Tatu, Daniel, Taneli

Urheilu

Valikko

Urheilu

Asikainen porasi jäätävällä katseellaan

Ammattinyrkkeilijä Amin Asikainen otti perjantaina ensimmäisen askeleen kohti EBU-liiton keskisarjan (72,5 kg) EM-tittelinsä puolustamista. Asikainen asteli Saksan Zwickaussa punnitustilaisuudessa vaa'alle 72,1 kilon massalla ja testaili tuijotuksellaan haastaja Sebastian Sylvesterin mielialoja.

Asikaisen kuulu jäätävä tuijotus ei varsinaisesti hyytänyt 72,4-kiloista Sylvesteriä, mutta saksalainen jäi katsekontaktissa auttamatta suomalaisen jalkoihin.

- Sylvester tarjosi jo kättä, ei halunnut lähteä tuijotuskisaan, Asikaisen manageri ja valmentaja Pekka Mäki kertoi puhelimitse Zwickausta STT:lle.

Asikainen ja Sylvester iskevät vastakkain lauantaina Zwickaun Stadthallessa. Halli vetää Mäen arvion mukaan 4 000-5 000 katsojaa.

- Täällä on tehty otteluillasta kovasti promootiota. Aminin ja Sylvesterin EM-matsilla odotetaan olevan 5-6 miljoonaa tv-katsojaa, ja se on Saksassa aika iso yleisölukema.

Saksalaisen Sauerland-tallin järjestämään ammattilaisiltaan on sijoitettu 12 ottelua, joista Asikaisen ja Sylvesterin pääottelu on toiseksi viimeinen.

Asikainen, 31, huilaa lauantaina puoleen päivään sakka. Sitten alkaa viimeinen valmistautuminen uran kannalta erittäin tärkeään kohtaamiseen.

- Käydään puolelta päivin ottamassa salilla niin sanotusti kakkoslämmöt, jotta saadaan lihaksiin varastoidut energiat tyhjennettyä. Samalla ladataan uudestaan iltaa varten, jotta Amin on ottelussa valmiina, Mäki suunnitteli.

Asikainen riisti Euroopan mestaruuden juuri Sylvesteriltä vuosi sitten Hannoverissa käydyssä EM-ottelussa. Ottelu päättyi tuolloin Asikaisen eduksi kahdeksannessa erässä teknisellä tyrmäyksellä.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

  2. 2

    Poliisi kiinnostui moottoripyöräilijästä Jyväskylässä – uskomaton määrä asioita pielessä

  3. 3

    Pirkka-Pekka Petelius paljastaa: Kuuluisa masturbointikohtaus oli vahinko – ”Mä vaan rupesin venyttelemään sitä”

  4. 4

    Lapsen tuomio Heikki Salon hirsitalo-ostosta: ”Kuinka sä isä saatoit myydä meidän kodin ja ostit tällaisen röttelön?”

  5. 5

    Nico Rosberg paljasti haaveensa täysin uudesta urasta – ”Jonain päivänä...”

  6. 6

    Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

  7. 7

    Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

  8. 8

    Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

  9. 9

    Poliisi tutkii: Päiväkodin johtajan epäillään pahoinpidelleen 3-vuotiaan pojan

  10. 10

    X Factorin kenties vihatuimman kilpailijan Honey G:n esiintyminen sai X Factor -yleisön buuaamaan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  2. 2

    Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

  3. 3

    Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

  4. 4

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto kisaa X Factorin voitosta! ”Olen niin kiitollinen”

  5. 5

    Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

  6. 6

    Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

  7. 7

    Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

  8. 8

    Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

  9. 9

    Saara Aalto meikissä hetki ennen finaalia – Honey G paljasti kulissien takaisella videolla kasvonsa

  10. 10

    Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  3. 3

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  4. 4

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  5. 5

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  6. 6

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  7. 7

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  8. 8

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  9. 9

    Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

  10. 10

    Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

  2. 2

    Poliisi kiinnostui moottoripyöräilijästä Jyväskylässä – uskomaton määrä asioita pielessä

  3. 3

    Pirkka-Pekka Petelius paljastaa: Kuuluisa masturbointikohtaus oli vahinko – ”Mä vaan rupesin venyttelemään sitä”

  4. 4

    Lapsen tuomio Heikki Salon hirsitalo-ostosta: ”Kuinka sä isä saatoit myydä meidän kodin ja ostit tällaisen röttelön?”

  5. 5

    Nico Rosberg paljasti haaveensa täysin uudesta urasta – ”Jonain päivänä...”

  6. Näytä lisää