Toni, Anton, Antto

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Piinaa matkalla Pakistaniin: lentokoneen vessat tukkeutuivat ”jostakin kiinteästä”

Torontosta Pakistaniin matkalla ollut lentokone joutui laskeutumaan Manchesterin lentokentälle erikoisesta syystä.
The Pakistan International Airlines -lentoyhtiön Boeing 777-200-matkustajakone myöhästyi viisi tuntia aikataulustaan koneen jouduttua tekemään ylimääräisen pysähdyksen Manchesterin lentokentällä. Asiasta kertoo Daily Mail.

Matkustamohenkilökunnan mukaan joku matkustajista oli heittänyt WC-pönttöön ”jotain kiinteää”, minkä vuoksi kaikki vessat menivät tukkoon.

Vika havaittiin Pohjanmeren yläpuolella noin 300 kilometriä Manchesterin kaupungista. Koska tilannetta ei saatu korjattua ilmasta käsin, ainoa vaihtoehto oli ylimääräinen laskeutuminen Manchesterin lentokentälle.

Viivästys ei Daily Mailin mukaan sujunut pelkästään hyvässä hengessä. Myöhästyminen aiheutti närkästystä matkustajien keskuudessa. Myös The Pakistan International Airlinesin toimitusjohtaja Muhammad Azam Saigol ilmaisi paheksuntansa.

– Olen sitä mieltä, että matkustajien tulee noudattaa ja tutustua tarkoin WC-tiloissa oleviin varoitusmerkkeihin, Saigol kommentoi antamassaan lausunnossa.

Lentoyhtiön mukaan yhden WC:n tukkiminen riitti saattamaan kaikki WC:t epäkuntoon yhteisen viemärijärjestelmän vuoksi.

– Ottaen huomioon matkustajien mukavuuden, lento on ohjattu Manchesteriin, jossa WC-tilat huolletaan ennen matkan jatkumista. Matkustajille viivästymisestä aiheutuva haitta on valitettavaa, PIA kommentoi Twitterin välityksellä.

Daily Mailin mukaan koneelta vei noin tunnin päästä Manchesteriin vian havaitsemisen jälkeen. Pysähdys Manchesterissä kesti puolestaan kolme tuntia. Lopulta kone pääsi määränpäähänsä Lahoren kaupunkiin Pakistaniin viisi tuntia aikataulusta jäljessä.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

  2. 2

    Taksikuski vei asiakkaan unohtaman salkun Pasilan poliisiasemalle: 20 000 euroa ja timantti – jää ilman 2000 euron löytöpalkkiota

  3. 3

    Yle: Pasilan toimituksen vesijohtoveteen pääsi 500 litraa myrkyllistä kemikaalia

  4. 4

    Nanna Karalahti todella huimassa halkiossa Urheilugaalassa – Jere vihjaili mahdollisesta perheenlisäyksestä

  5. 5

    Tapio Suominen esitteli naisystävänsä julkisesti ensi kertaa – tässä on kuvankaunis Evelin

  6. 6

    Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

  7. 7

    Miten Valtteri Bottaksen ja Lewis Hamiltonin yhteistyö sujuu? Hamiltonin entinen tallikaveri Heikki Kovalainen kertoi mielipiteensä

  8. 8

    Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

  9. 9

    Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

  10. 10

    Näin Nico Rosberg kommentoi Bottaksen valintaa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  2. 2

    Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

  3. 3

    Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

  4. 4

    Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

  5. 5

    Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

  6. 6

    Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

  7. 7

    Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

  8. 8

    Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

  9. 9

    Presidentti Tarja Halonen antoi Suomen korkeimpia kunniamerkkejä tyranneille

  10. 10

    Useat partiot etsivät vankilaan tuomittua sarjahukuttajaa – ”ei ollut kotonaan”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

  2. 2

    Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

  3. 3

    Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

  4. 4

    Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

  5. 5

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  6. 6

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  7. 7

    Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

  8. 8

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  9. 9

    Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

  10. 10

    Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

  2. 2

    Taksikuski vei asiakkaan unohtaman salkun Pasilan poliisiasemalle: 20 000 euroa ja timantti – jää ilman 2000 euron löytöpalkkiota

  3. 3

    Yle: Pasilan toimituksen vesijohtoveteen pääsi 500 litraa myrkyllistä kemikaalia

  4. 4

    Nanna Karalahti todella huimassa halkiossa Urheilugaalassa – Jere vihjaili mahdollisesta perheenlisäyksestä

  5. 5

    Tapio Suominen esitteli naisystävänsä julkisesti ensi kertaa – tässä on kuvankaunis Evelin

  6. Näytä lisää