Pauli, Paavo, Paulus

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Intia totesi viisi nuorta syyllisiksi tanskalaisnaisen joukkoraiskaamisesta – minimituomio 20 vuotta vankeutta

Intian joukkoraiskaukset:
Miehet on julistettu jo syyllisiksi. Varsinaista tuomiota käsitellään torstaina.
Intian oikeus tuomitsi maanantaina viisi ihmistä syylliseksi 52-vuotiaan tanskalaisnaisen joukkoraiskauksesta, ryöstöstä ja sieppaamisesta. Rikosnimikkeiden joukossa oli myös muita nimikkeitä. Asiasta uutisoi muun muassa Times of India.

Teot tapahtuivat tammikuussa vuonna 2014. Nainen oli eksynyt hotelliltaan, jolloin asunnottomat miehet johdattivat turistin syrjäiseen paikkaan New Delhin juna-aseman lähellä. Miehet uhkasivat naista veitsellä, ryöstivät ja joukkoraiskasivat hänet.

The Time kertoo, että Intian uusien raiskaustenvastaisten lakien mukaan joukkoraiskauksen vähimmäistuomio on 20 vuotta vankeutta.

Tuomari Ramesh Kumar II on määrännyt, että miesten tuomion pituutta käsitellään torstaina 9. päivä kesäkuuta.

– Julistan kaikki syytetyt syyllisiksi, tuomari ilmoitti oikeudessa Times of Indian mukaan.

Tuomitut ovat iältään 22–27-vuotiaita. Kaikkiaan tapauksessa on syytetty yhdeksää ihmistä, joista kolme on alaikäisiä. Heidän tapauksensa käsitellään nuorisorikollisten tapauksia käsittelevässä tuomioistuimessa. Vanhin syytetyistä, 56-vuotias mies, kuoli helmikuussa.

Laajat protestit alkoivat 2012

Intian joukkoraiskaustapaukset ovat kuohuttaneet Intian lisäksi koko maailmaa. Tapaukset ovat saaneet ihmiset osoittamaan mieltään kaduille, ja viranomaisia on painostettu puuttumaan joukkoraiskauksiin tehokkaammin. Viranomaisia on arvosteltu tehottomuudesta tapauksien tutkimisen suhteen.

Laajat protestit alkoivat sen jälkeen, kun kuuden miehen joukko raiskasi 23-vuotiaan opiskelijan liikkuvassa bussissa Delhissä vuonna 2012. Samalla maahan syntyi kansanliikkeitä puolustamaan Intian naisten oikeuksia.

Bussiraiskauksen Uhri oli ollut miespuolisen ystävänsä kanssa elokuvissa, kun miesjoukko houkutteli heidät linja-autoon. Joukkio hakkasi molemmat metalliputkilla, joukkoraiskasi naisen ja heitti heidät kadulle.

Nainen kuoli vammoihinsa 13 päivää myöhemmin. Miehet syyttivät tapauksesta uhria, ja sanoivat, että he halusivat antaa naiselle opetuksen, koska hän liikkui myöhään pojan kanssa ulkona. Bussia ajanut mies laukoi BBC:n dokumentissa Intian tytär järkyttäviä kommentteja siitä, kuinka ”tytöt eivät samanarvoisia poikien kanssa”.

– Kunnon tyttö ei kulje kaupungilla iltayhdeksältä. Tyttö on paljon enemmän vastuussa raiskauksesta kuin poika, Singh sanoo dokumentissa.

Neljä miehistä tuomittiin kuolemaan hirttämällä, viides löytyi kuolleena vankilasellistään. Alaikäisenä tekoon osallistunut vapautettiin kolmen vuoden nuorisorikollisten kuntoutuksen jälkeen. Intiassa on uutisoitu useista muista joukkoraiskaustapauksista vuoden 2012 jälkeen.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Helsinkiläismies noukki purettavasta talosta likaisen taulun – taideasiantuntijan arvio loksautti leuat

  2. 2

    Maailman seksikkäimmäksi ylistetty naispoliisi julkaisee hekumallisia alusvaatekuvia: ”Miehet eivät vastustele pidätystä”

  3. 3

    Timo T.A. Mikkonen on kuollut

  4. 4

    Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

  5. 5

    Valkoinen talo julkaisi tiedotteen Barron Trumpiin, 10, liittyen – ”Arvostamme yhteistyötänne tässä asiassa”

  6. 6

    Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

  7. 7

    Pasi, 60, sai aivoinfarktin – ja parkkisakon: ”Yksityisellä pysäköinninvalvonnalla ei ole mitään sympatiaa”

  8. 8

    Trumpilta odotetaan määräyksiä maahanmuutosta – koskevat tietyistä maista tulevia pakolaisia ja viisuminhaltijoita

  9. 9

    Paavi pyysi Maltan ritarikunnan suurmestaria eroamaan – tämä suostui

  10. 10

    5 ruokaa, joita ei kannata syödä raakana

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

  2. 2

    Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

  3. 3

    Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

  4. 4

    Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

  5. 5

    Helsinkiläismies noukki purettavasta talosta likaisen taulun – taideasiantuntijan arvio loksautti leuat

  6. 6

    Karmea tapaturma johti kokeneen työntekijän kuolemaan konepajalla Jyväskylässä

  7. 7

    Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

  8. 8

    Seiska: Timo T.A Mikkonen saattohoidossa – ”Hänellä ei ole tuskia”

  9. 9

    Timo T.A. Mikkonen on kuollut

  10. 10

    Maria Veitola tiedustelee Cheekiltä homohuhuista – suora vastaus: ”Lähden aina saman miehen kanssa – kuskini”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

  3. 3

    Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

  4. 4

    Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

  5. 5

    Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

  6. 6

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  7. 7

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  8. 8

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  9. 9

    Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

  10. 10

    Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Helsinkiläismies noukki purettavasta talosta likaisen taulun – taideasiantuntijan arvio loksautti leuat

  2. 2

    Maailman seksikkäimmäksi ylistetty naispoliisi julkaisee hekumallisia alusvaatekuvia: ”Miehet eivät vastustele pidätystä”

  3. 3

    Timo T.A. Mikkonen on kuollut

  4. 4

    Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

  5. 5

    Valkoinen talo julkaisi tiedotteen Barron Trumpiin, 10, liittyen – ”Arvostamme yhteistyötänne tässä asiassa”

  6. Näytä lisää