Tuija, Tuire, Vanessa

Urheilu

Valikko

Urheilu

IS:n lukijat: Usain Bolt on maailman paras

Jamaikan ihmemies Usain Bolt oli aivan omassa luokassaan, kun IS Urheilu etsi nettiäänestyksessä vuoden 2008 parasta urheilijaa.

Satasen ja kahden sadan metrin olympiavoittaja ja ME-mies voitti joulupyhien äänestyksen ylivoimaisesti keräten lähes puolet kaikista annetuista 3891 äänestä.

Boltin ylivoima oli jopa hämmentävää, sillä äänestyksessä toiseksi tullut uimari Michael Phelps teki Pekingissä olympialaisten historiaa. Phelps keräsi olympia-altaassa kahdeksan kultamitalia. Huikea saavutus toi yhdysvaltalaiselle kuitenkin vain 16 prosentin äänisaaliin.

Kolmanneksi ylsi itseään vähintään jalkapallomaailman ykkösenä pitävä Cristiano Ronaldo, neljänneksi kollega Lionel Messi.

Nettiäänestys sai myös humoristit liikkeelle. Kategoriassa joku muu sai nimetä oman suosikkinsa, ja neljän prosentin äänisaaliin keräsi suhteellisen tuntematon jääkiekkoilija Nicholas Nick Angell. Tapparassakin piipahtanut Angell pelaa nykyään Ruotsin Elitserienissä.

Nettifoorumeiden voimannäyte oli myös jalkapalloilija Jari Litmasen kolmen prosentin äänisaalis, "Kuninkaan" ansioita yhtään väheksymättä.

Vuoden 2008 parhaat IS:n lukijoiden äänestyksessä:

  • Usain Bolt, yleisurheilu, 49 % äänistä
  • Michael Phelps, uinti, 16 %
  • Cristiano Ronaldo, jalkapallo, 7 %
  • Lionel Messi, jalkapallo, 4 %
  • Nicholas Angell, jääkiekko, 4 %
  • Aleksander Ovetshkin, jääkiekko, 3 %
  • Jari Litmanen, jalkapallo, 3 %
  • Rafael Nadal, tennis, 2 %
  • Haile Gebrselassie, yleisurheilu, 2 %
  • Manny Pacquiao, nyrkkeily, 2 %
  • Lewis Hamilton, F1, 1 %
  • Ääniä annettiin yhteensä 3891.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Playboyssakin poseerannut ensimmäinen somekaunotar Christine Dolce on kuollut vain 35-vuotiaana

  2. 2

    Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

  3. 3

    Viisuvoittaja Loreenin räväkkä esitys varasti huomion – rinta lipui ulos topista: ”Miksi naiset eivät saisi olla puolialastomana?”

  4. 4

    Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

  5. 5

    IS-haastattelu: Pääministerin mediasuhteissa juopa – Sipilän terveystietojakin urkittu

  6. 6

    Jannan raskaus päättyi kaksi vuotta sitten suunnattomaan suruun – julkaisi liikuttavan kuvan: ”Sanoin äidilleni, että vauva ei liiku”

  7. 7

    Ihmiset sekosivat Kanadan hurmuriministerin tiukoista housuista – kuvat pääministerin treenatusta takamuksesta leviävät vauhdilla

  8. 8

    Mitä hotellista saa viedä mukanaan? Suomalaishotellit vastaavat – ”Kerran oli ruuvattu tv irti seinästä”

  9. 9

    Carl Bildt jatkaa kuittailua Trumpin Ruotsi-puheista – ”Jättäisi golfin väliin ja tulisi itse katsomaan”

  10. 10

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  2. 2

    Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

  3. 3

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  4. 4

    Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

  5. 5

    Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

  6. 6

    ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

  7. 7

    Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

  8. 8

    Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

  9. 9

    Hengenvaarallinen villitys leviää nuorten keskuudessa ja herättää huolta: ”Halikuva muuttuu nopeasti tragediaksi”

  10. 10

    Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – rekat poikittain tiellä, mukana myös henkilöautoja

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  3. 3

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  4. 4

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  5. 5

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  9. 9

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  10. 10

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Playboyssakin poseerannut ensimmäinen somekaunotar Christine Dolce on kuollut vain 35-vuotiaana

  2. 2

    Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

  3. 3

    Viisuvoittaja Loreenin räväkkä esitys varasti huomion – rinta lipui ulos topista: ”Miksi naiset eivät saisi olla puolialastomana?”

  4. 4

    Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

  5. 5

    IS-haastattelu: Pääministerin mediasuhteissa juopa – Sipilän terveystietojakin urkittu

  6. Näytä lisää