Tatu, Daniel, Taneli

Urheilu

Valikko

Urheilu

Kimi Räikkösen polvi leikattiin

Parhaillaan Suomessa lomaileva Kimi Räikkönen kulkee kyynärsauvoilla. F1-kuljettajan henkilääkäri Aki Hintsa operoi Räikkösen vasemman polven kierukan tähystysleikkauksella viime viikolla.

Räikkönen joutuu käyttämään kyynärsauvoja vielä muutaman päivän.

Kyynärsauvat eivät estäneet Räikköstä järjestämästä torstaina vaimolleen Jenni Dahlman-Räikköselle syntymäpäiväjuhlia. Räikkönen oli varannut helsinkiläisravintola Viasta kabinetin, jossa 24 vuotta täyttänyt Jenni ja Kimi tarjosivat ystävilleen hyvän illallisen, joka huipentui suureen kermakakkuun.

Sen verran kyynärsauvat Kimin menoa hidastivat, että hän vain tyytyi katselemaan muiden juhlintaa eikä edes skoolannut vettä väkevämmällä juomalla.

Räikkösellä on nyt ennätyspitkä loma kilpa-ajosta, joten hän ehtii kuntouttaa polveaan kaikessa rauhassa. F1-kausi päättyi 16. lokakuuta Kiinassa, ja seuraavan kerran Räikkönen ajaa formula ykkösellä vasta tammikuussa. Uusi formulakausi käynnistyy Bahrainissa 12. maaliskuuta 2006.

Formula 1 -autolla ajaminen on rankkaa touhua, jossa kroppa joutuu koetukselle. Räikkönen on ollut aiemminkin remontissa formulakauden päätteeksi. Hänen oikeasta ranteestaan korjattiin jännevamma leikkauksella marraskuussa 2003. Samassa leikkauksessa ranteesta poistettiin kovettuma.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

  2. 2

    Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

  3. 3

    Saara Aalto varmisti finaalikappaleensa – esittää tuomarit hurmanneen hyvin vaikean kappaleen

  4. 4

    Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

  5. 5

    Saara Aalto meikissä hetki ennen finaalia – Honey G paljasti kulissien takaisella videolla kasvonsa

  6. 6

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  7. 7

    Saaran Suomi-vierailu näyttävästi esillä X Factorissa – tuomarit ällistyivät suomalaisfaneista

  8. 8

    Ainakin 13 kuollut Istanbulin räjähdyksissä – Erdogan: ”Kansalaisiamme vastaan on tehty terrori-isku”

  9. 9

    Britit varmoja Saaran voitosta – ”Saara on tehnyt täyskäännöksen ja vahvistunut vahvistumistaan”

  10. 10

    Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  2. 2

    Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

  3. 3

    Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

  4. 4

    Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

  5. 5

    Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

  6. 6

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto kisaa X Factorin voitosta! ”Olen niin kiitollinen”

  7. 7

    Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

  8. 8

    Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

  9. 9

    Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

  10. 10

    Filippiiniläinen pikaruokalatyöntekijä on kuuluisan kaunottaren kaksoisolento – salaa napatusta kuvasta tuli nettihitti, jopa itse näyttelijä huomioi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  3. 3

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  4. 4

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  5. 5

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  6. 6

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  7. 7

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  8. 8

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  9. 9

    Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

  10. 10

    Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

  2. 2

    Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

  3. 3

    Saara Aalto varmisti finaalikappaleensa – esittää tuomarit hurmanneen hyvin vaikean kappaleen

  4. 4

    Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

  5. 5

    Saara Aalto meikissä hetki ennen finaalia – Honey G paljasti kulissien takaisella videolla kasvonsa

  6. Näytä lisää