Nestori

Urheilu

Valikko

Urheilu

Sapporosta kahdeksan mitalin saalis

Suomi sai tänään päättyvissä Sapporon pohjoismaisten hiihtolajien MM-kisoissa yhteensä kahdeksan mitalia.

Norja nousi päätöslajin jälkeen kisojen mitalitaulukon ykköseksi. Norja keräsi 5 kultaa, 4 hopeaa ja 7 pronssia. Suomi oli hienosti mitalitaulukon kakkonen.

Suomen mitalimäärä oli suurin sitten Lahden 2001 kisojen, jossa isäntämaa venyi 10 mitaliin. Sapporossa menestys kulminoitui kahteen onnistujaan: Virpi Kuituseen ja Hannu Manniseen.

Kuitunen oli hankkimassa kolmea kultaa ja yhtä pronssia, ja Manninen kahta kultamitalia. Heidän lisäkseen henkilökohtaiseen mitaliin ylsivät vain kisojen suomalaisyllättäjät, mäkihyppääjä Harri Olli ja yhdistetyn Anssi Koivuranta. Olli hyppäsi suurmäestä MM-hopeaa ja Koivuranta nappasi pronssin normaalimatkalla. Suomen muut mitalit olivat joukkuemitaleja.

- Menestysbonuksiin kului 67 000 euroa. Se on hieman enemmän kuin arvelimme, kun budjetoimme summan kuuden mitalin tavoitteen tasolle, Hiihtoliiton varapuheenjohtaja Ilkka Tiilikainen ynnäsi.

Kultamitalista suomalaisen urheilijan urheilijarahastoon kilahti 10 000 euroa, hopeasta 5 000 euroa ja pronssista 2 500 euroa. Pistesijat palkittiin tonnilla, ja joukkuekisoissa bonussumma jaettiin joukkueen nuppiluvun mukaan.

Lajiryhmistä yhdistetty ja maastohiihto ylittivät mitalitavoitteensa, mutta mäkihyppy jäi yhteen mitalin päämääränä olleen kahden sijaan. Maastohiihdossa menestyksestä vastasivat tuttuun tapaan naiset, sillä Ville Nousiaisen kymmenes sija ja viestin kuudes tila olivat suomalaisten mieshiihtäjien parhaat noteeraukset MM-kisoissa. (STT)

5 kultaa:
-Virpi Kuitunen, Riitta-Liisa Roponen maastohiihdon parisprintti(v)
-Hannu Manninen yhdistetyn sprintti
-yhdistetyn joukkuekilpailu (Anssi Koivuranta, Janne Ryynänen, Jaakko Tallus, Hannu Manninen)
-maastohiihdon naisten 4x5 km (Virpi Kuitunen, Aino-Kaisa Saarinen, Riitta-Liisa Roponen, Pirjo Manninen)
-Virpi Kuitunen maastohiihdon 30 km (p, yhteislähtö)

1 hopea:
-Harri Olli mäkihypyn suurmäki (HS134).

2 pronssia:
-Virpi Kuitunen maastohiihdon sprintti (p)
-Anssi Koivuranta yhdistetyn normaalikilpailu.

Sapporon videot

Sapporo-kuvia

  • Sapporo

Näitä luetaan!

  1. 1

    Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

  2. 2

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  3. 3

    Putous-yllätys raivostutti suosikkihahmojaan äänestäneen somekansan – kukaan ei pudonnutkaan: ”Haiskahtaa epäilyttävältä”

  4. 4

    Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

  5. 5

    Väentungos aiheutti ikävän tilanteen MM-Lahden iltakisoissa – osa katsojista sai pahoinvointikohtauksia eikä päässyt katsomoon

  6. 6

    Kuvat: Vähäpukeinen Salkkarit-kaunotar räväytti fetissihenkisenä – esiintyi sidottuna suorassa Putous-lähetyksessä

  7. 7

    Lahden MM-ruuhkaan juuttunut Satu, 43, pettyi – istui kisajärjestäjien bussissa, kun Krista hiihti hopeaa: ”Kokemus olisi ollut antoisampi kotisohvalta”

  8. 8

    Kommentti: Trumpin vanha kikka ei hämää ketään – hallinnossa vallitsee täysi kaaos

  9. 9

    Haluatko miljonääriksi: Jani, 60, teki erikoisen valinnan ja putosi – olisitko osannut kysymyksen lastenelokuvasta?

  10. 10

    Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

  2. 2

    Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

  3. 3

    Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

  4. 4

    Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

  5. 5

    MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

  6. 6

    Rannalle ajautui outo ”karvamöykky” Filippiineillä – villit spekulaatiot alkuperästä alkoivat välittömästi

  7. 7

    Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

  8. 8

    Olli Lindholm löysi Vain elämää -ohjelmasta yllättävän ystävän: ”Michael Monroe sanoi, että pyöri sen seurassa”

  9. 9

    Pariskunta putosi jäihin Espoossa: Sukeltajat etsivät turhaan yli tunnin – sitten tuli helpottava tieto

  10. 10

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  6. 6

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  9. 9

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  10. 10

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

  2. 2

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  3. 3

    Putous-yllätys raivostutti suosikkihahmojaan äänestäneen somekansan – kukaan ei pudonnutkaan: ”Haiskahtaa epäilyttävältä”

  4. 4

    Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

  5. 5

    Väentungos aiheutti ikävän tilanteen MM-Lahden iltakisoissa – osa katsojista sai pahoinvointikohtauksia eikä päässyt katsomoon

  6. Näytä lisää