Eija

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Presidenttiehdokkaan Suomi-kommentti kuohutti Twitterissä – ”Yhdysvallat ja Venäjä sotaan Suomen takia?”

USA:n vaalit
Republikaanien ehdokkaaksi Yhdysvaltain presidentinvaaleissa pyrkivä John Kasich toisti Fox Newsin vaaliväittelyssä näkemyksensä, jonka mukaan Yhdysvaltojen tulisi puolustaa kumppanimaitaan Suomea ja Ruotsia Venäjää vastaan.
Presidenttikisassa kärkikamppailun ulkopuolelle jämähtänyt Ohion kuvernööri John Kasich on ottanut asian esiin useaan kertaan kampanjansa aikana ja vaaliväittelyissä jo viime vuonna. Urallaan Yhdysvaltain edustajainhuoneessa puolustusmäärärahoista vastaavassa komiteassa vuosikaudet toiminut Kasich on vaatinut Ukrainan aseistamista Venäjää vastaan ja itäisten Euroopan maiden turvaamista.

Viimeksi Kasich mainitsi asian tiistaina Virginian Fairfaxissa pitämässään kampanjatilaisuudessa, jossa myös Ilta-Sanomat oli paikalla. Aikaisemmin Kasich on puhunut Suomesta samassa yhteydessä Baltian maiden kanssa, joka ehti herättää epäilyksen ettei hän tiedä Suomen olevan Baltian maista poiketen Naton ulkopuolinen maa.

Foxin väittelyssä Kasich kuitenkin selvensi lausuntoa sanomalla, että kannattaa turvaamista vaikka Suomi ja Ruotsi eivät kuulu Natoon. Ehdotus ei aiempaan tapaan herättänyt juurikaan kiinnostusta muissa ehdokkaissa tai väittelyn juontajissa.

Twitterissä kommentti sen sijaan puhutti. Useampi twiittaaja ihmetteli, aikooko Kasich laajentaa Naton jäsenmaiden turvatakuut määrittelevän viidennen artiklan koskemaan myös Naton ulkopuolista Suomea.

– Ehdottiko Kasich juuri että me menisimme sotaan Suomen vuoksi, kyseli yksi käyttäjä.

Jos twiitti ei näy, voit katsoa sen tästä.

Jos twiitti ei näy, voit katsoa sen tästä.

– Suomi ei ole Yhdysvallat!, totesi toinen.

Jos twiitti ei näy, voit katsoa sen tästä.

– Äänestäkää Kasichia, hän tietää ettei Suomi ole Nato-maa, kirjoitti kolmas käyttäjä.

Jos twiitti ei näy, voit katsoa sen tästä.
  • USA:n vaalit 2016

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

    2. 2

      Poliisi IS:lle: Tila-auto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

    3. 3

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    4. 4

      Nyt on todella erikoisia tilastoja: Kaisa Mäkäräiseltä nähtiin häkellyttävän kova suoritus

    5. 5

      Hieno suomalaispanos Otepäässä – Iivo Niskanen hiihti toiseksi!

    6. 6

      Meksikon ”Helvetistä” löydetyt kristallit kätkivät sisälleen 60 000 vuotta vanhaa elämää

    7. 7

      Olivian, 24, rehellisistä alusvaatekuvista tuli nettihitti – mukana tärkeä viesti kaikille naisille: ”Uskomaton helpotus”

    8. 8

      Suuroperaatio Mosulin valtaamiseksi alkoi – tutkijalta synkkä ennuste Euroopalle

    9. 9

      Yleisurheilun hiihtoon vaihtanut Matintalo järjesti jättipaukun Otepäässä – kiilasi Lahden MM-joukkueeseen?

    10. 10

      Poliisi epäilee henkirikosta – teinityttö ja -poika kuolivat nokkakolarissa Sastamalassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    2. 2

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    3. 3

      5 pientä ihovaivaa, jotka voivat kertoa vakavammasta ongelmasta

    4. 4

      17-vuotiaat tyttö ja poika kuolivat pakettiauton ja mopoauton nokkakolarissa Sastamalassa

    5. 5

      Tässä on vedenpitävä todiste SM-liigan maaliskandaalista: ”Miten joku voi kuvitella, että tuo on maali?”

    6. 6

      Vaikein kuva-arvoitus ikinä? 12 erikoisjoukkojen sotilasta on maastoutunut nerokkaasti tähän kuvaan – kuinka monta löydät?

    7. 7

      Kari, 69, sai tylyn päätöksen ajokortista – näin hän ratkaisi asian edukseen

    8. 8

      Tapon yritys Nokialla: 17-vuotias tyttö löytyi elottomana sängyn alta

    9. 9

      Mikä muutos! Miss Suomi Shirly Karvinen vaalensi tukkansa – edusti gaalassa tyrmäävänä pikkuruisessa mekossa

    10. 10

      Poliisi epäilee: Mies yritti tappaa vaimonsa Kittilän Levillä – pariskunta ilmeisesti lomamatkalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

    3. 3

      Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

    4. 4

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    5. 5

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    6. 6

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    7. 7

      Mies teki klassisen virheen aamutuimaan – lattiat menivät pilalle

    8. 8

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    9. 9

      Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

    10. 10

      Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

    2. 2

      Poliisi IS:lle: Tila-auto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

    3. 3

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    4. 4

      Nyt on todella erikoisia tilastoja: Kaisa Mäkäräiseltä nähtiin häkellyttävän kova suoritus

    5. 5

      Hieno suomalaispanos Otepäässä – Iivo Niskanen hiihti toiseksi!

    6. Näytä lisää