Airi, Aira

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Joko Trump näyttää kyntensä? Yhdysvaltojen presidenttitaisto siirtyi New Hampshireen

Ensimmäiset ehdokkaat lensivät seuraavaan osavaltioon jo vaaliyönä.
Iowan esivaalit käynnistivät Yhdysvaltojen vuoden 2016 presidentinvaalikilvan maanantaina. Republikaanien esivaalin kärkeen kiipesi uskonnollista oikeistoa edustava Ted Cruz, kun taas ennakkosuosikin kaapua harteilleen sovitellut kohumiljardööri Donald Trump kärsi kirvelevän tappion. Toiseksi tulleen Trumpin niskassa hengittää republikaanien valtavirran suosikkiehdokkaaksi pyrkivä Marco Rubio.

Demokraattien Hillary Clinton ja Bernie Sanders taas keräsivät lähes saman verran ääniä. Republikaanien Mike Huckabee ja demokraattien Martin O’Malley luopuivat ehdokkuudestaan heikon vaalimenestyksen saattelemana.

Ehdokkaiden vaalikaravaanit ovat jo kääntyneet New Hampshiren osavaltioon, jossa esivaalit järjestetään tiistaina 9. helmikuuta.

Yllä olevalla videolla esitellään, kuinka Yhdysvaltain presidentinvaalit toimivat.

The New York Times kertoo, että presidenttiehdokkaat aloittivat vaalitilaisuutensa eri osissa New Hampshirea heti tiistaiaamuna

– Annan puolueelle parhaan mahdollisuuden yhdistää konservatiivista liikettä ja kasvattaa sitä. Menemme innoissamme New Hampshireen, ehti Rubio julistaa ABC:n aamutelevisiossa tiistaina.

Trumpin vahvaa aluetta

Rubion uhmakkaista kommenteista huolimatta New Hampshiren mielipidemittausten keskiarvo (Real Clear Politics) osoittaa Donald Trumpille jopa 34 prosentin menestystä. Ensi viikolla nähdään, vaikuttaako Iowan tappio Trumpin suosioon hänelle vahvalla maaperällä. Tosin galluplukemat olivat Trumpin suuntaan vahvoja myös Iowassa.

Trump yritti vähätellä Iowan tappiotaan toteamalla, ettei hän oikeastaan edes panostanut kampanjointiin siellä. Ensi viikolla Trumpin arvellaankin olevan pakkovoiton edessä uskottavuutensa säilyttämiseksi.

Trumpin vaisu vastaus Iowan tappioon on aiheuttanut Yhdysvalloissa myös ihmettelyä, missä on aiempi ärhäkkä Trump. New Hampshiressa olikin jo nähtävissä paluuta vanhaan, kun Trump sätti mediaa Marco Rubion kolmannen tilan hehkuttamisesta.

New Hamsphiren republikaanit ovat vähemmän uskonnollisia ja maltillisempia kuin Iowan kollegansa, kirjoittaa Washington Post. Washington Postin haastattelema professori Wayne Lesperance kertoo, että New Hampshiren äänestyksen tulos on poikennut kuutena kertana yhdeksästä Iowan vastaavasta.

Osavaltiossa 13 prosentin galluplukemiin jäänyt Ted Cruz joutuu näin ollen kamppailemaan entistä kovemmin uusiakseen Iowan menestyksensä. Hänellä ei ole takanaan tällä kertaa yhtä vahvaa vaaliorganisaatiota, hän ei ole oleillut osavaltiossa yhtä pitkään, eikä voi luottaa uskonnolliseen äänestäjäkuntaan.

Cruz ehtikin jo kosiskella ”graniittiosavaltion” väkeä muistuttamalla, että New Hampshire oli vaa’ankielenä presidentti Ronald Reaganin voitossa vuonna 1980.

Cruz vältti mainitsemasta, että New Hampshiren esivaali nosti aikoinaan vuonna 1992 esiin aiemmin varsin tuntemattoman demokraattiehdokkaan nimeltä Bill Clinton.

Republikaanien ensi viikon esivaalissa seurataan myös sitä, kuinka pärjää Jeb Bush. Mikäli hän ei pääse kärkikolmikkoon, saattaa hänen kisansa olla ohi.

Nappaako Sanders ensimmäisen voittonsa?

Demokraattien puolella epäillään, että sosialistiksi julistautuneen Sandersin käymä tasainen kamppailu Clintonin kanssa saattaa povata tälle menestystä myös New Hampshiressä. Osavaltiota pidetään Sandersille varsin suopeana.

– Oli paljon ihmisiä, jotka eivät uskoneet, että voisin kamppailla Clintonia vastaan. Toivon, että ne luulot ovat nyt menneet, Sanders kuvasi tilannetta tiistaina.

New Hampshire ei ole demokraateille otollista aluetta, joten äänestysmäärät jäävät joka tapauksessa pieniksi. Lisäksi osavaltion demokraatteja ei pidetä yhtä liberaaleina, kuin iowalaisia. Tämä saattaa antaa oikeistolaisemmalle Clintonille etulyöntiasemaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”He olivat ihan tavallisessa illanvietossa”

    2. 2

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    3. 3

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    4. 4

      Poliisi Imatran kolmoismurhasta: Yksi uhreista kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, kaksi toimittajia

    5. 5

      F1-maailmanmestarikin mukana Mika Salon viisikymppisillä – hulppeat juhlat

    6. 6

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Britit varmoja Saara Aallon finaalipaikasta – Chandelier-esitys räjäytti potin: ”X Factorin kaikkien aikojen paras esitys”

    9. 9

      Yksityisetsivä muistelee narauttamaansa pettäjämiestä: yritti lahjoa vapisevin käsin, menetti lopulta miljoonia

    10. 10

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    5. 5

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    6. 6

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    7. 7

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    8. 8

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    9. 9

      Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Viranomaisvahvistus: Kolme ihmistä kuollut

    10. 10

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    8. 8

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”He olivat ihan tavallisessa illanvietossa”

    2. 2

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    3. 3

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    4. 4

      Poliisi Imatran kolmoismurhasta: Yksi uhreista kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, kaksi toimittajia

    5. 5

      F1-maailmanmestarikin mukana Mika Salon viisikymppisillä – hulppeat juhlat

    6. Näytä lisää