Meri, Vellamo

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Maailmalla leviää hurja tarina lapsenlapsensa kanssa naimisiin menneestä floridalaismiehestä

Tarinan todenperäisyys on kyseenalaistettu sittemmin voimakkaasti.
Florida Sun Post -niminen lehti julkaisi 30. syyskuuta hurjan tarinan floridalaismiehestä, joka oli mennyt vahingossa naimisiin oman lapsenlapsensa kanssa. Jutun mukaan 68-vuotias mies ja hänen 24-vuotias vaimonsa olivat olleet naimisissa vasta kolme kuukautta, kun asian laita selvisi heille miehen valokuva-albumin kuvista. Tarinan mukaan albumissa oli kuvia 68-vuotiaan ensimmäisen avioliiton lapsista, joista yksi oli 24-vuotiaan morsiamen isä.

Uskomattomasta tarinasta uutisoivat maailmalla muun muassa New York Post, The Independent ja The Sun. Tapauksesta uutisoi keskiviikkona myös Ilta-Sanomat.

Tarinan ja sen lähteen todenperäisyys on sittemmin kyseenalaistettu voimakkaasti. Florida Sun Post -lehden verkkosivu vaikuttaa olevan luodun vain muutama päivä sitten, huomauttaa Mashable-sivusto. Eli samoihin aikoihin kuin itse uutinen lapsenlapsensa kanssa naimisiin menneestä isoisästä.

Laajalle levinnyttä avioliittojuttua ei löydy lehden verkkosivuilta, vaan siihen pääsee käsiksi vain suoran linkin kautta. Juttu vaikuttaa olevan myös ainoa maksumuurin ulkopuolella oleva artikkeli.

Lisäksi Florida Sun Post -sivusto vaikuttaa paitsi epäaidolta myös siltä, että sen on mahdollisesti suunniteltu muuttuvan viraalihitiksi. Sivusto on täynnä sponsoroituja linkkejä, jotka tuottavat rahaa, kun niitä näytetään suosituilla sivustoilla. Kyseinen artikkeli lapsenlapsensa kanssa naimisiin menneestä floridalaismiljonääristä levisi alkuviikolla kovaan tahtiin ympäri maailmaa.

Juttua muokattu kello 17:20 kun tarinan todenperäisyys osoittautui kyseenalaiseksi.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  2. 2

    Tankkausetiketti puhuttaa autoilijoita – pitääkö auto siirtää vai seisottaa ennen maksamista?

  3. 3

    Patrik Laine sensaatiomaisessa vauhdissa – katkeaako 10 vuoden putki?

  4. 4

    Linnan vanhin juhlija Johannes, 103, väijyi talvisodassa yksin vihollista 40 asteen pakkasessa: ”Yksi ammus meni läheltä korvaa”

  5. 5

    MTV:n teiniäiti poseerasi uhkeana uusissa kalenterikuvissa – muistatko vielä kohut? Tienasi 1,5 miljoonaa seksivideolla vuonna 2013

  6. 6

    Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

  7. 7

    Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

  8. 8

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  9. 9

    Amin Asikainen ja Paratiisihotellista tuttu Nadia odottavat lasta – salasivat asian aluksi: ”Alkuraskaus ei ole ollut mutkaton”

  10. 10

    Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  2. 2

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  3. 3

    Sampsa muutti perheensä Espanjaan – arki iski pian päin kasvoja: Asunto homeessa, sähkölasku 400 €/kk

  4. 4

    Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

  5. 5

    Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

  6. 6

    Saara Aallon lauantain X Factor -kappaleet julki – esittää semifinaalissa kaksi jättihittiä

  7. 7

    Laine ja McDavid ottivat tulisesti yhteen – ”Piti näyttää kaapin paikka”

  8. 8

    Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

  9. 9

    Testaa, miten sinkku olet!

  10. 10

    Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  6. 6

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  7. 7

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  8. 8

    Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

  9. 9

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  10. 10

    Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  2. 2

    Tankkausetiketti puhuttaa autoilijoita – pitääkö auto siirtää vai seisottaa ennen maksamista?

  3. 3

    Patrik Laine sensaatiomaisessa vauhdissa – katkeaako 10 vuoden putki?

  4. 4

    Linnan vanhin juhlija Johannes, 103, väijyi talvisodassa yksin vihollista 40 asteen pakkasessa: ”Yksi ammus meni läheltä korvaa”

  5. 5

    MTV:n teiniäiti poseerasi uhkeana uusissa kalenterikuvissa – muistatko vielä kohut? Tienasi 1,5 miljoonaa seksivideolla vuonna 2013

  6. Näytä lisää