Keijo

Urheilu

Valikko

Urheilu

Mika Poutalalta alias Plasticilta soololevy

Pikaluistelija Mika Poutalan kausi on vasta aluillaan. Silti hän on jo saavuttanut yhden unelmistaan: rap-artisti Plasticinakin tunnetun pikakiiturin ensimmäinen soololevy Matkalla kohti... julkaistaan ensi maanantaina.

- Niin kauan kuin olen räpännyt, olen halunnut tehdä oman levyn. Bändin kanssa pitää tehdä kompromisseja. Nyt minulla on levyllinen aikaa sanoa mitä haluan, Poutala kertoo tyytyväisenä.

Avoimesti uskonnollinen Poutala on kuulunut bändiin J-Posse jo neljän vuoden ajan. Bändin musiikkityylinä on gospelvaikutteinen kristillinen rap. Plasticin tuore sooloalbumi ei artistin omien sanojen mukaan ole vahvasta sanomastaan huolimatta kristillinen levy.

- Haluan tuoda ihmisille iloa ja saada heidät tajuamaan, että jokainen on tärkeä, vaikka muut eivät sitä aina näyttäisikään. Levy ei ole ihan perus suomirappia, enemmänkin rohkaisevaa, kannustavaa ja iloista musiikkia, Poutala kuvailee esikoistaan.

Biisien sanat ovat syntyneet Plasticin omasta kynästä pitkillä pikaluistelukisareissuilla. Torinon olympialaisissa nyt ilmestyvän soololevyn ensimmäinen sinkkulohkaisu, Me tultiin voittamaan, valittiin Suomen viralliseksi kisakappaleeksikin.

Poutalan mielestä äkkiseltään erikoiselta tuntuva yhdistelmä, pikaluistelija-rap-artisti-kristitty, ei aiheuta hankaluuksia.

- Omat elämänarvoni ovat järjestyksessä, ja olen aina ollut uskostani avoin. Siksi eri roolit on helppo sovittaa yhteen.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Rakastunut Olli Lindholm kertoo ensi kertaa: Tällainen on uusi naisystävä Eveliina, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

  2. 2

    Hurjat rakkauskilot: Vaimo jättää Askon WhatsApp-viestillä yhtäkkiä: ”Miksei soittanut ja kysynyt, voidaanko nähdä?”

  3. 3

    Tyttöystävänsä kuolemasta epäilty nuorukainen sai ensimmäisen rikostuomionsa jo 15-vuotiaana – pahoinpiteli tyttöjä Nokialla uutenavuotena

  4. 4

    Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

  5. 5

    Sastamalan kuolonkolari: Näin 34-vuotias mies ajoi ennen törmäystä 17-vuotiaisiin nuoriin – katso animaatio

  6. 6

    Melrose Placesta tuttu Lisa Rinna, 53, julkaisi uskaliaan alastonkuvan – ”Naisvartalo on niin kaunis”

  7. 7

    Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

  8. 8

    Kaisa Mäkäräinen poistui vapaaehtoisesti kuumimmasta MM-spekulaatiosta – Jari Isometsä: ”Viisi on enää jäljellä”

  9. 9

    Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

  10. 10

    8 asiaa, jotka seksikaupan työntekijät haluavat sinun tietävän

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  2. 2

    Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

  3. 3

    Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

  4. 4

    194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

  5. 5

    Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

  6. 6

    Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

  7. 7

    Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

  8. 8

    Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

  9. 9

    Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

  10. 10

    Suomen valtiota ja tuhansia kotikoneita piinannut teinihakkeri vangittiin – petti poliisille antamansa lupauksen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

  2. 2

    Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

  3. 3

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  4. 4

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  5. 5

    Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  8. 8

    Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

  9. 9

    Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

  10. 10

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Rakastunut Olli Lindholm kertoo ensi kertaa: Tällainen on uusi naisystävä Eveliina, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

  2. 2

    Hurjat rakkauskilot: Vaimo jättää Askon WhatsApp-viestillä yhtäkkiä: ”Miksei soittanut ja kysynyt, voidaanko nähdä?”

  3. 3

    Tyttöystävänsä kuolemasta epäilty nuorukainen sai ensimmäisen rikostuomionsa jo 15-vuotiaana – pahoinpiteli tyttöjä Nokialla uutenavuotena

  4. 4

    Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

  5. 5

    Sastamalan kuolonkolari: Näin 34-vuotias mies ajoi ennen törmäystä 17-vuotiaisiin nuoriin – katso animaatio

  6. Näytä lisää