyt katsomoon

  6. Näytä lisää