Matti, Matias

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Maailman vanhin ihminen täyttää tänään 117 vuotta – Emma on tiettävästi viimeinen 1800-luvulla syntynyt elossa

Emma Morano on yksineläjä, joka teki elämäntyönsä juuttisäkkitehtaassa.
Italialainen Emma Morano on tiettävästi maailman vanhin ihminen. Hän täyttää tänään 117 vuotta.

Morano syntyi 29. marraskuuta 1899. Guardianin mukaan hän on tiettävästi ainoa 1800-luvulla syntynyt ihminen, joka on yhä elossa.

Toissa vuosisadalla syntyneen Moranon pitkän iän salaisuus on kintaalla viittaaminen terveyssuosituksille.

– Syön kaksi kananmunaa päivässä ja siinä se. Ja keksejä. Mutta en syö paljon, koska minulla ei ole hampaita, Morano kertoi lokakuussa antamassaan haastattelussa.

Kahdeksanlapsisen perheen viimeinen vesa asuu Pohjois-Italian Verbaniassa. Jälkikasvua ei ole: Morano jätti väkivaltaisen miehensä jo vuonna 1938, pian poikalapsensa kätkytkuoleman jälkeen. Hän teki elämäntyönsä juuttisäkkitehtaassa.

Hoitaja vasta viime vuonna

Morano on lähes kuuro ja sokea, mutta pää toimii yhä. Hän asui pienessä asunnossaan yksin vielä viime vuoteen saakka, mutta nyt vuoteen omana suurimman osan ajastaan viettävä nainen tarvitsee avustajaa. Sukulaiset auttoivat ennen tätä.

Syntymäpäiville on Morenon mukaan saapumassa toimittajia, sukulaisia ja Verbanian pormestari. Kakkua Morano ei välttämättä aio juhlapäivänään syödä.

– Viimeksi söin vähän, mutta sen jälkeen minulle tuli vähän paha olo, Morano muistelee 116-vuotissyntymäpäiviään.

– Ihmiset tulevat, vaikka en kutsu heitä. Amerikasta, Sveitsistä, Itävallasta, Torinosta, Milanosta... He tulevat kaikkialta katsomaan minua.

Moranon kunniaksi Verbaniassa nähdään muun muassa teatteriesitys, jossa kuullaan musiikkia kolmelta vuosisadalta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

    2. 2

      Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

    3. 3

      Viisuvoittaja Loreenin räväkkä esitys varasti huomion – rinta lipui ulos topista: ”Miksi naiset eivät saisi olla puolialastomana?”

    4. 4

      Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

    5. 5

      Tässä on Eurojackpotin oikea rivi – täyspotti nousee 23 miljoonaan euroon

    6. 6

      Jannan raskaus päättyi kaksi vuotta sitten suunnattomaan suruun – julkaisi liikuttavan kuvan: ”Sanoin äidilleni, että vauva ei liiku”

    7. 7

      Tuulikone teki tepposet ruotsalaiselle laulajakaunottarelle – paljasti intiimialueensa viisulavalla: ”Pöksysokki”

    8. 8

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    9. 9

      Lennun voittokulku Yhdysvalloissa jatkuu: Jimmy Fallon matki Niinistön koiran legendaarista virnistystä, yleisö villiintyi

    10. 10

      Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    2. 2

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    3. 3

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    4. 4

      Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

    5. 5

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    6. 6

      Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

    7. 7

      ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

    8. 8

      Hengenvaarallinen villitys leviää nuorten keskuudessa ja herättää huolta: ”Halikuva muuttuu nopeasti tragediaksi”

    9. 9

      Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – rekat poikittain tiellä, mukana myös henkilöautoja

    10. 10

      Venezuelan kohuhiihtäjältä yllätys: lahjoittaa isot palkintosekit kahdelle suomalaisurheilijalle!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

    2. 2

      Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

    3. 3

      Viisuvoittaja Loreenin räväkkä esitys varasti huomion – rinta lipui ulos topista: ”Miksi naiset eivät saisi olla puolialastomana?”

    4. 4

      Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

    5. 5

      Tässä on Eurojackpotin oikea rivi – täyspotti nousee 23 miljoonaan euroon

    6. Näytä lisää