MAINOS

MAINOS

Vaihdatko lakanat kerran viikossa? Tästä syystä kannattaisi!

ILMOITUS Ahkeralla siivouksella ja makuuhuoneen hygieniasta huolehtimalla allergikko voi lievittää merkittävästi jokakeväistä tuskaansa.
Kevät on tunnetusti allergikoille vuoden tuskaisinta aikaa. Jopa miljoona suomalaista kärsii siitepölyallergiasta. Lisäksi ilmassa leijuu runsaasti katupölyä ja muita pienhiukkasia. Kaikki nämä aiheuttavat ikäviä allergiaoireita, kuten tukkoisuutta, allergista nuhaa, silmien punoitusta ja väsymystä.

Allergiaoireet ovat kiusallisia ja tekevät pahimmillaan päivien lisäksi myös öistä painajaismaisia. Nukkumisesta ei tule mitään, kun henki ei kulje ja aivastuttaa. Allergia voi johtua yksistään sänkyyn pesiytyneistä pölypunkeista, mutta useimmiten kyseessä on huone-, eläin-, ja siitepölyn yhtälö, jotka kaikki edesauttavat toisiaan.

Katse kohti makuuhuonetta

Oireiden lievittämiseksi allergikon kannattaa aloittaa siivous makuuhuoneesta ja kiinnittää huomiota erityisesti sänkyyn. Ahkeralla siivoamisella voi nimittäin vähentää yliherkkyysoireita merkittävästi sekä estää allergiaa aiheuttavan lian ja pölypunkkien kerääntymisen vuoteeseen.

Imurointi on tehokas tapa vähentää siitepölyn ja pienhiukkasten määrää kotona – ja myös sängyssä. Sänky on hyvä imuroida säännöllisin väliajoin aivan samalla tavalla kuin muukin koti. Imurin valinnassa kannattaa kiinnittää erityistä huomiota suodattimeen. Laadukkaat imurit suodattavat imurista poistuvan ilman lähes 100-prosenttisesti, jolloin hiukkaset eivät pääse palaamaan huoneilmaan.

Hiukkasten määrää huoneilmassa voi vähentää myös ilmanpuhdistimella. Se on monelle allergiselle hyvä hankinta, sillä puhtaassa makuuhuoneessa on helpompi hengittää ja raikas ilma edesauttaa hyvää unta. Hyvä hankinta on esimerkiksi Electroluxin EAP150-ilmanpuhdistin, joka poistaa ilmasta hiukkasia ja hajuja sekä estää mikrobikasvua esisuodattimessa.

Lakanat pyykkiin vähintään kerran viikossa

Jos lakanoiden vaihtoa ja sängyn siivousta laiminlyödään, pääsee hometta, pölypunkkeja ja muita epäpuhtauksia kertymään vuoteeseen. Allergisen kannattaakin muistaa vaihtaa lakanat tarpeeksi useasti, vähintään kerran viikossa.

Pyyhkeet ja lakanat tulisi pestä 60 asteessa pölypunkkien ja muiden epäpuhtauksien eliminoimiseksi. Tyynyt on hyvä pestä kerran kuussa ja täkki pari kertaa vuodessa. Myös petauspatjan kankaat kannattaa pestä silloin tällöin.

Siitepölyaikana on hyvä muistaa, ettei vuodevaatteita kannata tuulettaa tai kuivattaa ulkoilmassa. Tällöin pöly kulkeutuu niiden mukana sisälle ja sänkyyn saakka.

Ennen nukkumaanmenoa makuuhuone on hyvä tuulettaa, mutta ikkunoihin kannattaa asentaa pölysuojain, joka estää siite- ja katupölyn kulkeutumisen sisälle asti. Jos siitepölysuojainta ei ole, tulisi huolehtia siitä, että sänky on pedattuna ikkunoiden ollessa auki. Näin epäpuhtaudet eivät kulkeudu ainakaan suoraan lakanoihin.

Koska pesit viimeksi petauspatjan?

Huomio kannattaa kiinnittää myös petauspatjaan. Sen valinnassa olennaista on materiaali. Esimerkiksi Air-o-bed-petauspatja on huomattavasti ilmavampi kuin tavalliset petauspatjat. Laadukas materiaali estää tehokkaasti lämmön ja kosteuden muodostumisen.

Vuoteen puhtaanapitoa voidaan helpottaa myös SteadyBody-petauspatjan suojalla. Nimensä mukaisesti se suojaa petauspatjaa ja pidentää näin petauspatjan käyttöikää. Suoja on helppo pestä aina lakananvaihdon yhteydessä.

Kosteus pois vuoteesta

Ihminen hikoilee noin litran verran yössä, ja osa tästä kosteudesta imeytyy vuodevaatteisiin. Ennen kuin sängyn petaa aamulla, tulisi sen antaa jäähtyä ja kuivua. Myös huoneilman kosteuteen kannattaa kiinnittää huomiota, sillä tyynyissä voi alkaa jopa kasvaa hometta, jos huoneilma on liian kostea ja lämmin. Makuuhuoneen ilmankosteus tulisi pitää 30-40 %:ssa ja lämpötila 20-22 asteessa.

Makuuhuoneen lisäksi myös muun kodin säännöllinen siivous ja pölyjen pyyhintä lievittää allergiaoireita. Esimerkiksi lemmikkien ja tekstiilien mukana sisälle kulkeutuvat allergeenit voivat säilyttää allergisuutensa jopa vuoden, joten ahkera siivous on oireiden välttämiseksi välttämätöntä

Lähteet:

Apua allergiaoireisiin

Allergikkojen piinaviikot alkamassa – oireita voi yrittää hillitä vaikka hunajalla tai siivouksella (HS.fi)

Likainen sänky voi viedä työtehosi

Ota kantaa

Vaihdatko lakanat vähintään kerran viikossa?

Kyllä 25% En 75%
Ääniä yhteensä 7041
MAINOS
Lue myös:

MAINOS