Tuuli, Tuulia, Hilda

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Ihmepelastus: 16-vuotias putosi 23. kerroksesta Novosibirskissä – putosi taksin päälle ja selviytyi

Venäjä
Novosibirskissä 16-vuotias teinipoika koki ihmepelastuksen: syöksyttyään alas 23. kerroksesta hän osui kerrostalon viereen parkeratun taksiauton takapeltiin ja selvisi putouksesta.
Tapaturma vaati kuitenkin veronsa: pojalla on olkapään murtuma sekä ruhjevammat ja sisäelinten vammat. Lenta.ru-uutispalvelun mukaan paikallissairaalan teho-osastolla hoidossa oleva poika on kuitenkin tajuissaan ja hänen tilansa on vakaa.

Silminnäkijöiden mukaan teinipoika oli asunnossa yhdessä tyttöystävänsä kanssa. Ennen putoamista hän oli kiivennyt parvekkeen kaiteen yli ja istui sen päällä jonkun aikaa. Tilanne ei kuitenkaan herättänyt silminnäkijöissä huolta.

– Emme soittaneet mihinkään, täällä se on normaalia, naapuritalon asukas Ludmila Smirnova kertoi NTV-televisiokanavalle.

– Tiedämme, että nuoriso usein harrastaa tällaisia temppuja. Mutta sitten se poika ikään kuin vahingossa putosi. Rapusta ryntäsi kadulle tyttö ja piti sitten häntä kädestä, Smirnova lisää.

Pojan luokkakavereidensa mukaan kaikki tapahtui hänen ollessaan tyttöystävänsä kylässä. Luokkakaverit ovat myös kertoneet, että päihteillä tuskin on ollut osuutta tapahtumiin. Rikostutkintakomitean arvionsa mukaan poika halusi näyttää tyttöystävälle tempun, mutta luotti voimiinsa liikaa.

Novosibirskin rikostutkintakomitea on aloittanut tutkinnan tapahtuneesta.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

  2. 2

    Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 000 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Suomen ilmakehässä havaittiin mystistä radioaktiivista ainetta – STUK: ”Ei pitäisi olla ilmassa”

  5. 5

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  6. 6

    Norjan hiihtopomolta järjetön väite Johaugin dopingkäryn syystä – asiantuntijalta täystyrmäys

  7. 7

    Voimakas matalapaine lähestyy – luvassa lumisateita koko maahan

  8. 8

    ”Nettimajurit” huijasivat kolmea yli 50-vuotiasta naista Heinolassa – kaikki menettivät suuria summia

  9. 9

    Aavelaiva jumittui kylpylähotellin eteen Saimaalla

  10. 10

    Patrik Laineelle buuattiin Torontossa – ”Täällä ei ole hirveästi fanejani”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  2. 2

    Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

  3. 3

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  4. 4

    Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

  5. 5

    Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

  6. 6

    Rakastunut Olli Lindholm kertoo ensi kertaa: Tällainen on uusi naisystävä Eveliina, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

  7. 7

    Teinitytön murhasta epäilty vangittiin – näytti oikeussalissa keskisormea

  8. 8

    Kimmo, 47, heräsi yöllä karmeaan jysähdykseen – rekan lava syöksyi läpi talon seinästä: ”Ajattelin, että nyt sortuu torppa”

  9. 9

    Hurjat rakkauskilot: Vaimo jättää Askon WhatsApp-viestillä yhtäkkiä: ”Miksei soittanut ja kysynyt, voidaanko nähdä?”

  10. 10

    Cheyenne Järvinen avautuu vihdoin Janna Hurmerinnan ja Junon avioliiton tuhonneesta salasuhteesta – Juno kiitti kohukaunotarta jälkikäteen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

  2. 2

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  3. 3

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  4. 4

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  5. 5

    Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

  6. 6

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  7. 7

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  8. 8

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  9. 9

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  10. 10

    Vaikein kuva-arvoitus ikinä? 12 erikoisjoukkojen sotilasta on maastoutunut nerokkaasti tähän kuvaan – kuinka monta löydät?

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

  2. 2

    Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 000 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Suomen ilmakehässä havaittiin mystistä radioaktiivista ainetta – STUK: ”Ei pitäisi olla ilmassa”

  5. 5

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  6. Näytä lisää