Onni, Sisu

Urheilu

Valikko

Urheilu

Krister Holmberg tähtäsi MM-kultaa Tshekissä

Krister Holmberg kesti hyvin paineet pienoiskiväärin normaalijuoksujen mestaruustaistelussa liikkuvan maalin MM-kilpailujen päätöspäivänä. 36-vuotias kilpa-ampuja voitti Tshekin Pilsenissä maailmanmestaruuden 593 (299+294) pisteellä.

Holmberg kukisti tiukassa kilpailussa Venäjän Maksim Stepanovin ja Tshekin Miroslav Janusin pisteellä. Stepanov voitti uusinnan hopeamitalista 20-19.

- Ei siihen kisaan paljon parannettavaa jäänyt. Ensimmäinen laukaus meni kasin puolelle, mutta sen jälkeen sain hommasta kiinni ja kaikki toimi hyvin. Oli mukava ampua, Holmberg kertasi.

Holmberg oli toisena normaalijuoksujen ensimmäisen päivän kisan jälkeen. Stepanov vaani vain pisteen päässä.

- Olin alussa vähän hermostunut - ei sitä voi kieltää, mutta se on vain hyväksi, että on skarppina. Kun ampuu puoliunessa, tulee tehtyä virheitä, Holmberg totesi.

Holmbergilla on meriittilistallaan Pilsenissä ammuttujen MM-kullan ja ilmakiväärin sekajuoksujen MM-hopean lisäksi liikkuvan maalin ilmakiväärin sekajuoksujen EM-kulta vuodelta 2003 ja MM-pronssi vuodelta 1994 sekä ilmakiväärin normaalijuoksujen MM-hopea vuodelta 1994.

Raseborg Skyttar -seuraa edustava Holmberg on kahminut vuosien mittaan arvokisamenestystä myös liikkuvan maalin joukkuekilpailuissa.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kuvat: Isännöitsijää odotti asukkaan kodissa puistattava yllätys

  2. 2

    Näin suomalaiset lorvailevat töissä: olemattomia palavereja ja harhauttavia ruutukaappauksia

  3. 3

    Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

  4. 4

    Halle Berry, 50, pulahti Oscar-asusta suoraan naku-uinnille – julkaisi kiusoittelevan videon

  5. 5

    Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

  6. 6

    Mikael Granlund ratkaisi pelin yksin jatkoajalla – katso videolta hykerryttävä soolomaali

  7. 7

    Arvostettu valmentaja kertoo ensi kertaa syistä hiihdon supertähden masennuksen taustalla – tiimiin liittyi ”halpamainen raukka”

  8. 8

    Kommentti: Antaako Aino-Kaisa Saarinen anteeksi Reijo Jylhälle?

  9. 9

    Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

  10. 10

    Usain Boltin rietas riemuloma jatkuu: Naiset heittäytyivät syliin – tumma kaunotar hytkytti peppua härskissä tanssissa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

  2. 2

    Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

  3. 3

    Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

  4. 4

    Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

  5. 5

    Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

  6. 6

    Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

  7. 7

    Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

  8. 8

    Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

  9. 9

    Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

  10. 10

    Nokian murhaepäily: 17-vuotiaan tytön kuolinsyy selvisi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  6. 6

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  9. 9

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  10. 10

    Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kuvat: Isännöitsijää odotti asukkaan kodissa puistattava yllätys

  2. 2

    Näin suomalaiset lorvailevat töissä: olemattomia palavereja ja harhauttavia ruutukaappauksia

  3. 3

    Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

  4. 4

    Halle Berry, 50, pulahti Oscar-asusta suoraan naku-uinnille – julkaisi kiusoittelevan videon

  5. 5

    Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

  6. Näytä lisää