Sebastian

Urheilu

Valikko

Urheilu

Carlströmillä mahdollisuuksia Amstel-ajossa

Suomen maantiepyöräilyn ykkösnimi Kjell Carlström on nauttinut uransa parhaasta alkukaudesta tänä vuonna. Pariisi-Nizzassa otetun historiallisen etappivoiton ohella mies on ajanut hienosti muissakin talven ja alkukevään koitoksissa.

Seuraavaksi edessä on sunnuntaina Hollannissa poljettava ProTour-sarja kisa Amstel Gold Race, johon Carlström lähtee itseluottamuksella. Nyt olisi jälleen mahdollisuuksia hyviin sijoihin ja kovien päänahkojen keräämiseen.

- Tänä vuonna meillä on periaatteessa paperilla vähän heikompi joukkue kuin normaalisti johtuen tiettyjen ajajien ohjelmista ja loukkaantumisista. Tämän takia minulle suodaan vapaammat kädet ja jos minulla on hyvä päivä, jaan Michael Albasinin kanssa Amstelissa kapteenin roolin, Carlström kertoo ennakkonäkymistä 257 kilometrin mittaiseen kisaan.

Kapteenina oleminen tietäisi sitä, että muu joukkue pyrkisi mahdollisimman paljon tekemään työtä Carlströmin (ja sveitsiläisen Albasinin) eteen kisan aikana. Vapaat kädet taas soisivat saumaa irtiottoyrityksiin. Normaalisti apumiehenä polkeva Carlström on siis selkeästi saanut "ylennystä" italialaisen Liquigas-tallinsa nokkimisjärjestyksessä, eikä ihme viime aikojen vireen myötä. Pieni kevätflunssa toki hieman kaivertaa.

- Kunto näyttää olevan kohdallaan, mutta pienimuotoinen flunssa iski (viimeviikkoisen) Baskimaan ympäriajon jälkeen. Toivottavasti ehdin sunnuntaiksi toipua kunnolla siitä. Odotukset ovat tietysti korkealla, mutta kuin on kyseessä yhden päivän kisa, kaiken pitäisi toimia sataprosenttisesti juuri sinä päivänä, porvoolainen miettii.

- Reitti ei ole ollenkaan helppo, ei fyysisesti eikä henkisesti johtuen monista nyppylöistä ja mutkikkaista teistä. Reitin pitäisi sopia hyvin minulle ainakin kokemuksieni puolesta. Tykkään tosi paljon kisasta ja tämän takia toivon parasta, mies päättää.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

  2. 2

    Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

  3. 3

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  4. 4

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  5. 5

    Ex-mies haukkui lihavaksi – nainen laihdutti 65 kiloa: Ihastuttaa nyt tuhansia Instagramissa poseeraamalla kuin fitnessjumalatar

  6. 6

    Hampaiden paikkaaminen pian historiaa? Brittitutkimus: Alzheimer-lääke saa reiät kasvamaan umpeen

  7. 7

    Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

  8. 8

    Trumpin valtakausi alkaa tänään – näin se vaikuttaa ympäri maapalloa

  9. 9

    Naisen tappanut Melrose Place -tähti ensimmäisessä haastattelussa tuomionsa jälkeen – avautuu vankilan kauhuista

  10. 10

    Ovatko käsivartesi täynnä pieniä punaisia pilkkuja? Tästä on kyse – ja näin hoidat vaivan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

  3. 3

    Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

  4. 4

    Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

  5. 5

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  6. 6

    Reino Nordin kärysi poliisille huumeista, 3 epäiltyä rikosnimikettä – ”Pahoittelen perheelle aiheutettua häpeää”

  7. 7

    Vuoden 2000 Renault Meganella ajava työtön Tommi, 36, kauhistui Bernerin suunnitelmasta: Valittava joko auto tai ruoka

  8. 8

    Taksikuski Heikki otti kyytiin rahattoman muistisairaan – kotoa löytyi salkku täynnä käteistä

  9. 9

    Trafi julkaisi laskurin: Näin liikenneuudistus vaikuttaa sinuun – osaisitko vastata kaikkiin kysymyksiin lonkalta?

  10. 10

    Ministeriö laski: Näin Bernerin suunnitelma vaikuttaisi eri ihmisiin – jopa 1000 euron lisäkulut

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

  2. 2

    Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

  3. 3

    Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

  4. 4

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  5. 5

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  6. 6

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  7. 7

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  8. 8

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  9. 9

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  10. 10

    Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

  2. 2

    Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

  3. 3

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  4. 4

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  5. 5

    Ex-mies haukkui lihavaksi – nainen laihdutti 65 kiloa: Ihastuttaa nyt tuhansia Instagramissa poseeraamalla kuin fitnessjumalatar

  6. Näytä lisää