Tuleva aviopari päätyi yhdessä kuvaan 15 vuotta ennen kuin he tapasivat - katso kuva

Julkaistu: 10.02.2012 08:46, päivitetty: 10.02.2012 14:45

Kohtalolla lienee ollut näppinsä kameran laukaisimella amerikkalaisten Alex ja Donna Voutsinasin rakkaustarinassa.

Maailma on joskus niin pieni, että se mahtuu yhteen valokuvaan. Sen sai todeta amerikkalainen aviopari Alex ja Donna Voutsinas.

Kolmekymmentä vuotta sitten Alex asui Kanadassa ja Donna Yhdysvalloissa. Miljoonien muiden pohjoisamerikkalaisten lasten tapaan, hekin pääsivät silloin tällöin käymään Walt Disney World -huvipuistossa. Kohtalolla lienee ollut näppinsä pelissä. Eräänä päivänä ennen kahdeksan vuotta sitten vietettyjä häitään pariskunta löysi valokuvan, jossa he olivat molemmat.

Kuvassa 5-vuotias Donna poseeraa kameralle Disney-hahmo Kapteeni Koukun apurin Simon seurassa - ja taustalla isä työntää rattaissa 3-vuotiasta Alexia.

-Oli aivan mieletöntä, kun tajusimme. Sain kylmiä väreitä, kertoo nyt 34-vuoden kypsään ikään ehtinyt Alex Voutsinas The Star -lehdelle kotonaan Floridassa.

-Se ei voinut olla sattumaa, se oli kohtalo.

Pariskunta on vakuuttunut siitä, että he todella ovat samassa, vuonna 1980 otetussa kuvassa. He ovat käyneet läpi myös Alexin perheen valokuvia, jotka on otettu samaiselta huvipuistoretkeltä ja, kuinka ollakaan, Alexin isällä on niissä täysin samanlaiset vaatteet kuin taustalla pientä poikaa rattaissa työntävällä miehellä. Myös Alexin vaatteet täsmäsivät.

Nyt kopio kohtalon osoittamasta valokuvasta riippuu pariskunnan Boynton Beachillä Floridassa sijaitsevan kodin seinällä. Alkuperäinen on varmassa tallessa anoppilassa. 

Pariskunta tapasi 15 vuotta sitten, kun he molemmat työskentelivät samassa hotellissa New Yorkin Long Islandilla. Pariskunta seurusteli kuusi vuotta ennen naimisiin menemistä. Nyt Alex ja Donna asuvat jälleen Floridassa ja ovat kolmen pojan vanhempia. Pariskunta kertoo vievänsä lapsiaan usein, minnepä muualle kuin, Disney Worldiin.

Katso kuva ja alkuperäinen juttu The Star -lehden verkkosivuilla.
Aihe:  Kreisit

Kommentit

Kirjoita kommentti
TEKSTIKOKO: A A A

Tarkista! Vastaanottajan osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Tarkista! Lähettäjän nimi puuttuu!

Tarkista! Lähettäjän osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Viesti lähetettiin onnistuneesti!

Kuvat

Ulkomaat: Uutiset aikajärjestyksessä

Kaikki uutiset aikajärjestyksessä