Anna, Anne, Anu

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Turkissa tuhoisa pommi-isku – Pääministeri: ainakin 8 kuollut ja sata loukkaantunut

Räjähdys tapahtui vain tunteja sen jälkeen, kun Turkin poliisi oli pidättänyt kurdipuolueen johtohahmoja.
Turkin perjantaiaamuisessa pommi-iskussa kuolleiden lukumäärä on noussut kahdeksaan, sanoo maan pääministeri Binali Yildirim. Loukkaantuneita on yli sata. Uutistoimisto AP:n mukaan yksi hyökkääjistä on kuollut.

Isku tehtiin Turkin kaakkoisosassa sijaitsevassa Diyarbakirissa, joka on maan kurdiväestön keskus. Viranomaiset syyttävät iskusta Kurdistanin työväenpuoluetta PKK:ta.

Räjähdys poliisitalon lähellä tapahtui vain tunteja sen jälkeen, kun Turkin poliisi pidätti kaksi kurdimyönteisen Kansan demokraattisen puolueen (HDP) johtohahmoa ja lukuisia puolueen kansanedustajia isossa ratsiassa.

Selahattin Demirtas pidätettiin hänen kotonaan Kaakkois-Turkissa Diyarbakirin kaupungissa. Toinen johtaja Figen Yuksekdag pidätettiin Ankarassa, kertovat Hurriyet-sanomalehti ja NTV-televisiokanava.

Poliisin tekemät pidätykset olivat osa isoa HDP:n vastaista operaatiota. Televisiokanava NTV:n mukaan kaksikkoa syytettiin PKK:n propagandan levittämisestä.

Pidätykset liittyvät poikkeustilaan

Uutistoimisto AFP:n mukaan pidätykset liittyvät Turkissa jatkettuun poikkeustilaan. Turkki ilmoitti lokakuun alussa, että heinäkuun vallankaappausyrityksen jälkeen julistettua poikkeustilaa jatketaan kolmella kuukaudella. Maassa on pidätetty yli 32000 ihmistä kaappausyrityksen jälkeen. Kymmeniätuhansia tuomareita, opettajia, sotilaita ja virkamiehiä on pantu viralta kaappausyrityksen seurauksena.

Jännitteet ovat kiristyneet kurdien hallitsemassa Kaakkois-Turkissa sen jälkeen, kun PKK:n ja Turkin välinen tulitauko mureni viime vuoden heinäkuussa. Taisteluissa ja iskuissa on sen jälkeen uutistoimisto Anadolun mukaan kuollut yli 600 turkkilaissotilasta ja yli 7000 PKK:n taistelijaa.

Lokakuun alussa Turkin kaakkoisosassa ainakin 18 sotilasta kuoli pommi-iskussa, josta Turkin viranomaiset syyttivät PKK:ta.

Iskussa haavoittui Anadolun mukaan 26 ihmistä, joista kuusitoista on siviilejä.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

  2. 2

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  3. 3

    Simpanssinaamainen kaahari piinasi poliisia Ruotsissa

  4. 4

    Vuoden oudoin oikeusjuttu? Moderni perhe -tähden Sofia Vergaran omat hedelmöittyneet IVF-alkiot haastoivat tämän oikeuteen

  5. 5

    Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

  6. 6

    Viestintäministeri Anne Berner, onko postin perustehtävä uhattuna? ”Postin on vastattava vahingosta”

  7. 7

    Lehti: Tukholman poliisin pikkujoulut riistäytyivät käsistä – ulostetta lavuaarissa, käytettyjä kondomeja pöydällä...

  8. 8

    Riistakamera nappasi kuvan harvinaisesta vieraasta sotilastukikohdassa Arizonassa

  9. 9

    Näin ylivoimainen Hannu Manninen oli avauskilpailussaan – sai heti mieluisan palkinnon

  10. 10

    Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  2. 2

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  3. 3

    Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

  4. 4

    Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

  5. 5

    Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

  6. 6

    Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

  7. 7

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  8. 8

    Brittimedia: Saara Aalto laulaa finaalissa kaikkien aikojen Queen-klassikon yhdessä supertähti Adam Lambertin kanssa

  9. 9

    Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

  10. 10

    Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  4. 4

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  5. 5

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  6. 6

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  7. 7

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  8. 8

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  9. 9

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  10. 10

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

  2. 2

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  3. 3

    Simpanssinaamainen kaahari piinasi poliisia Ruotsissa

  4. 4

    Vuoden oudoin oikeusjuttu? Moderni perhe -tähden Sofia Vergaran omat hedelmöittyneet IVF-alkiot haastoivat tämän oikeuteen

  5. 5

    Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

  6. Näytä lisää