Keijo

Urheilu

Valikko

Urheilu

Ruotsalaistähtiä epäillään huumerikoksista

Ruotsalaisen kuulantyöntäjän Jimmy Nordinin julkinen kännäily oli Ruotsin yleisurheilulle pieni harmi verrattuna skandaaliin, joka paljastui eilen.

Göteborgin poliisi epäilee muutamia Ruotsin nykyisiä ja entisiä yleisurheilutähtiä huumerikoksesta. Epäiltyjen joukossa ovat asian paljastaneen Göteborgs-Posten -lehden mukaan muun muassa entinen korkeushyppääjä Patrik Sjöberg, ex-huippujuoksija Sven Nylander ja Göteborgissa kilpaillut sprintteri Patrik Lövgren.

Poliisi iski kahden aikaan lauantain ja sunnuntain välisenä yönä Elite Park-nimiseen hotelliin, jossa Nylander asui kisojen aikana. Poliisi vei viisi ihmistä, heidän joukossaan Sjöberg, Nylander ja Lövgren, laitokselle huumetestiin. Kaikkien kolmen pikatesti oli poliisin mukaan positiivinen. Lisäksi kahdelta henkilöltä löytyi huumausaineita.

Eilen päivällä poliisi ratsasi Nylanderin hotellihuoneen.

Expressenin poliisilähteen mukaan Sjöberg ja Nylander olivat yöllä kokaiinin vaikutuksen alaisia. Nylander ja Lövgren kiistivät huumeiden käytön eilisissä ruotsalaislehdissä. Poliisi kuitenkin vakuuttaa, että sillä on asiasta vahvat todisteet.

Poliisi lähettää positiiviset pikatestit perusteellisiin tutkimuksiin, ja tuloksia odotetaan kolmen viikon sisällä.

Näitä luetaan!

  1. 1

    MTV: Äiti ratkesi ryyppäämään ruotsinlaivalla – henkilökunta joutui ottamaan lapset hoiviinsa

  2. 2

    Rakastunut Olli Lindholm kertoo ensi kertaa: Tällainen on uusi naisystävä Eveliina, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

  3. 3

    Hurjat rakkauskilot: Vaimo jättää Askon WhatsApp-viestillä yhtäkkiä: ”Miksei soittanut ja kysynyt, voidaanko nähdä?”

  4. 4

    Nokialaista miestä epäillään 17-vuotiaan tyttöystävänsä murhasta – Poliisi: Epäilty esti uhrin hengityksen ilmastointiteipillä

  5. 5

    Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

  6. 6

    Tukholman lähiössä mellakoitiin: Poliisi ampui osuakseen

  7. 7

    WhatsAppiin tärkeä uudistus - saattaa muuttaa sen käytön täysin

  8. 8

    Cheyenne Järvisen rohkea topless-kuva poistettiin Instagramista – kohukaunotar tuohtui ja julkaisi sen uudelleen

  9. 9

    Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

  10. 10

    Sastamalan kuolonkolari: Näin 34-vuotias mies ajoi ennen törmäystä 17-vuotiaisiin nuoriin – katso animaatio

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  2. 2

    Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

  3. 3

    Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

  4. 4

    194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

  5. 5

    Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

  6. 6

    Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

  7. 7

    Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

  8. 8

    Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

  9. 9

    Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

  10. 10

    Suomen valtiota ja tuhansia kotikoneita piinannut teinihakkeri vangittiin – petti poliisille antamansa lupauksen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

  2. 2

    Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

  3. 3

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  4. 4

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  5. 5

    Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  8. 8

    Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

  9. 9

    Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

  10. 10

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    MTV: Äiti ratkesi ryyppäämään ruotsinlaivalla – henkilökunta joutui ottamaan lapset hoiviinsa

  2. 2

    Rakastunut Olli Lindholm kertoo ensi kertaa: Tällainen on uusi naisystävä Eveliina, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

  3. 3

    Hurjat rakkauskilot: Vaimo jättää Askon WhatsApp-viestillä yhtäkkiä: ”Miksei soittanut ja kysynyt, voidaanko nähdä?”

  4. 4

    Nokialaista miestä epäillään 17-vuotiaan tyttöystävänsä murhasta – Poliisi: Epäilty esti uhrin hengityksen ilmastointiteipillä

  5. 5

    Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

  6. Näytä lisää