Jutta

Urheilu

Valikko

Urheilu

NFL-tähti Vickiltä 20 miljoonaa dollaria pois

Pelikieltoon asetettu amerikkalaisen jalkapallojoukkue Atlantan pelintekijä Michael Vick joutuu palauttamaan seuralle lähes 20 miljoonan dollarin verran sopimuksen allekirjoittamiseen liittyviä ylimääräisiä allekirjoituspalkkioita. Näin määräsi tapausta tutkinut välimies.

Vick määrättiin pelikieltoon sen jälkeen, kun hän oli tunnustanut elokuussa oikeudessa syyllisyytensä koiratappeluiden järjestämiseen.

Vickin seura Atlanta on mielissään välimiehen päätöksestä. Pelaajien etujärjestö valittaa päätöksestä.

NFL-liigan oma välimies, oikeustieteen professori Stephen Burbank tuomitsi Vickin palauttamaan kolmen vuoden aikana saamansa ylimääräiset palkkiot sen takia, ettei Vick pysty täyttämään pelaajasopimukseen liittyviä odotuksia. Palkkioissa on Burbankin mukaan kyse tulevien tekojen palkitsemisesta.

Ja koska Vick on pelikiellossa, seura on oikeutettu samaan rahat takaisin.

Vickin saamat palkkiot perustuvat seuran ja miehen vuonna 2004 tekemästä 10-vuotisesta 130 miljoonan dollarin arvoisesta sopimuksesta.

Vickin peruspalkka vuodessa on kuusi miljoonaa dollaria, ja tätä seuran ei tarvitse maksaa.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  2. 2

    Hurja lehtiväite Nico Rosbergin seuraajasta – ”Se on Hamiltonin yksikäsitteinen vaatimus”

  3. 3

    Helsingin Vuosaaren palo alkoi saunasta

  4. 4

    Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

  5. 5

    Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

  6. 6

    Muistatko vielä tällaisen Saaran? 20 tyyliä ennen X Factor -suosiota

  7. 7

    Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

  8. 8

    Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

  9. 9

    Monacon hurmaavat kuninkaalliset kaksoset viettivät 2-vuotispäiväänsä viidakkoteemaisissa juhlissa – äiti-Charlenekin kuvattiin hymyssä suin

  10. 10

    Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

  2. 2

    Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

  3. 3

    Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

  4. 4

    Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

  5. 5

    Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

  6. 6

    Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

  7. 7

    Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

  8. 8

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  9. 9

    Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

  10. 10

    Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  5. 5

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  8. 8

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  9. 9

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  10. 10

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  2. 2

    Hurja lehtiväite Nico Rosbergin seuraajasta – ”Se on Hamiltonin yksikäsitteinen vaatimus”

  3. 3

    Helsingin Vuosaaren palo alkoi saunasta

  4. 4

    Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

  5. 5

    Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

  6. Näytä lisää