Henri, Henna, Heikki

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

WTC:n raunioiden ikoninen tähtilippu katosi vuosiksi – nyt mysteerin uskotaan ratkenneen

Yhdysvallat
Palomiesten salkoon nostaman tähtilipun uskotaan löytyneen toiselta puolelta maata. Lippu saa paikan WTC-museosta.
Amerikkalaiset rakastavat ja hehkuttavat historiallisia symboleitaan. Erityisen tunteikas on suhtautuminen syyskuun 2001 terrori-iskuihin liittyviin esineisiin, kuviin ja tapahtumiin.

Ensi sunnuntaina tulee kuluneeksi tasan 15 vuotta WTC-iskuista, jotka järisyttivät maailmaa. Torstaina New Yorkin WTC-muistomuseossa järjestetään tilaisuus, jossa yksi iskujen symboleista palaa kotiin.

Näin ainakin uskotaan, sillä WTC:n raunioilta mystisesti kadonnut Yhdysvaltain tähtilippu on mitä todennäköisimmin löytynyt. Se lahjoitetaan osaksi kaksoistornien paikalla olevan WTC-museon kokoelmia.

Vavahduttava lippukuva

Lipun tarina sai alkunsa ikoniseksi kutsutusta valokuvasta, jossa kolme palomiestä vetää tähtilippua salkoon World Trade Centerin raunioilla. Kuvan otti newjerseyläisen Record-lehden kuvaaja Thomas E. Franklin noin viiden aikaan iltapäivällä 11.9.2001. Matkustajakoneet olivat iskeytyneet kaksoistorneihin aamulla.

Mikäli twiitti ei näy, voit katsoa sen tästä.

Lippukuvan katsottiin symboloivan muun muassa valtavia uhrauksia ja vastarintaa, joka tuona päivänä alkoi nousta raunioiden katveesta. Kuvaa on usein verrattu toiseen ikoniseen lippukuvaan, jossa amerikkalaissotilaat pystyttävät tähtilippua Japanilta toisen maailmansodan loppuvaiheissa vallatulla Iwo Jimalla.

WTC:n tähtilippu oli lainattu Manhattanin rantaan ankkuroidulta Star of America -jahdilta, mutta se ei koskaan palautunut omistajilleen. Alkuperäinen lippu nimittäin katosi vain muutamia tunteja kuvan ottamisen jälkeen, ja se korvattiin toisella, suuremmalla lipulla. Vaihtuminen paljastui vasta vuonna 2002, kun väärä lippu oli jo ehtinyt liehua salossa muun muassa Yhdysvaltain sota-aluksilla Lähi-idässä.

Tuntematon palautti

Oikea lippu pysyi kateissa vuosikaudet, kunnes tarina sen katoamisesta kerrottiin History Channelin tv-dokumentissa lokakuussa 2014. Neljä päivää myöhemmin toisella puolella Pohjois-Amerikan mannerta tuntematon mies käveli paloasemalle Everettin kaupungissa Washingtonin osavaltiossa.

Palomiesten muistikuvan mukaan mies esittäytyi ”Brianiksi” ja ojensi palomiehille lipun, jonka hän uskoi olevan kyseinen kadonnut lippu. Hän kertoi saaneensa sen Yhdysvaltain merentutkimuslaitoksen työntekijältä, joka puolestaan oli saanut sen erään WTC-uhrin leskeltä. Sitten ”Brian” poistui paloasemalta ja katosi.

Palomiehet luovuttivat lipun poliisille, joka alkoi tutkia asiaa. Koska ”Brianin” jäljille ei päästy, lippu päätyi Washingtonin osavaltion rikosteknisen laboratorion tutkijalle Bill Schneckille. Tämä löysi lipusta hiukkasia, jotka olivat samanlaisia kuin WTC:n raunioilta iskujen jälkeen talteen kerätyt pöly-, lasi- muovi- ja metallihiukkaset.

– Niitä voisi kutsua kuin sormenjäljiksi, Schneck kuvaili New York Timesille.

Schneck pyysi ja sai myös korkearesoluutioisen version Franklinin valokuvasta. Hän havaitsi, että lipun nostoköydessä oli lukuisia yksityiskohtia, jotka täsmäsivät valokuvan kanssa. Myös Star of Americalla työskennellyt nainen tunnisti osia lipusta samanlaisiksi kuin jahdilta lainatussa lipussa.

Mikäli twiitti ei näy, voit katsoa sen tästä.

”Toivon symboli”

Vaikka sataprosenttista varmuutta ei ole, viranomaiset tekivät johtopäätöksen, että kyseessä oli alkuperäinen WTC-lippu, ja se palautettiin New Yorkiin Star of America -jahdin omistajalle Shirley B. Dreifusille. Tämä pitää lipun löytymistä hämmästyttävänä, mutta on pahoillaan, että hänen kaksi vuotta sitten kuollut aviomiehensä Spiros E. Kopelakis ei ole näkemässä tapausta.

– Hän kutsui sitä vuosisadan ikoniksi. Se oli ainoa toivon symboli sinä päivänä, Dreifus sanoi New York Timesille.

Dreifus ja lipusta korvauksen maksanut vakuutusyhtiö luovuttivat lipun WTC-museolle, jossa se asetetaan yleisön nähtäville.

Thomas Franklinin lippukuvasta julkaistiin myöhemmin postimerkki, ja sen pohjalta on tehty muun muassa 12-metrinen pronssinen muistomerkki surmansa saaneiden palomiesten muistolehtoon Marylandissa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Uusi linjaus vei keihäsmestari Ruuskaselta 24 000 euroa – ”Antti on erittäin ärtynyt”

    2. 2

      Taksikuski Heikki otti kyytiin rahattoman muistisairaan – kotoa löytyi salkku täynnä käteistä

    3. 3

      Tästä kirjeestä perintäyhtiö yritti veloittaa 397 euroa – ”Maan tapa”

    4. 4

      Äidin riipaiseva kertomus Sipoon Sanomissa poikansa kiusaamisesta: lyöty ja virtsattu päälle

    5. 5

      Me Naiset: Arki kaksosvauvojen kanssa kaatoi Erja Lyytisen 17 vuoden liiton – eivät noudattaneet kasvatusoppeja

    6. 6

      Me Naiset: Maria Veitolan unelma-asunto remontoitiin väärin – sairastelukierre ja jättimäinen lasku

    7. 7

      Veteraanit yrittivät auttaa Haapaveden kaksoissurman pariskuntaa – lannistivatko vaikeudet miehen?

    8. 8

      Martina Aitolehti Annalle: ”Stefan hyvittelee riitojamme rahalla – saan sen, mitä pyydän”

    9. 9

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    10. 10

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    11. Näytä lisää

      Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

    4. 4

      Yle paljasti jo: Autovero pois – ajoneuvo- ja polttoaineveroja lasketaan

    5. 5

      Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

    6. 6

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    7. 7

      Juopuneet suomalaiskaverukset lensivät ulos baarista juuri ennen ammuskelua – pelastuivat verilöylyltä

    8. 8

      Poliisi sai tuoreita vihjeitä sarjahukuttajasta – ”Etsintäkuulutettu on nähty aivan äsken”

    9. 9

      Miss Plus Size -kisan kurvikuningatar Marjaana, 34: Tällä hekumallisella kuvalla houkuttelin mieheni kiireesti kotiin iltariennoista

    10. 10

      Tällainen on Bernerin esitys: Autot halpenevat, ajaminen kallistuu, mustia laatikoita ei tule...

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    10. 10

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Uusi linjaus vei keihäsmestari Ruuskaselta 24 000 euroa – ”Antti on erittäin ärtynyt”

    2. 2

      Taksikuski Heikki otti kyytiin rahattoman muistisairaan – kotoa löytyi salkku täynnä käteistä

    3. 3

      Tästä kirjeestä perintäyhtiö yritti veloittaa 397 euroa – ”Maan tapa”

    4. 4

      Äidin riipaiseva kertomus Sipoon Sanomissa poikansa kiusaamisesta: lyöty ja virtsattu päälle

    5. 5

      Me Naiset: Arki kaksosvauvojen kanssa kaatoi Erja Lyytisen 17 vuoden liiton – eivät noudattaneet kasvatusoppeja

    6. Näytä lisää